Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Toimigate: Sekstailua vai ahdistelua?

18.5.2015

Annakaisa Suni

Käyttäjän Annakaisa Suni kuva
Tasavalta-blogi seuraa kevään eduskuntavaaleja ja hallitusneuvotteluja.

Myönnän: hihkaisin innostuneena, kun kuulin, että perussuomalaisten kansanedustaja, naimisissa oleva Toimi Kankaanniemi on jäänyt kiinni seksiehdotusten lähettämisestä useille naisille. Kristillisen liiton entisen puheenjohtajan puheiden ja tekojen välinen ristiriita on toimittajalle herkullinen kohu, vaikka ei itse olisikaan tiukan seksuaalimoraalin kannattaja.

Pian Twitterissä pyörivät vitsit Raamatun iloisesta antajasta ja Suomen kuntoon panemisesta.

Niille hymähdellessä meni melkein ohi, mitä 65-vuotias raittiuskysymyksissä profiloitunut Kankaanniemi oikeastaan on tehnyt. Puhumme seksiskandaalista, mutta pitäisikö puhua seksuaalisesta häirinnästä?

Toimittajilta käsitteet menevät usein iloisesti sekaisin.

Keskisuomalaisen alkuperäisen jutun mukaan Kankaanniemi on "lähettänyt seksuaalissävytteisiä viestejä ja suoria seksiehdotuksia" useille naisille, jotka ovat tai ovat olleet kytköksissä perussuomalaisiin. Kankaanniemi on siis tutustunut heihin politiikan kautta.

"Meillä on ollut poliittista keskustelua. Yllätyin, kun Toimi sitten yhtäkkiä totesi muun muassa, että rakastelu olisi ihanaa minun kanssani", yksi naisista sanoo lehdelle. Toinen toteaa, että Kankaanniemi saattoi kysyä seksiin liittyvistä asioista kesken muun keskustelun.

Iltalehden julkaisemissa Facebook-viesteissä Kankaanniemi kirjoittaa naiselle "Nussittuna nukkuisit sikeästi". Lehden mukaan nainen "ohjaa keskustelua asiallisemmille raiteille".

Emme tiedä, miten molemminpuolista Kankaanniemen ja naisten viestittely on ollut. Tähän mennessä julkaistun perusteella Kankaanniemi vaikuttaa aloitteelliselta osapuolelta. Naiset taas ovat yrittäneet pitää puheen politiikassa. Kankaanniemi on saattanut olla myös valta-asemassa naisiin nähden, jos he ovat olleet esimerkiksi puolueen kampanjatyöntekijöitä.

Tämä ei olisi ensimmäinen kerta, kun seksuaalisesta häirinnästä puhutaankin seksiskandaalina, aivan kuin ainoa ongelma olisi puolison pettäminen. Esimerksiksi Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n entisen johtajan Dominique Strauss-Kahnin tapauksessa puhuttiin usein seksistä, vaikka häntä epäiltiin raiskauksen yrityksestä.

Riippumatta siitä, mitä Kankaanniemen tapauksessa on tapahtunut, pätee seuraava: seksuaalinen häirintä on eri asia kuin molemminpuolinen flirttailu ja suostumuksellinen seksi, vaikka se olisikin tapahtunut jonkun osapuolen puolison tietämättä.

Tosiasia on sekin, että seksuaalisen häirinnän ja flirttailun raja voi olla epäselvä kaikille osapuolille.

Siksi toivon, että Toimigatesta olisi vitsailun ja moraalipäivittelyn laannuttua hyötyä: voisimme puhua siitä, miten toisia ihmisiä, vaikkapa eri sukupuolta olevia puoluetovereita, kohtaan kannattaa käyttäytyä. Puhe seksuaalisesta häirinnästä keskittyy helposti uhriin tai kohteeseen: vihjailut pitäisi osata ottaa joko kohteliaisuutena tai niille pitäisi sanoa jämäkkä ei.

Tällä kertaa asiaa voisivat pohtia kohteen sijaan vihjailijat. Oletteko varmoja, että juttunne ovat miellyttäviä ja toivottuja?





Viite