Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Lapsi toipuu turvakodissa – jos rahat riittävät

4.4.2016

Annakaisa Suni

Käyttäjän Annakaisa Suni kuva

Kun pieni lapsi tulee äitinsä kanssa turvakotiin, hänelle annetaan pehmoeläin kainaloon. Äiti ja lapsi saavat jotain syödäkseen. Se rauhoittaa, vaikka ei olisi niin nälkäkään.

Äidille kerrotaan, että talon ovet ovat aina lukossa, henkilökunta paikalla, hälytyskamerat päällä ja vartiointiliike valmiudessa. Sitten uupuneet pakenijat pääsevät nukkumaan.

Perustarpeista huolehditaan ensin, kertoo Turun ensi- ja turvakoti ry:n toiminnanjohtaja Oona Ylönen. Seuraavana päivänä tilannetta aletaan selvittää. On käytännön asioita: avioero, lähestymiskielto, muutto tai lapsen uusi hoitopaikka. Samalla aletaan käsitellä lapsen ja vanhemman kanssa heidän kokemaansa väkivaltaa ja siitä syntynyttä traumaa.

Miehen väkivaltaa pakeneva nainen pienten lasten kanssa on Turun turvakodissa tavallinen tarina. Toiset pakenevat esimerkiksi omaishoitajansa tai oman aikuisen lapsensa uhkaa. Viime vuonna turvakodista sai apua 157 lasta, 155 naista ja 7 miestä.

Moni vanhempi luulee, että lapsi ei huomaa perheessä tapahtuvaa väkivaltaa. Ylösen kokemuksen mukaan lapsi tietää aina. Lapsi aistii pelon, vaikka ei näkisikään lyöntejä.

Lapsi toipuu kyllä väkivallan traumasta, Ylönen lohduttaa. Mutta ilman apua ei toivu lapsi eikä aikuinen.


Turvakotipaikkoja ei riitä Suomessa kaikille niitä tarvitseville.

Turussa tilanne on verrattain hyvä: viime vuonna vain kaksi perhettä ei mahtunut turvakotiin. Helsingissä ilman turvakotipaikkaa jäi 528 aikuista ja heidän lapsensa. Vantaalla turvakodeista jouduttiin käännyttämään 237 aikuista ja noin 250 lasta.

Noin 55 000 suomalaisnaista joutuu vuosittain seksuaalisen väkivallan uhriksi, kertoo Euroopan perusoikeusviraston vuonna 2015 tekemä tutkimus.

Muun muassa ihmisoikeusjärjestö Amnesty on toistuvasti vaatinut, että turvakotien perhepaikkojen määrä nostetaan nykyisestä 118:ta 500:aan. Lisäksi Suomeen tarvitaan lisää raiskauskriisikeskuksia (nyt niitä on yksi), matalan kynnyksen tukikeskuksia väkivallan uhreille ja ympärivuorokautinen auttava puhelin. Näitä parannuksia vaatii myös naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen Istanbulin sopimus, joka astui voimaan Suomessa viime elokuussa.


Hallituspuolueet keskusta ja kokoomus lupasivat ennen vaaleja, että ne hankkivat tarvittavat rahat Istanbulin sopimuksen vaatimusten täyttämiseksi. Niin lupasivat kaikki muutkin eduskuntapuolueet perussuomalaisia lukuunottamatta.

Hallitus kokoontuu tiistaina neuvottelemaan julkisen talouden suunnitelmasta eli seuraavien neljän vuoden budjetista. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan kattavaan turvakotiverkostoon tarvitaan 40 miljoonaa euroa vuodessa. Tänä vuonna ne saavat 11,3 miljoonaa.

Hallituspuolueet rikkoivat ennen vaaleja antamansa koulutuslupauksen, mutta tästä lupauksesta on vielä mahdollisuus pitää kiinni.

Sisäministeri Petteri Orpo (kok) ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk) olivat kovin huolestuneita naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja häirinnästä pari viikkoa uudenvuoden tapahtumien jälkeen. Kehysriihessä nähdään, liikeneekö uhrien auttamiseen myös rahaa.





Viite