Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Amurintiikeriä tankkiin!

11.12.2015

Vesa Sisättö

Käyttäjän Vesa Sisättö kuva

Parikymmentä vuotta sitten iloittiin öljy-yhtiöiden siistiytyneistä toimintatavoista.

Shell lopetti öljyn etsimisen arktiselta alueelta ja jätti Kanadan öljyhiekat rauhaan. Valitettavasti ilo oli lyhytaikainen. Viime aikoina öljy-yhtiöiden uudet huipputeknologiaa hyödyntävät hankkeet ovat herättäneet ihailunsekaisia puistatuksia.

”Ehkä se on tuo delfiiniöljy, joka eniten jurppii. Minusta ei ole oikein, että delfiinejä sullotaan maankuoren aukkoihin ja puristetaan kovassa paineessa ja kuumuudessa öljyksi”, kuvailee Suomen Ympäristöjärjestön puheenjohtaja Pyntsi Junaturma.

”Mutta täytyy myöntää, että kulkeehan leijuskootteri kupillisella delfiinilöpöä päheästi mielenosoitukseen ja takaisin!”

Öljy-yhtiöt ovat vastanneet kansalaisten napinaan tapansa mukaan.

”Yrityksemme ottaa huomioon pahastuneiden asiakkaidemme valitukset. Olemme jo alkaneet tuottaa öljyä muistakin uhanalaisista elämistä. Näin delfiinejä säästyy”, kertoo johtaja Balbazar Belsetube d’Örcheim öljy-yhtiö Hellistä.

Hän korostaa, että uhanalaiset eläimet toimivat erinomaisesti tuotteiden mielikuvamarkkinoinnissa.

”Kukapa ei haluaisi ajella panda-bensalla! Kun tähän vielä liittää hiukan hyväntekeväisyyttä, menekki on erinomaisempi kuin parempi”, d’Örcheim kehuu.

Tiettävästi jokaisesta litrasta panda-bensaa annetaan viisi senttiä eläköityneiden öljyporhojen hoitopalatsille.





Viite