Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Huonojen voittajien maa

19.5.2011

Vesa Sisättö

Yleensä olen kaikenlaisen urpoilun ja sekoilun ystävä.

Jääkiekon maailmanmestaruuden aiheuttama valtakunnansekoaminen nosti kuitenkin esiin ikävän kansallisen sivuilmiön. Osa suomalaisista on käsittämättömän huonoja voittajia.

En nyt puhu kännisestä koheltamisesta 100 000 ihmisen edessä lavalla – se on yksilöllinen valinta – vaan voitetun vastustajan ja mahdollisesti kaikkien muidenkin ei-suomalaisten ivaamisesta, halventamisesta ja jopa väkivaltaisesta uhkaamisesta.

Paitsi että tällainen käytös osoittaa matalaa henkistä tasoa, se on myös voittajan agendan kannalta typerää.

Jo entisaikojen heimosoturit osasivat leirinuotiolla ylistää voitettua vastustajaa: mitä mahtavampi vihollinen, sitä suurempi voitto. Siis oikeasti: eikö ole aavistuksen verran hienompaa luoda mielikuvia siitä, että olemme voittaneet taitavan ja voimakkaan jääkiekkomaan kuin lauman tuttisuisia vauvoja?

Mielestäni suomalaiset ovatkin parempia häviäjiä. Kuten kansallissarjakuvasankarillemme Aku Ankalle, häviäminen yksinkertaisesti sopii paremmin suomalaisuuteen. Itse olen niin pitkällä tällä tiellä, että viimeinen sija euroviisuissa tai loppuottelutappio Ruotsille tuo sisälleni lämpimän, hyvän ja turvallisen olon. Maailma on kohdillaan.

Häviäminen on niin suomalaista, että tässä maassa voidaan tarvittaessa koota häviäjistä jopa hallitus. Koska voittajat ovat niin huonoja.

Kirjoittaja on Vihreän Langan toimittaja.





Viite