Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Mitä opimme tästä?

18.10.2013

Juha Honkonen

Nyt kun Heidi Hautalan erosta on kulunut viikko, on aika rauhoittua ja miettiä, mitä kohusta voisi ottaa opiksi.
Kaikki alkoi parikymmentä vuotta sitten, kun valtio päätti lähteä kansainväliseen jäänmurtobisnekseen. Hallituksessa visioitiin, että tuohta vuoltaisiin erityisesti auttamalla öljynporaajia.

Noh, ihan nappiin ei ole mennyt. Etlan viime vuonna tekemässä selvityksessä todetaan, että koko offshore-toiminta kannattaisi myydä valtiolle kuulumattomana. Lisäksi myymistä puoltaa riski mahdollisesta öljyonnettomuudesta. Tuhojen maksumieheksi voisi Etlan mukaan joutua myös Suomen valtio.

Oppi numero 1: valtio pysyköön lestissään ja poissa öljykentiltä.

Kun Greenpeacen mielenosoittajat iskivät Arctia Shippingin alukselle puolitoista vuotta sitten, piti yhtiössä päättää, viedäänkö tapaus oikeuteen. Ylimmältä johdolta eli Hautalalta tuli käsky, ettei viedä. Se oli yrityksen maineen kannalta järkevää, mutta toimiko Hautala oikein?

Oikeuskansleri antaa aikanaan oman lausuntonsa. On kuitenkin paikallaan pohtia, onko omistajaohjauksesta vastaavan ministerin salkussa mitään järkeä. Puutut valtioyhtiöiden asioihin tai et, aina teet väärin.

Oppi 2: hallituksen tulee linjata omistusohjausministerin tehtävien rajat: mitä saa tehdä ja mitä ei.

Sitten rytisi. Eroon johtaneet virheet tehtiin vasta viime viikolla. Samoin kuin Ilkka Kanervan ja Anneli Jäätteenmäen erossa, luottamus meni lopullisesti totuuden muuntelun takia. On aivan sama, tekeekö sitä tahallaan vai huonomuistisuuttaan, tulos on yhtä karmea.

Oppi 3: jos on syntymässä kohu, selvitä perusteellisesti, miten asiat etenivät. Anna vasta sen jälkeen lausuntoja. Vastaa toimittajille eli kansalle rehellisesti.

Kirjoittaja on Vihreän Langan päätoimittaja.





Viite