Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Silmästä silmään

Jukka Nikulainen

Valokuvia vuosien takaa.
Dyykkijä Jukka Nikulainen esittelee joka toinen viikko parhaat löytönsä.Jukka Nikulainen

Dyykkijä Jukka Nikulainen esittelee joka toinen viikko parhaat löytönsä.

14.5.2013

Jukka Nikulainen

Valokuvat ovat kokeneet viime aikoina kovan inflaation. Kamerat siirtyivät ensin ammattivalokuvaajien studioista amatöörien taskuun ja digitalisoitumisen myötä jokaiseen kännykkään.

Valokuvauksen demokratisoitumisella on paljon hyviä puolia. Nykykameroilla saa pienellä harjoittelulla otettua todella näyttäviä kuvia. Tämä ei ole aivan mitätön seikka.

Kaskun mukaan elokuvan monilahjakkuudelta Mel Brooksilta kysyttiin aikoinaan, mikä on elokuvien tekemisessä vaikeinta. Humoristina Brooks ei jättänyt tilaisuuttaan käyttämättä ja vastasi: "kaikkien niiden miljoonien pienten reikien puhkominen sellofaanin reunaan."

Sattumalta Brooks oli aivan oikeassa. Valokuvien – elokuvienkaan – synnyttämiseen ei enää tarvitse pimiötä ja kemikaaleja. Julkaiseminen ja levitys hoituvat internetissä helposti. Lyhyt katsaus esimerkiksi Flickr-palveluun kertoo, millainen luovuuden voimavara amatöörikuvaajat voivat olla.

Ehkä kuvien inflaatiosta johtuen, vanhoja valokuva-albumeita löytää yllättävän usein roskiksista. Kuvassa on vain yksi, mutta edustava esimerkki löydöistämme. Albumit hylätään varmaankin kuolinpesien tyhjennyksen yhteydessä, mutta silti yli sata vuotta vanhan albumin löytäminen roskiksesta hätkähdyttää ainakin minua.

Albumien valokuvat kuuluvat samaan ephemeraan, jota tässä blogissa on käsitelty aiemminkin eri yhteydessä. Valokuvat todistavat aina ajasta, jota ei enää ole. Sata vuotta vanhat kuvat todistavat jo kulttuurista ja tavoista, joihin ei ole enää muuta kosketusta kuin valokuvat.

Ilman roskisten dyykkimistä samaan ilmiöön voi tutustua Shorpy-sivustolla, jonne on kerätty ja digitoitu vanhoja valokuvia Yhdysvalloista. Kuvat tuovat sähköisessäkin muodossa menneisyyden joskus pelottavallakin tavalla iholle.





Viite