Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Suomessa pakkosteriloidaan yhä

27.2.2014

Minna Suihkonen

Tasa-arvoinen avioliittolaki on nyt otsikoissa, mutta avioliiton epääminen homopareilta ei ole ainoa lainsäädännön yhdenvertaisuusongelma Suomessa. Yksi suurimmista epäkohdista on transsukupuolisten lisääntymiskyvyttömyyden vaatimus, joka löytyy vuonna 2003 säädetystä translaista.

Mikäli transsukupuolinen haluaa virallisen tunnustuksen sukupuolelleen, hänen täytyy olla lisääntymiskyvytön. Pahimmillaan tämä voi tarkoittaa, että transihmisen täytyy alistua sterilointiin tahtomattaan.

Ongelmaa valottaa transihmisten järjestön Trasekin varapuheenjohtaja Arja Voipio tuoreessa kirjoituskokoelmassa Kaikella rakkaudella. Lisääntymisen kieltäminen on yhteiskunnan äärimmäistä vallankäyttöä yksilöä kohtaan, Voipio toteaa.

Lisääntymiskyvyttömyyttä ei vaadita esimerkiksi päihdekoukussa olevilta eikä yli 40-vuotiailta naisilta, vaikka päihteiden käyttö ja synnyttäjän korkea ikä tunnetusti voivat vaarantaa lapsen terveyden. Vanhemman transsukupuolisuus sen sijaan ei vaikuta lapsen terveyteen.

Vai onko kysymys siitä, että lainsäätäjän eli kansanedustajien silmissä transihmiset eivät kykene huolehtimaan riittävän hyvin lapsistaan? Transsukupuolisilla kuitenkin on lapsia. Heidät on hankittu ennen tunnustuksen hakemista sukupuolelle. Tätä vanhemmuutta lainsäätäjä ei voi katkaista.

Translain ongelma on ylipäätään se, että sukupuolen juridinen muutos edellyttää lääketieteellistä hoitoa. Päättäjät ovat ilmeisesti halunneet pakottaa maailmaa yksinkertaisemmaksi kuin se oikeasti on. Yleensä kyse on silloin pelosta.

Sosiaali- ja terveysministeriö asetti viime syksynä työryhmän selvittämään translain muutostarpeita. Toivottavasti työryhmä ja ministeriön lainvalmistelijat voittavat pelkonsa ja antavat transsukupuolisille oikeuden päättää itse kehostaan.

Kirjoittaja on Vihreän Langan toimittaja.
Juttua on muokattu 28.2. klo 9.22. Toisin kuin jutussa väitettin sukupuolen virallinen tunnustaminen ei välttämättä edellytä kirurgista hoitoa.





Viite