Verikoirista

21.2.2011

Taneli Heikka

Ylen TV1:n Ykkösaamun edeltäjä, Lauantaiseura, tunnettiin toimittajansa mukaan Lehtilän lepotuolina, jossa politiikan vaikuttajat saivat jaaritella turvallisen suomettuneessa tunnelmassa. Nykyään ohjelman lopussa ei enää kysytä ”Miten päivänne jatkuu tästä”, muuten metodi on sama. Haastateltava hallitsee, journalismi tulee perässä.

Paavo Lipposen Kiinan keisari -puheenvuoro toissa lauantailta kannattaa purkaa osiin. Se kesti keskeytyksettä kolme minuuttia. Käviköhän toimittaja asioilla sen aikana?

00.20 Lipponen kertoo keskustelevansa Kiinan keisarin kanssa.

00.45 Sanoo, että ei ole tavannut Halosta eikä USA:n suurlähettilästä.

01.45 Siirtyy haukkumaan medioita, joissa ei osata englantia.

02.00 Sanoo, että itse asiasta on hyvä keskustella, mutta ei kerro mistä asiasta.

02.15 Alkaa kehua itseään ulkopoliittisten keskustelujen harvinaisena osaajana.

02.50 Kertoo keskustelleensa Liisa Jaakonsaaren kanssa diplomatiasta.

03.00 Monologi on ohi.

Lipponen on väkivahva verbaalinen sonni. Katselijoita pitää suojella sonnilta. Medioissa tätä suojelua sanotaan toimittamiseksi. Muuten sonni pääsee rynnimään laitumella ja mylvii suustaan sinänsä viihdyttäviä mutta asian kannalta merkityksettömiä päästöjä: ”Verikoirat! Elämänvalhe!”

Katsoin sekuntikellon kanssa katkelmia BBC:n Hard Talk -haastatteluohjelmasta. Keskimäärin haastateltavan annetaan puhua keskeyttämättä 20–40 sekuntia, enimmillään minuutin. Kulttuuriset seikat, esimerkiksi puhenopeus, selittävät hieman eroa Suomeen, mutta vain hieman. Toimittajan tehtävä on pitää aihe näpeissä ja mennä tarvittaessa väliin.

Tilanteen hallinta tajunnanvirralla Lipposen tyyliin ei tulisi Hard Talkissa kysymykseenkään. Vedenjakaja oli jo 45 sekunnin kohdalla. Ei ole tavannut USA:n lähettilästä? Onko välittänyt tietoa muulla tavalla? Kysymys oli keskeinen, ja siihen on haettu vastausta nyt viikon. Lipponen pääsi hallitsemaan tilannetta juuri silloin, kun hänen piti olla tiukasti kiinni verikoiran leuoissa.

Mutta asialla olikin puudeli.

Suora asiahaastattelu on tavattoman vaikea laji. Vuosikymmenten itsensensuuri painaa meillä, eikä kovaa journalistista kulttuuria ole syntynyt. Korvanapissa pitää myös olla hyvä tuottaja tai taustatoimittaja, joka huutaa, milloin mennä väliin ja millä asialla.

Kollegat, älkää antako pehmentää itseänne. Suomalaisilla televisionkatsojilla on oikeus kovaa puhuviin ja pureviin leukoihin. Myös lauantaiaamuisin.

Kirjoittaja on viestintäyrittäjä ja toimittaja. Kirjoitus on julkaistu alunperin 18. helmikuuta ilmestyneessä Vihreässä Langassa.

Tweet