Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Ehdokkaan unelmat silppuna asvalttiin

Kunta päättää. Blogissa seurataan kuntavaaleihin liittyviä ilmiöitä, ihmisiä ja tapahtumia vaalipäivään 26.10. asti.

Kunta päättää. Blogissa seurataan kuntavaaleihin liittyviä ilmiöitä, ihmisiä ja tapahtumia vaalipäivään 26.10. asti.

21.10.2008

Jukka Vahti

Maanantaina Helsingin iltapäiväruuhkassa näin pienen kohtauksen, johon tiivistyi jotain oleellista tällä viikolla pidettävistä kuntavaaleista.

Ehdokas jakoi vaaliesitteitään City-käytävän sisäänkäynnin luona.

Kaverinsa kanssa muutaman metrin päässä edelläni kävellyt lökäpöksyinen nuori mies otti esitteen, kun sitä tarjottiin. Kymmenen metriä käytävää käveltyään hän tiputti esitteen maahan pieneksi silpuksi revittynä. Metrin päässä olisi ollut roskis.

Minua suututti, vaikka en tuntenut ehdokasta enkä ole koskaan äänestänyt hänen edustamaansa puoluetta.

Ehdokkaita ja heidän mielipiteitään saa arvostella – jotkut saavat siitä jopa palkkaa – mutta heidän vaalityötään voi silti arvostaa.

Jos joku jaksaa lähteä ehdolle kuntavaaleihin, hän on minun mielestäni jo tehnyt aika paljon yhteisten asioiden eteen. Ehdokkaiden ansiosta me muut pääsemme helpolla. Meidän ei tarvitse kuin valita oma ehdokkaamme parhaaksi katsomillamme kriteereillä ja raahautua äänestyspaikalle.

Isolle osalle nuorimmista äänestysikäisistä tämä on ollut erityisesti kuntavaaleissa ylivoimainen urakka.

Joten kaksi asiaa, arvon herra lökäpöksy: ensinnäkin oman kaupungin idioottimainen roskaaminen on vähän kuin kusisi omaan kamiinaan.

Ja toiseksi, niin on myös äänestämättä jättäminen.

Lisää kuntavaaliblogitekstejä löydät täältä. Käy katsomassa myös Vihreän Langan kuntavaalisivut.





Viite