Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Kaikki on sallittua

Vähemmän sikailua. Blogissa testataan ilmastoystävällistä ruokavaliota.

Vähemmän sikailua. Blogissa testataan ilmastoystävällistä ruokavaliota.

29.4.2009

Lasse Leipola

Olen päättänyt vihertää ateriani.

Kasvisruoka, lähiruoka ja luomuruoka. Ympäristöystävällisiä ja houkuttelevia, mutta ainakin minulle liian rajoittavia ja ehdottomia vaihtoehtoja, jotta voisin perustaa ruokavalioni pelkästään niihin.

Vähähiilinen tai vähäpäästöinen dieetti vaikuttaa sen sijaan järkevältä: vähemmän lihaa, vähemmän juustoa, vähemmän kuljetuksia, vähemmän päästöjä. Kaikki on sallittua, määrä ratkaisee.

On hätkähdyttävää, että karjatalous aiheuttaa globaalisti enemmän päästöjä kuin liikenne tai että suomalaisten hiilijalanjäljestä noin neljännes aiheutuu ravinnosta.

Tietoa on kuitenkin tarjolla harmittavan vähän. Muutamat jo edellä mainitut pääperiaatteet ovat ilmiselviä, mutta yksittäisten ruoka-aineiden tai tuotteiden hiilijalanjäljet jäävät lähes poikkeuksetta huterien arvioiden varaan.

Tästä huolimatta uskon vakaasti, että juuri ravinnosta syntyviä päästöjä on helpoin leikata, sillä ruokaan liittyviä vaihtoehtoja joutuu muutenkin punnitsemaan päivittäin: lihaa vai kalaa, kahvia vai teetä, riisiä vai perunaa.

Yritän muuttaa ruokavaliotani mahdollisimman kivuttomasti. En aio ekologisuuden vuoksi metsästää parhaita vaihtoehtoja ympäri kaupunkia tai maksaa maltaita jostain, joka on vain vähän hyvää parempaa. Haluan, että ruuanlaitto ja syöminen on jatkossakin helppoa, vapaata ja ennen kaikkea hauskaa.

Olen päättänyt ottaa oppaakseni toimittaja Mark Bittmanin, tai oikeastaan hänen uuden Food Matters -kirjansa, jossa lukijalle esitellään sane eatingia, eli järkisyömistä.

Hänen ohjeistuksensa sopii hyvin yhteen omien ajatusteni kanssa: vähemmän lihaa, maitotuotteita, valkoisia viljatuotteita ja roskaruokaa. Kokojyvätuotteita ja varsinkin kasviksia Bittman kehottaa syömään niin paljon kuin sielu sietää.

Bittman vakuuttaa, että näitä ohjeita noudattamalla ruokavaliosta tulee paitsi ilmastoystävällisempi myös terveellisempi. Eikä syömisen suhteen saa olla liian tarkka, sillä Bittman ei kiellä huijaamasta vaan suorastaan suosittelee sitä, sillä eihän mikään ole kiellettyä herkullisempaa.

Juuri kuten itsekin ajattelin: kaikki on sallittua, määrät ratkaisevat.

Kirjoittaja on Vihreän Langan verkkotoimittaja. Lisää vähähiilisiä ruokablogeja löydät täältä.



Lisää aiheesta:



Viite