Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Kirjojen viinit

19.12.2008

Lena Björklund

Innostuin Viinin kulttuurihistoria-nimisestä kirjasta niin, että hankin sen lahjaksi peräti kahdelle ihmiselle. Sitä ei kirjakaupasta löydä viini- eikä ruokakirjojen seasta, vaan historiahyllyltä. Tuskin sitä löytyy ihan jokaisesta kirjakaupastakaan, mutta Akateemisesta nyt ainakin.

Se on pieni ja ulkoisesti vaatimaton kirjanen, jossa on aika rutkasti kirjoitusvirheitä. Oikoluku jäi ilmeisesti väliin, kun kirjan alkuperäinen kustantaja Pilot-kustannus lopetti toimintansa ja kirjan tuottaminen siirtyi Mediapinta-nimiselle kirjankustantajalle.

Olen lukenut kirjaa lyijykynä kädessä. En vain siksi, että olen samalla suorittanut oikoluvun, vaan ensi sijaisesti siksi, että kirja on niin hauska ja kiinnostava, suorastaan jännittävä, että tekee mieli koko ajan alleviivata.

Kirjoittajalla on mistä ammentaa, sillä hän on Suomen Rooman-instituutin intendentti, kulttuurihistorioitsija ja arkeologi Simo Örmä.

On häkellyttävää lukea mitä viinejä ihmiskunta on vuosituhansien saatossa kurkkuunsa kaatanut. Varsinaisia mömmöjä!

Juomien säilyvyys pitkillä toimitusmatkoilla on pitänyt varmistaa mitä ihmeellisimmillä aineilla. Niin antiikin Kreikassa kuin roomalaistenkin aikaan viiniin pantiin muun muassa hunajaa, pippuria ja yrttejä. Keskiajalla Toscanassa viiniin sekoitettiin villifenkolia pahentuneen hajun poistamiseksi.

Silti jo vuonna 65 löytyi myös luonnonmukaisuuden puolesta puhuja. Espanjalaissyntyinen Columella kirjoitti Roomassa viininviljelys- ja viininteko-oppaan, jossa hän totesi, että ”parasta on viini, joka antaa nautinnon luonnollisilla ominaisuuksillaan”.

Kirja antaa hyvän kuvan sotilaiden ja munkkiveljien valtavista päivittäisistä viiniannoksista.

Mutta viiniä juotiin ylipäätään paljon, usein toki vedellä lantrattuna. 1300-luvun Firenzessä juotiin vuodessa 250–300 litraa viiniä henkeä kohden, Genovassa 286 litraa, Sienassa 419 litraa!

Laatuviineistä voimme kiittää brittien juomahaluja. Heille näyttää aina maistuneen alkoholi, ja kun Bordeaux´ssa 1600-luvulla alettiin kehittää uudenlaisia viinejä , samppanjaa ja portviiniä, niitä tuotettiin ennen kaikkea Englannin markkinoille. Lontoon rikkaat kauppiaat mahdollistivat modernin viinikulttuurin synnyn, toteaa Örmä.

Myös sisilialaisen marsalaviinin synty on yhteydessä englantilaisiin kauppiaisiin.

Örmä kuljettaa viinin historian tähän päivään. Syytä onkin. Sen verran tahmaiselta kitalaessa tuntuu historiallisten juomien ja juomatapojen läpikäynnin jälkeen.


Olen lukenut ja tutkiskellut kolmea muutakin viinikirjaa. Yksi niistä on Juha Berglundin ja Antti Rinta-Huumon Viinistä viiniin, joka on ilmestynyt jo toistakymmentä vuotta.

Siinä on paljon tietoa, mutta pääasiassa se koskee Alkon valikoimissa olevien viinien hinta-laatusuhdetta. Viineille annetaan yhdestä viiteen tähteä ja todetaan numeroin onko viini hintansa väärtti, liian kallis tai tosi edullinen.

Kuulun niihin ihmisiin, jotka eivät innostu tällaisesta. En ymmärrä tarkoittavatko kirjoittajat, että viini on vaikkapa viiden tähden luokkaa hintaansa nähden vai ylipäätään.

Jos nimittäin ollaan sitä mieltä, että portugalilainen punaviini Fonte do Beco (hinta 8,59 €) on viiden tähden veroinen viini an sich, niin minulla ei ole mitään paikkaa tässä viiniseurassa. Ei edes silloin, jos tarkoitetaan, että se on viiden tähden arvoinen hintaluokassaan.

Ja minä sentään pidän portugalilaisista viineistä!

Lisäksi on toinen ongelma. Nämä miehet antavat aina paljon tähtiä, jos valkoviini on makeaa. He selvästi pitävät puolimakeista ja makeista valkoviineistä. Minä taas en.

Erilainen maku voi luoda jopa luottamuspulan koko kirjaan.


Pekka Suorsan Viiniopas on enemmän makuuni.

Siinä on vähemmän tietoa Alkon viinivalikoimista kuin Viinistä viiniin -kirjassa, mutta se on selkeämpi ja jotenkin helpommin lähestyttävä. Pidän sen kirjoitustyylistä ja minulla osuu paremmin maku yhteen sen kanssa.

Osa viinikirjan ilosta kai on siinä, että voi käydä keskusteluja kirjan kanssa. Väitellä ei sentään viitsi. Ei kirjan kanssa.

Joten on helpompi tutkiskella viinikirjaa, jonka kirjoittaja tuntuu nauttivan aika samanalaisista viineistä kuin itse nauttii. Sellaisesta kirjasta vastaanottaa mielellään viinivinkin.


Helsingin Sanomien viinigurun, Haaga-Helian ammattikorkeakoulussa viinikoulutuksesta vastaavan lehtorin Jouko Mykkäsen kirja Viinikoulu yllätti iloisesti. Ties mistä syystä olin vaalinnut itsessäni ennakkoluuloja sen suhteen.

Tai oikeastaan tiedän syyn. Helsingin Sanomien viiniguruna Mykkänen on oikeastaan viinipaavi, kun ottaa huomioon lehden levikin. Hän siis puhuu koko kansalle, kuin presidentit konsanaan.

Sellaisessa tehtävässä ei saa olla liian persoonallinen eikä tuoda liikaa esiin omia mieltymyksiään. On valistettava viinaan, ei viiniin, menevää kansaa.

Kirjan kirjoitustyyli miellyttää. Kirjaa voi hyvällä syyllä suositella perusteokseksi viininviljelyalueisiin ja rypälelajikkeisiin tutustumiseen. Mykkänen myös opastaa viinin maistamiseen ja niihin moniin tekijöihin, jotka viineihin makua tuovat.

Esitellessään viinialueita, Mykkänen esittelee aina myös pari Alkosta löytyvää kyseisen alueen viiniä. Valinta näyttää olevan, että viinien on oltava aika halpoja. Pari kymppiä ylittyy lähinnä vain Toscanan ja Piemonten viinejä esitellessä.

Piemonten Nebbiolo-rypäleestä kertoessaan Mykkänen antaa yllättäen kalliin ostosvinkin. Alkon tilausvalikoimassa on punaviini Gattinara vuosikertaa 2001. Se maksaa 39,80 euroa ja on Mykkäsen mielestä kohtuullinen hinta viinistä, jolla hänen mukaansa on potentiaalia kehittyä yhtä hyväksi kuin vuoden 1993 Gattinara oli vuonna 2004.

Selväksi ei käy pitäisikö uudempaakin Gattinaraa säilyttää kymmenisen vuotta, ennen kuin korkkaa sen, mutta pidin kovasti siitä intohimopurskahduksesta, jonka tämä vihje paljasti – muuten niin maltillisessa kirjassa.

Tiedot kirjoista

  • Simo Örmä: Viinin kulttuurihistoria. Mediapinta 2008.
  • Juha Berglund & Antti Rinta-Huumo: Viinistä viiniin 2009. Otava 2008.
  • Pekka Suorsa: Viiniopas 2009. Heinäpään viestintä 2008.
  • Jouko Mykkänen: Viinikoulu. HS kirjat 2008.

Lisää vihreitä viiniblogeja löydät täältä.







Viite