Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Matkamessut ilman kulttuuria

Musta baskeri kommentoi blogissa kaikkea ajankohtaista iskelmästä oopperaan ja katutaiteesta museonäyttelyihin.

Musta baskeri kommentoi blogissa kaikkea ajankohtaista iskelmästä oopperaan ja katutaiteesta museonäyttelyihin.

16.1.2009

Musta baskeri

Helsingissä on parhaillaan käynnissä Matka 2009 -messut. Matkailualan ammattilaisten kansainväliset kokoontumisajot houkuttelevat viikonlopun aikana myös valtavan määrän meitä tavallisia tallaajia ihmettelemään lentotarjouksia ja uusia lomakohteita.

On ainakin yksi syy, miksi siellä kannattaa käydä – havaitakseen sen syvän uoman, joka halkoo messukeskusta näiden messujen ajan. Kotimaan ja ulkomaan matkailu on sijoitettu eri halleihin, ja aivan perustellusti. Niillä ei näytä olevan mitään yhteistä.

Luulisi, että ulkomaanosastolla törmäisi erilaisten kulttuurien huumaavaan yhteistuoksuun. Eksyisi basaarin, jossa seikkaillessa löytäisi viekoittelevia maistiaisia maista ja maanosista. Mutta ei.

Ainoa, mitä sieltä löytää, on matkailualan yhtenäiskulttuuri. Se on tuote, jolla turismi elää, ja siitä tuotteesta kulttuuri on karsittu hienovireisesti pois.

Jäljelle jäävät kliseiset symbolit, maininnat pääkaupunkien ikivanhoista kulttuuri-instituutioista ja mainostekstien värittäminen kunkin kansallisvaltion lipusta poimitulla väriyhdistelmällä.

Ulkomaanosastolla on valtavasti ihmisiä, jotka törmäilevät käytävillä toisiinsa ja etsivät jotain uutta. Ja se uusi tarkoittaa tässä tapauksessa hienoa kuulakärkikynää tai parhaimmillaan uutta lentoreittiä.

Kotimaanosastolla kaikki on toisin. Siellä mahtuu liikkumaan, kun muu yleisö täyttää arpakuponkejaan uoman toisella puolella.

Kuntien sekä kotimaisten matkailuyritysten ja -tapahtumien osastot huutavat omaa erityisyyttään miltei pateettisen kovaa:

”Me täällä, huomaa meidät, me olemme juuri se ainutlaatuisin kohde Suomessa. Missään muualla et pääse tutustumaan yhtä hienoon perinnemuseoon, jossa valmistetaan kivikautisia perinneherkkuja tuohiastioissa.”

Kotimaanosasto on sympaattinen, lämmin. Ihmiset ovat innoissaan, vaikka eivät lainkaan niin nuoria ja kauniita kuin kansainvälisellä osastolla.

Pitäisi varmaan lähteä matkamessuille ulkomaille. Onkohan saksalaisilla messuilla yhtä hauska kotimaanosasto kuin meillä?

Musta baskeri on kulttuurivaikuttaja, joka käyttää asemansa takia nimimerkkiä. Lisää baskerin blogitekstejä löydät täältä.



Lisää aiheesta:



Viite