Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Mummin kurkut

Kesänostalgiaa. Voit lisätä kurkkujen joukkoon myös muita yrttejä, kuten oreganoa tai basilikaa.

Kesänostalgiaa. Voit lisätä kurkkujen joukkoon myös muita yrttejä, kuten oreganoa tai basilikaa.

6.7.2009

Saara Törmä

Perinteiset pikamarinoidut tillikurkut syntyvät hujauksessa. Kurkut kelpuuttavat seuraansa myös moderneja mausteita, kuten timjamia.

6 annosta

  • 4 avomaankurkkua (n. 500 g)
  • ½ ruukkua tilliä silputtuna
  • 1 rkl timjamia silputtuna

Liemi

  • ½ dl väkiviinaetikkaa
  • ½ dl sokeria
  • 3/4 dl vettä
  • ½ tl suolaa
  • muutama kokonainen mustapippuri tai muutama kierros pippuria myllystä
  1. Tee ensin liemi. Mittaa kaikki liemen aineet kattilaan ja kiehauta seos. Jätä jäähtymään.
  2. Pese kurkut harjalla puhtaiksi. Viipaloi kurkut.
  3. Kumoa kurkut, tilli ja timjami kulhoon ja kaada päälle liemi. Sekoita.
  4. Nosta kurkut jääkaappiin maustumaan muutamaksi tunniksi. Sekoittele seosta toisinaan.
  5. Nauti leivän päällä tai pääruoan lisukkeena.





Viite