Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Obaman joukkue, osa 2

Vihreitä työpaikkoja ja viherelvytystä. Blogissa seurataan Obaman ajan Amerikan ensiaskeleita.

Vihreitä työpaikkoja ja viherelvytystä. Blogissa seurataan Obaman ajan Amerikan ensiaskeleita.

18.3.2009

Taina Ahtela

Kuten viime kerralla totesin, Yhdysvallat on palannut presidentti Barack Obaman johdolla ilmasto- ja ympäristöpelin vaihtopenkiltä. Tässä lisää kiinnostavia amerikkalaispelaajia.

11. James Hansen – amerikkalaisen ilmastotutkimuksen isä

Nasan tutkimusinstituutin johtaja, ilmastotieteilijä James Hansen (s. 1941)  kertoi vuonna 1988 Yhdysvaltain senaatin komitealle uskovansa, että silloiset ennätyslämpötilat johtuivat ihmisen aiheuttamasta kasvihuoneilmiöstä. Tämä todistus ja siitä seurannut julkisuus käynnistivät ilmastotutkimukseen perustuvan keskustelun Yhdysvalloissa. Vaikutusvaltaisen tutkijan mukaan peruuttamattoman ilmastonmuutoksen välttäminen edellyttää ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden leikkaamista alle 350 miljoonasosaan (ppm).

12. Ed Markey kongressin ilmastokingi

Ed Markey (s. 1946) istuu puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan pallilla edustajainhuoneen ympäristö- ja energiakomiteoissa, jotka ovat ratkaisevassa asemassa uuden ilmasto- ja energialainsäädännön laatimisessa. Ympäristöihmisten arvostama Markey on myös kova vapaan kilpailun puolustaja ja monopolien vastustaja. Markey oli ensimmäinen Second Life -virtuaalimaailmaa hyödyntänyt amerikkalaispoliitikko, kun hän joulukuussa 2007 osallistui YK:n ilmastosopimuksen Balin-virtuaalikokoukseen.

13. Bill McKibben – kirjailija ja aktivisti

Ympäristönsuojelija, kirjailija Bill McKibben (s. 1960) tunnetaan erityisesti hänen esikoisteoksestaan The End of Nature (1990). Sitä pidetään ensimmäisenä ilmastonmuutosta käsittelevänä, suurelle yleisölle kirjoitettuna kirjana. Uskonnollisestikin aktiivisen kulutuskriitikon viimeisin kirja Deep Economy on manifesti paikallisuuteen perustuvan talousjärjestelmän puolesta. McKibbenin perustama järjestö 350.org ajaa Hansenin tutkimustulosten innoittamana ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden leikkaamista alle 350 miljoonasosaan.

14. Nancy Pelosi – nainen nuijan varressa

Edustajainhuoneen puhemies, demokraattiryhmän johtaja Nancy Pelosi (s. 1940) on onnistunut kokoamaan demokraatit ympäristölainsäädännön taakse. Vahvana ja pragmaattisena pidetyn Pelosin todellinen tulikoe on kirjoittamista odottava ilmastolainsäädäntö. Pelosi sanoi helmikuussa haluavansa ilmastolain äänestykseen joulukuussa pidettävään Kööpenhaminaan kokoukseen mennessä. Taustatukea antaa senaatin demokraattijohtaja Harry Reid.

15. T. Boone Pickens – vihertävä öljypohatta

Miljardeja öljyteollisuudessa tehnyt Pickens (s. 1928) on heittäytynyt viime aikoina tuulivoiman suurimmaksi puolestapuhujaksi. Pickens on erityisen huolissaan Yhdysvaltojen riippuvaisuudesta tuontiöljystä. "Olemme hyvin lähellä katastrofia", Pickens sanoi viime elokuussa. Ympäristöväki kiittää Pickensin työtä puhtaan energian eteen, mutta ei ole yhtä mielissään Pickensin ihastuksesta maakaasuun siltana uuteen energiatalouteen.

16. Michael Pollan – ruuan puolustaja

Kirjailija, kolumnisti, aktivisti ja journalismin professori Michael Pollan (s. 1955) tunnetaan teollista ruokaketjua ja öljyyn perustuvaa tehomaataloutta kritisoivista kirjoistaan. Uusimmassa kirjassaan In Defense of Food hän kritisoi amerikkalaisten käsitystä ruuasta pelkkänä ravinnon lähteenä. Hänen mukaansa valtaosaa amerikkalaisten markettien ja ravintoloiden myymästä ruuasta ei voi kutsua enää ruuaksi. Kirjan tunnuslause kuuluu: "Syö ruokaa. Ei paljon. Lähinnä kasveja."

17. Arnold Schwarzenegger – vihreä kuvernaattori

Terminaattorina tunnettu entinen näyttelijä ja kehonrakentaja on pistänyt haisemaan Kalifornian kuvernöörinä. Schwarzeneggerin (s. 1947) vihreä puoli tuli tunnetuksi, kun hän presidentti George W. Bushin aikaan olisi muun muassa halunnut asettaa autoille Kaliforniassa tiukemmat päästörajat kuin mitä ympäristöhallinto salli. Vuonna 2006 Kalifornia vahvisti ensimmäisenä osavaltiona suunnitelman kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi. Nyt Schwarzenegger on käynnistänyt California Green Corps -nimisen pilottiohjelman, jolla on tarkoitus kouluttaa 16-24-vuotiaita kalifornialaisia vihreän teknologian ammatteihin.

18. Henry Waxman – pitbull Bushin lahkeessa

Edustajainhuoneen energia- ja kauppakomitean puheenjohtaja, demokraattiedustaja Henry Waxman  (s. 1939) niitti mainetta grillaamalla George W. Bushin hallintoa milloin väärinkäytöksistä Irakissa, milloin yrityksistä vesittää terveys- ja ympäristölainsäädäntöä. Waxman on taistellut muun muassa ilman ja veden laatustandardien ja ilmastolainsäädännön puolesta ja käynnistänyt tutkimuksia Valkoisen talon yhteyksistä Enroniin ja energiateollisuuden lobbareihin.


Kuka sinun mielestäsi puuttuu listalta?

Kirjoittaja tutustuu vihreään verkkomediaan Seattlessa, Yhdysvalloissa. Lisää vihreää Amerikkaa löydät täältä.





Viite