Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Onko töllöllä tulevaisuutta?

Iiro Törmä

Musta baskeri kommentoi blogissa kaikkea ajankohtaista iskelmästä oopperaan ja katutaiteesta museonäyttelyihin. Iiro Törmä

Musta baskeri kommentoi blogissa kaikkea ajankohtaista iskelmästä oopperaan ja katutaiteesta museonäyttelyihin.

29.12.2008

Musta baskeri

Vanhemmista sukupolvista löytyy vielä ihmisiä, joille televisio on merkityksellinen sekä laitteena että sisältönsä takia. Televisio on heille osa tapakulttuuria kuten aamuinen sanomalehti.

Se on myös kanssakäymisen väline, yhteisöllinen kokemus, joka yhdistää läheiset samaan huoneeseen ja samaan tunnelmaan.

Tunnen kummallista nostalgiaa tätä ilmiötä kohtaan. Olen surullinen, ettei minulla enää ole isovanhempia, joiden kanssa voisin istua olohuoneessa katsomassa mäkihyppyä tai saksalaista poliisisarjaa.

Televisio välineenä onkin vähitellen alkanut saavuttaa samanlaista retrohohtoa, jota vinyylisoittimilla, jopoilla ja kuplavolkkareilla on ollut jo pidempään.

Toki Suomi on täynnä nuoria miehiä, joille iso tv on auton kaltainen peniksenjatke, mutta he käyttävät sitä lähinnä elokuvien katseluun, heille televisio on näyttö ei media.

Uusimpien käyttäjätutkimusten mukaan nuorista jo 25 prosenttia on hylännyt television kokonaan. Ei siis minuuttiakaan ohjelmaa viikossa.

Tämä on jännittävä trendi, jota on vaikea ymmärtää muutoin kuin siten, että emme vielä kykene edes hahmottamaan sitä, kuinka totaalinen mediaväline internetistä muodostuu.

Se tulee olemaan haaste kaikille niille, joita olemme tottuneet pitämään televisiokanavina, mutta joiden tulisi olla nopealiikkeisiä mediataloja. Yle on ottanut haasteen kiitettävällä tavalla vastaan. Sen Yle Areena ja Elävä arkisto ovat mahtavia tapoja kuluttaa uudella välineellä television vanhojakin sisältöjä.

Television pitää elossa Idols-kisan kaltaiset monimediaiset konseptit, joissa sisältö tursuaa ulos myös netin, lehtien ja tallenteiden muodossa. Niiden kautta toteutuu myös osa sitä vanhaa kunnon televisionostalgiaa. Ne ovat kollektiivisia kokemuksia, joka yhdistää ihmisiä samaan tunnelmaan.

Enää ei kokoonnuta fyysisesti samaan huoneeseen vaan sekä eläytyminen että kritiikki jaetaan reaaliaikaisesti virtuaalitiloissa.

Musta baskeri on kulttuurivaikuttaja, joka käyttää asemansa takia nimimerkkiä. Lisää baskerin blogitekstejä löydät täältä.





Viite