Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

MTK:n ilmastolinja on karhunpalvelus tuottajille

19.12.2019

Riikka Suominen

Käyttäjän Riikka Suominen kuva

Olen viime vuodet ihmetellyt MTK:n suhtautumista ilmastokriisiin. Mediassa, Twitterissä ja kasvokkaisissa kohtaamisissa etujärjestön edustajat heittelevät ilmastosta hämmentäviä, jopa väheksyviä, kommentteja. Metsänhakkuut ja lihantuotanto esitetään ekotekoina ja välttämättömiä ilmastotoimia vastustetaan.

Samaan aikaan MTK:n jäsenet, maataloustuottajat ja metsänomistajat, kohtaavat lämpenemisen vaikutukset eturintamassa. Jäsentensä tulevaisuuden vuoksi MTK:n luulisi vaativan äärimmäisen tiukkaa ilmastopolitiikkaa.


Symppaan maanviljelijöitä.
Ruuan tuottaminen on yksi tärkeimmistä töistä. Minusta siitä pitää saada reilu korvaus.

Läheisin kokemukseni maataloustuotannosta on kesätyöstä, jossa keräsin aamun sarastaessa pikkuserkun tilalta poimurin peltoon jättämiä perunoita ja myin ne kaverin kanssa Porin torilla. Pesti kesti vain viikon, mutta jo sen perusteella ymmärrän, että helpolla ei ruuantuottajan tili irtoa.

Kantani maataloustukiin on muuttunut kuitenkin vasta ilmastokriisin vuoksi. Ennen pidin tukia tehottomana tulonsiirtona yrittäjille, nykyään kannatan verovarojen käyttöä kotimaisen ruuantuotannon tukemiseen.

Se on huoltovarmuussyistä arvokasta, koska täällä kuivuus tai äärisäät eivät uhkaa tuotantoa. Pelkään, että ilmastokriisi vaikeuttaa tulevaisuudessa kansainvälistä kauppaa. Silloin on hyvä, että pystymme ruokkimaan Suomessa asuvat ihmiset omasta takaa. Kotimaisessa tuotannossa ei ole myöskään orjatyön riskiä, kuten esimerkiksi eteläeurooppalaisessa viljelyssä.

Mutta tätä viime vuosina herännyttä tukeani kotimaiselle tuotannolle varjostaa tuottajien etujärjestön nihkeys ilmastopolitiikassa. Minua myös ärsyttää, että MTK pitää tukia tulonsiirtona tuottajille, ei tapana muuttaa maataloutta hiilineutraaliksi tai varmistaa laadukkaan ruuan saatavuus.

Osa maatalousyrittäjistä kamppailee toimeentulon kanssa, ja heitä pitää tukea. Mutta olisi järkevää jakaa tuki kuten muukin sosiaaliturva, eikä tuottamalla sikaa verovaroin kiinalaisten syötäväksi.


Voi kysyä, haukunko
väärää puuta. Etujärjestönähän MTK tekee juuri sitä, mitä sen kuuluukin, eli varmistaa jäsentensä edut. Mutta on ongelmallista, että muu yhteiskunta on jättänyt ruokapolitiikan MTK:lle. MTK:n linja on lyhytnäköinen.

Ruokapolitiikka voisi olla ruokakulttuuria, kansanterveyttä, maaseudun elävöittämistä ja biodiversiteettiä edistävää toimintaa.

Nyt ruokapolitiikka on maataloustukien jakamista. Tuet ohjaavat viljelyä ja Vihreä Langan juttuun haastattelemieni asiantuntijoiden mukaan tuet valmistellaan täysin yhdessä MTK:n kanssa.

Tämän vuoksi MTK:lla on paljon kokoaan suurempi rooli suomalaisessa yhteiskunnassa. Toivon, että me ruuasta ja ympäristöstä kiinnostuneet haastaisimme MTK:n monopolin ruokapolitiikassa.


Etujärjestö tekee jäsenistölleen karhunpalveluksen puolustamalla saavutettuja etuja. MTK:lla on osaamista ja valtaa. Sillä olisi tuhannen taalan paikka valmistaa jäsenistöään haasteeseen, jonka ilmastokriisi heille heittää.

Joko maataloustuotanto muuttuu, kun Suomi lämpenee neljä astetta, tai se muuttuu, kun yhteiskunta muutetaan nopeassa tahdissa hiilineutraaliksi.

Kysyntä muuttuu jo nyt. Tänä syksynä Yhdysvaltain suurin meijeri meni konkurssiin. Sekä maito- että lihateollisuus joutuvat nopeasti antamaan tilaa kasvipohjaisille tuotteille.
 
Tässä tilanteessa tuottajat voivat olla pulassa. Maataloudessa investoinnit tehdään vuosien, jopa vuosikymmenten, perspektiivillä. Nyt eläintuotantoa kyseenalaistetaan.

Toivon, että suomalaiset tuottajat saavat etujärjestöltään sitä tukea, jota he nopeassa muutoksessa tarvitsisivat. Tekemieni haastattelujen tai julkisuudessa käydyn keskustelun perusteelta se ei siltä näytä.


Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Jyrki Niemi on Ylen haastattelussa kannustanut Suomea ottamaan johtavan roolin EU:n maatalousmarkkinoilla. Niemen mukaan se tapahtuisi tuottamalla ruokaa ekologisemmin kuin muut EU-maat.

Ylipäätänsä nyt olisi hetki uudistaa maatalous hiilineutraaliksi.

Jos joskus, niin nyt MTK:n kannattaisi lobata rahaa maatalouden uudistamiseen. Tämä hallitus, jossa on sekä keskusta että vasemmistopuolueita voisi sitä maataloudelle antaakin.

Seuraavaksi hallitukseksi povataan oikeistohallitusta, eikä siellä välttämättä ole keskustaakaan. Silloin voi olla vaikeampi saada rahaa uudistuksiin.

Ilmastokriisi muuttaa maataloutta. Toivon että tuottajien etujärjestö selvittää nopeasti kantansa ja siirtyy jarruttelijasta auttamaan jäsenistöään muutoksessa.

maataloustuet  maatalous  mtk 





Viite