Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Profetia

Anniina Joensalo

Anniina Joensalo

4.3.2019 15.13

Jenni Leukumaavaara

Ilmastonmuutos uhkaa kaikkea, joten toimienkin on oltava radikaaleja. Koomikko Juuso Kekkosen ratkaisu on kultti.

Kekkonen on tehnyt tiede-komediashown ilmastoahdistuksestaan. Valkoiseen kulttijohtajan kaapuun pukeutunut Kekkonen pohtii kultin perustamista ja ristiriitaista suhtautumistamme ilmastonmuutokseen: jatkamme sikailua, vaikka tiedeyhteisö huutaa pää punaisena, että kohta tulee tuho. 

Visuaalisuutta tuovat esimerkiksi erilaiset tulitemput. Tiedetemput ovat tulleet tutuiksi Kekkoselle tiedekeskus Heurekassa, jossa hän on työskennellyt. Esityksen on ohjannut palkittu tiedeshow-ohjaaja Nina Rinkinen.


Odotin esiintymiseltä kenties samanlaista vapauttavaa naurua ja vertaistukea kuin kiroiluilloista tai päiväkirjaklubeilta. Osin sitä tulikin, mutta silti jäi olo, ettei Kekkonen uskalla ihan täysin luottaa asiaansa ja yleisöönsä. Kokonaisuus on poukkoileva parisuhde- ja vasektomiakuvauksineen.

Hauskinta osastoa olivat Soldiers of Odinille tarjotut uudet tehtävät sekä laumakäyttäytymisen pohtiminen. Me todella osaamme halutessamme olla sokeita, kuuroja, ahneita ja hyväuskoisia.


Sinänsä on arvokasta ja tärkeää käsitellä ilmastonmuutosta myös huumorin keinoin, koska tunteeseen liittyvä tieto jää paremmin mieleen. Huumorin keinoin vaikeita asioita on myös helpompi niellä. Mielestäni tietoa sekä huumorin ja vakavuuden vaihtelua olisi saanut olla vielä enemmän.

Siinä Kekkonen on täysin oikeassa, että oikeastaan meillä ei olisi enää varaa eikä aikaa rasismiin tai muuhun turhanpäiväiseen. Meillä pitäisi olla yhteinen vihollinen, ilmastonmuutos.

Varsinaisen esityksen jälkeen Kekkonen pitää keskustelutilaisuuden, joka myös äänitetään podcastiksi. Erityisesti keskustelu taiteilija ja tutkija Antti Majavan kanssa on hersyvä ja mainio.

★ ★ ★

Juuso Kekkonen: Profetia. K-18. Kulttuuritehdas Korjaamo, Helsinki. Esityksiä 20.3.2019 saakka.

ilmastonmuutos  kulttuuri  huumori 




Viite