Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Miikka Kiiminki

Silja Keränen luotsasi vihreiden maaseutupoliittista työryhmää. Sen ohjelma sai kiitosta jopa tuottajajärjestö MTK:lta.Miikka Kiiminki

Silja Keränen luotsasi vihreiden maaseutupoliittista työryhmää. Sen ohjelma sai kiitosta jopa tuottajajärjestö MTK:lta.

Vihreiden puoluevaltuuskunnan johtoon Silja Keränen

15.6.2019 15.34

Jenni Leukumaavaara

Vihreiden puoluevaltuuskunnan uusi puheenjohtaja on kajaanilainen Silja Keränen.

Keränen on toiminut puoluevaltuuskunnan jäsenenä neljä vuotta. Hän toimi myös vihreiden maatalouspoliittisen työryhmän puheenjohtajana.

Keränen haluaa tiivistää puoluevaltuuskunnan yhteistyötä ja tiedonkulkua eduskuntaryhmän ja ryhmäkanslian kanssa.

Puoluevaltuuskunta toimii puoluekokousten välillä puolueen korkeimpana poliittisena linjanvetäjänä. Valtuuskunta esimerkiksi teki yhdessä eduskuntaryhmän kanssa päätöksen vihreiden lähdöstä hallitukseen.


Silja Keränen on maaseutu- ja erävihreiden puheenjohtaja. Vihreän Langan puoluekokouskoneessa Keränen korosti, että vihreiden on huomioitava nykyistä paremmin haja-asutusalueet ja maaseutu, vaikka vihreät on profiililtaan kaupunkipuolue.

”Meitä oikeasti tarvitaan myös pikkukaupungeissa ja maaseutukunnissa, koska ympäristö- ja ilmastoasiat kiinnostavat joka puolilla Suomea. Lisäksi ihmisten välisten yhdenvertaisuuden edistäminen on tärkeää asuinpaikasta riippumatta. Me emme saa jättää isoa osaa Suomesta muiden puolueiden haltuun!” Keränen vastasi väittämään siitä, että vihreät on liian kaupunkikeskeinen puolue.

silja keränen 




Viite