Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Jauhot suuhun -puhekuplat

”Valtio ei voi päättää hakkuumääristä!” – näin pistät jauhot suuhun

24.6.2019 11.50

Lasse Leipola

Väite: Valtio ei voi päättää hakkuumääristä.

Lyhyt vastaus: Ai mitä, eikö #byroslavia olekaan todellinen?

Pitkä vastaus: Valtio omistaa noin neljänneksen Suomen metsistä. Suurin osa metsistä on siis valtion suoran vallan ulkopuolella. Perustuslain takaama omaisuuden suoja koskee myös metsänomistajia.

Omaisuutta tosin voidaan pakkolunastaa yleiseen tarkoitukseen täyttä korvausta vastaan. Pakkolunastusta on käytetty esimerkiksi luonnonsuojelualueiden perustamiseksi. Hakkuumäärien hallintaan pakkolunastus on kuitenkin raskas ja kallis keino.

Metsien käytöstä säädetään metsälaissa, jolla voidaan vaikuttaa myös hakkuumääriin. Vuoden 2014 uudistuksessa laista poistui hakattavien puiden läpimittaa koskeva vaatimus, mikä mahdollisti hakkuiden lisäämisen. Toisaalta vanha metsälaki käytännössä pakotti metsänomistajat avohakkuisiin.

Yksinkertaisin keino säädellä hakkuumääriä on vaikuttaa veroilla ja tuilla siihen, mitä metsäomistajan kannattaa tehdä. Talouspolitiikalla ja luvituksella voidaan vaikuttaa myös puutavaran kysynnän määrään.




Viite