

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
Gummerus
22.1.2015 12.44
Tällaisia tarinat ovat parhaimmillaan. Saavat lukijan tuntemaan palavasti päähenkilöidensä puolesta. Kertovat kuin huomaamatta jotain olennaista ihmisestä, luonnosta ja yhteiskunnasta. Ovat hieman maagisia ja tuntuvat siksi täysin tosilta.
Kultarinta kertoo isästä ja tyttärestä, jotka rakastavat metsää, ja karhusta, joka on metsän sielu.
Kuulin Anni Kytömäen esikoisteoksesta vasta, kun se valittiin Finlandia-ehdokkaaksi. Tartuin siihen puolittain velvollisuudentunnosta: romaani suomalaisten luontosuhteesta, metsiensuojelusta, kapinallisuuden historiasta ja viime vuosisadan alun yhteiskunnasta kuulosti kirjalta, joka olisi hyvä lukea.
Oli iloinen yllätys, että sen lukeminen oli niin nautinnollista. 644 sivua ei ollut yhtään liikaa.
Anni Kytömäki: Kultarinta. Gummerus 2014.
Tweet