Seitsemän kirjaa riippumattoon

23.6.2011 13.05

Vihreä Lanka

Vihreä Lanka kokosi kesän kiinnostavimman riippumattokirjaston – ja suosittelee kaupan päälle vielä kirjoihin sopivat kyytipojat. Helan går ja hyvää kesää!

Asialinjalla kesälläkin

Jos haluaa pysyä kesälläkin asialinjalla kannattaa valita sellaisia tietokirjoja, joiden aiheet asettuvat sopivan etäälle arkisesta aherruksesta. Amerikkalainen Jared Diamond tarjoilee erinomaisen yhdistelmän historiaa, biologiaa ja maantietoa Pulitzer-palkitussa kirjassaan Tykit, taudit ja teräs (2004). Diamond pyrkii selittämään, miten ihmiskunta on kehittynyt ja miksi länsimainen kulttuuri on menestynyt parhaiten.

Jos Diamondin kirja on jo tuttu tai sen lukeminen ei sammuta historianjanoa, kannattaa kaivaa esille isä ja poika McNeillin Verkottunut ihmiskunta (2005) tai Ian Morrisin Why the West Rules – For Now (2010).

Juomaksi sopii Coca-Cola, sillä mikäpä muu juoma symboloisi yhtä hyvin tapaa, jolla länsimainen kulttuuri on vyörynyt kaikkialle.

Ketoon, beibi, ketoon!

Kesään kuuluu – ainakin mielikuvissa – tuunatut autot, heiluvat karvanopat ja Hurriganesin Get on. Tuo palavalta kumilta ja hiusgeeliltä tuoksuva maailma kiteytyy Kari Hotakaisen ensimmäisessä klassikossa.

Kun kirjailija itse ja amiskundi Pertti ”Pera” Kiilopää näyttävät liikenneturvallisuudelle keskisormea, tulee itsellekin villi ja vapaa fiilis. Kauas jää toimisto ja arjen harmaus!

Klassikon (1997) seuralaiseksi sopii tietysti Koskenkorva. Takaa-ajon tiimellyksessä Hotakainen alkaa kitata kossua kuin janoonsa.

”Älä vaan pysähdy”, toivoo tiesulun pystyttänyt komisario Vikström ja ohjeistaa alaisiaan: ”En pidä siitä, että rajojaan rikkovia miehiä arvostellaan!”

Piikkimatto ja kosanderi tekevät tehtävänsä, ja Hotakainen jää kiinni. Vikström kiteyttää kuulustelussa: ”Kossu on hieno juoma.”

Inspiraatiota idealismille

Viime vuoden kirjallisuusnobelistin Mario Vargas Llosan Paratiisi on nurkan takana (2007) on loistava kesäkirja. Se piirtää riippumatossa lojuvan lomalaisen mieleen kuvia kaukaisista maista, kuukausien laivamatkoista ja vaiheikkaista ihmiskohtaloista.

Kiehtovinta on, että seikkailut ovat todella tapahtuneet. Kirja on feminismin esitaistelijan Flora Tristanin ja hänen tyttärenpoikansa, taidemaalari Paul Gauguinin kaksoiselämäkerta. Samalla se on inspiroiva kuvaus yksilöiden elämänpoluillaan tekemien valintojen jatkumoista.

Tristanin ja Gauguinin vaiheet herättävät lomasta rentoutuneet aivot suurten kysymysten äärelle: mihin minä haluan elämäni käyttää? Pohdintoja ryydittämään voi siemailla esimerkiksi rommilla terästettyä teetä, jota Gauguin nautti Tahitilla maalatessaan mestariteoksiaan. Hieman makeutettuna juoma toimii erinomaisesti myös kylmänä.

Tiikeriäiti karjuu korvaan

Kesän kiinnostavimpia kirjauutuuksia on kesäkuussa suomeksi julkaistu Amy Chuan Tiikeriäidin taistelulaulu (2011). Yhdysvalloissa kirja on aiheuttanut valtavan kohun, ja kirjan aiheesta, kiinalaisesta kasvatustyylistä, on käyty kiivasta väittelyä Wall Street Journalia myöten.

Kirjaa ahmii kuin dekkaria, vaikka sen aihe kuulostaa kaikkea muuta kuin jännittävältä. Chua kertoo omasta amerikkalais-kiinalaisesta perheestään ja siitä, kuinka hän kasvattaa kahdesta tyttärestään menestyjiä tiukkaan aasialaiseen tyyliin. Tyttäret harjoittelevat viulun- ja pianonsoittoa yömyöhään, heidän on pakko saada kokeista kymppejä, he eivät saa kyläillä kavereiden luona, katsoa televisiota tai sanoa koskaan vastaan vanhemmilleen. Toisen tyttären kohdalla kasvatus tuottaa toivottua tulosta, toisen kohdalla ei.

Kiehtovaa on kiinalaisen kasvatuksen peilaaminen sen kanssa täysin vastakkaiseen – yksilöllisyyttä, lapsen tahtoa ja vapautta korostavaan – amerikkalaiseen kasvatukseen. Chuan mielestä eroista näkee, miksi Kiina on nousemassa Yhdysvaltojen ohi maailman johtavaksi valtioksi.

Lukiessa voi siemailla vuorotellen kuumaa kiinalaista teetä ja kylmää amerikkalaista Dr. Pepperiä ja saada siten oikein fyysisen tuntuman kulttuurien kiinnostavaan vastakkainasetteluun.

Elämänkokoinen pila

Kun oma elämä paljastuu suureksi pilaksi, ei hirveästi naurata. Näin käy päähenkilö Ludvikille Milan Kunderan esikoisessa Pila (1967). Kyseessä on kommunistiajan satiiri, mutta kirja tarjoaa purtavaa jokaiselle poliittista identiteettiään pohtineelle.

Ludvik on vannoutunut kommari: opiskelu, ystävät, kiinnostavat tytötkin kietoutuvat aatteen ympärille. Sitten hän mokaa vitsailemalla trotskilaisuudestaan. Se on menoa se: seuraa kuulusteluja, erottaminen yliopistosta, läheisten menetys. Kun agitaattorit ympärillä vaikenevat, jää tilaa kuunnella. Hiljaisen ja raskaan pakkotyön keskellä alkaa identiteetin uudelleenrakennus: Kuka minä olen ilman aatetta? Mitkä olivat omia ajatuksiani, mitkä muiden?

Kundera tietää, mistä kirjoittaa. Hän lensi ulos kommunistisesta puolueesta 1950 syytettynä liian individualististen ajatusten levittämisestä.

Minkä tahansa poliittisen puolueen kannattaisi napata kirjasta yksi ajatus: Aatteeseen voi uskoa rehellisesti vain, jos sille pystyy myös nauramaan.

Kirjan kaveriksi sopii vaikka perinteinen Velkopopovick Kozel -olut. Kansallishenkinen juoma on ollut tsekkiläisille hyvä keino taistella kommunismin tasapäistävää vaikutusta vastaan.

Sinkkuelämää Pohjois-Irlannissa

Eureka Street, Belfast (1996) on nopealukuinen tarina rosoisten kolmekymppisten miesten elämästä 1990-luvun alun Belfastissa. Kirja on rakkauskertomus pientä, nuhruista ja väkivaltaista kaupunkia kohtaan, jonka verinen lähihistoria ja kummalliset sisäiset säännöt asettavat rajoja katolisen Jaken, protestanttisen Chuckien ja heidän ystäviensä elämälle.

Rakkauden ja rahan etsimisen lomassa miehet yrittävät selvittää, kenen asiaa ajava järjestö levittää ympäri kaupungin seiniä uutta kirjainyhdistelmää ”OTG”. Kaupunkilaiset tuntevat kyllä IRA:n, INLAn, IPLOn ja UFF:n, mutta uusi lyhenne saa sekä protestantti- että katolilaisleirin hämilleen aina poliitikkoja myöten.

Varoitus: väkivaltaisista terrorikohtauksista huolimatta kirja saattaa aiheuttaa pitkäkestoista Irlanti-kaipausta. Irlantilaiseen pubifiilikseen päässee parhaiten koleana sadepäivänä olutta juoden. Lukukokemuksen vuoksi lienee parempi olla ottamatta mallia kirjan päähenkilöistä ja panostaa määrän sijasta laatuun.

Muumit mokailevat

Ehdottomasti parasta lukemista kesälomalla ovat Tove ja Lars Janssonin ainoat oikeat alkuperäiset muumisarjakuvat. Jutut ovat sopivan mittaisia, juoni priimaa ja piirros juuri sopivaa. Näissä tarinoissa muumit eivät ole söpöjä. Mokia tulee ja seurauksia paetaan.

Sarjakuvatarinoita on kaikkiaan 73, ne on piirretty sanomalehtiin vuosina 1954–1975. Suomessa ne on julkaistu yhdeksänosaisena kokoelmana 1980-luvulla ja 24-osaisena 1990-luvulla. Ja onpa ainakin osa julkaistu kovissa kansissa pari kolme vuotta sitten.

Juomaksi muumien seurassa sopii perheen pienimmille vadelmamehu, teineille ja naisväelle palmuviini ja isäpapalle Manhattan Dynamite, joka on kaiketi jonkinlaista kotipolttoista. Juomavalintaa tehdessä on syytä muistaa, että vaikka dynamitesta seuraavat kenties suurimmat seikkailut, siitä tulee myös kovin päänsärky.

Tweet