Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Jan Rudkiewicz

Ilmastoukko tuskailee.
voi Itämerta! Rankkasateet yleistyvät, sateet huuhtovat mereen ravinteita ja rehevöityminen ruokkii leviä. Jan Rudkiewicz

voi Itämerta! Rankkasateet yleistyvät, sateet huuhtovat mereen ravinteita ja rehevöityminen ruokkii leviä.

Ilmastonmuutos tuo kesään lisää levää ja rankkasateita

30.5.2008 8.00

Hanna Eriksson

Ilmastonmuutoksen aiheuttama sateisuuden lisääntyminen ja lämpötilan nousu lisäävät Itämeren levätuotantoa ja rehevöitymistä ja lämpimät kesät lisäävät sinileväesiintymien todennäköisyyttä entisestään. Maailman luonnonsäätiön WWF:n tuoreen raportin mukaan vaikutukset ovat suurimmat Suomenlahdella, Saaristomerellä ja Riianlahdella.

Ilmastonmuutos voimistaa myös kesän rankkasateita. Ilmatieteen laitoksen, Suomen ympäristökeskuksen ja Teknillisen korkeakoulun tutkimuksen mukaan rankimmat sateet rojahtavat maahan kesällä myös ilmaston muuttuessa. Vuorokausisateet voivat ennusteen mukaan kasvaa jopa kolmanneksen. Sademäärien muutoksen suuruuteen vaikuttavat tulevien kasvihuonekaasupäästöjen määrä.

Rankkasateiden yleistyessä tulvariski kasvaa. Arvaamattomien rankkasateiden aiheuttamat taloudelliset vahingot ovat jo nyt melkein yhtä suuret kuin jokitulvien.

ilmastonmuutos  ilmastouutinen  tulvat 




Viite