Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

YK:n ihmisoikeuskomitea puuttui porojen pakkoteurastukseen

26.9.2011 11.14

Lasse Leipola

YK:n ihmisoikeuskomitea on antanut toimenpidekiellon Nellimin porojen teurastamisen estämiseksi. Asiasta kerrotaan Greenpeacen sivuilla.

Metsähallitus ja paikalliset neljä poronhoitajaa sopivat viime joulukuussa noin 16000 hehtaarin metsän rauhoittamisesta hakkuilta 20 vuodeksi. Se oli yksi Metsähallituksen paikallisten toimijoiden kanssa tekemistä kahdenvälisistä sopimuksista, joilla saatiin ratkaistua pitkään jatkunut Lapin metsäkiista.

Voiman verkkolehti Fifi kertoi kuitenkin viime viikolla, että Ivalon paliskunta on määrännyt Nellimistä pakkoteuraaksi niin paljon poroja, ettei nellimiläisille enää jää jäljelle eläimiä. Tämä katsottiin uhkaavan myös sovittua metsärauhaa.

Korkein hallinto-oikeus on kuitenkin siunannut käytännön, jossa kaikki poronhoitajat joutuvat teurastamaan saman osuuden karjastaan – riippumatta siitä millaista poronhoitoa harjoitetaan.

Saamelaiskäräjien pakkoteurastukset ovat ”selvä osoitus siitä, miten Suomen poronhoitolaki ei ota huomioon saamelaisen poronhoidon erityispiirteitä, jossa poroja hoidetaan siidoittain tai tokkakunnittain pienemmissä yksiköissä kuin nykylain määrittelemä paliskunta”.

Greenpeace muistuttaa, että YK:n ihmisoikeuskomitean asettama toimenpidekielto on vain väliaikainen ratkaisu.

”Nyt tarvitaan pysyvä poliittinen ratkaisu, joka mahdollistaa poronhoidon jatkumisen Nellimissä.”


Lisää aiheesta:



Viite