Hei me kuollaan!

1.2.2008

Jarkko Tontti

Kirjoittaja on kirjailija, joka haluaisi kuolla siten ja silloin kuin itse päättää.

Yleisradio oppi vihdoin huomiotalouden tavoille. Viimeiset sanani -sarjaa ei oltu kuvattu jakson jaksoa, mutta sutjakat markkinamiehet saivat tulevan ohjelman jo lööppeihin.

Suoritus on hämmästyttävä jo siksi, että aiheen luulisi olevan telkkarikansalle mitä tutuin. Kovin montaa minuuttia ei tarvitse kanavilla vaeltaa ennen kuin ensimmäinen tappo, murha tai muu hengenlähtö jo vilahtaa.

Televisio, jos mikä, on kuolemalla juhlintaa illasta toiseen.

Mutta kaiketi fiktiiviset kuolemat ja katastrofiuutiset kaukomailta ovat niin etäisiä, että niitä ei ota vakavasti. Pikemminkin päinvastoin, ne auttavat unohtamaan kuoleman.

Kuolema liittyy huumekauppiaisiin, maastopukuisiin sotilaisiin ja kehitysmaissa radalta suistuviin juniin. Televisio antaa tästä varmuuden joka ilta.

Kuolema on aina jossain muualla ja koskee niitä toisia.

Tuleva ohjelmasarja, jossa joukko ihmisiä on vihdoin tajunnut ihan oikeasti kuolevansa, on sen sijaan jo ajatuksena epämiellyttävä, eikö niin? Sen myötä mieleen voi luikerrella ikävä ajatus.

Minäkin kuolen. Ihan varmasti.

Sanotaan, että ihminen on ainoa eläinlaji, joka tietää kuolevansa.

Pikemminkin asian pitäisi olla niin, mutta suuri osa ihmiskunnan puuhista tähtää kuoleman unohtamiseen ja peittämiseen milloin milläkin kohkaamisella. Tätä varten ihmiset ovat myös keksineet uskonnot, jotka lupaavat, ettei kuolemaa olekaan.

Höpö höpö. Tällaisiin katteettomiin lupauksiin pitäisi voida puuttua jo kuluttajasuojalainsäädännön keinoin.

Miksi tulevaan ohjelmaan on valittu ihmisiä, jotka kuolevat nimenomaan muutaman kuukauden kuluessa? Yhtä hyvinhän se voisi käsitellä ketä tahansa.

Miltä sinusta siellä tuntuu tieto, että kuolet? Asia on sen verran merkittävä, että sen luulisi herättävän ajatuksia, ehkä jopa vaikuttavan elämääsi tässä ja nyt.

Kuolema ei ole jossain tulevaisuudessa odottava etäinen tapahtuma, vaan ihmisenä olemisen kaikkein keskeisin asia. Se antaa elämälle merkityksen ja mielen tässä ja nyt. Kuolema tekee ihmisestä ihmisen.

Tässä olisi politiikallakin vielä tehtävää. Eutanasia ei ole edelleenkään sallittu kuin muutamassa maailman valtiossa.

Asia, joka on ihmisen kaikkein omin, riistetään hänen päätösvallastaan elämän loppusuoralla.