Äänestyksen ilmiöt

29.5.2012

Max Mannola

Ruotsin Loreen ja Euphoria voitti, Venäjän baabushkojen Party for everybody oli kakkonen. Ennustin tässä kaksintaistelua, mutta Ruotsin voitto olikin paljon ylivoimaisempi kuin mitä odotin. Serbian Nije ljubav stvar oli kolmas, Azerbaidžanin When the music dies oli vastoin odotuksiani jopa neljäs.

 

Kielten harrastajalle tulokset olivat aika ilahduttavat, vaikka ensimmäisessä blogiartikkelissani kerroinkin, että heille viisut eivät viime vuosina ole olleet juhlaa. Mutta nyt pitkästä aikaa pääsi mitaleille (kolmanneksi) kokonaan ei-englanninkielinen kappale, Serbian Željko Joksimovićin esittämänä. Puoliksi udmurtin kielellä laulettu hopeakappalekin todistaa, ettei yleisölle täysin tuntematonkaan kieli ole este menestykselle (olkoonkin että mummoilla oli muutakin hauskaa tarjottavaa).

Albanian Rona Nishliu lauloi albanian kielellä maansa ennätyksen (5.sija) dramaattisella Suus-balladillaan! Ott Leplandin Kuulan ansiosta Viro sivusi omakielistä ennätystään (6.sija 1996 ja 2009). Makedonian Crno i belolle tuli finaalipaikka ja sijoitus paremmalla puoliskolla, mitä ei ole sattunut vuosiin. Kielten monimuotoisuudella on siis sittenkin toivoa ja ne tarvitsevat lisää menestystä, rohkaistuisivatpa myös muut pohjoismaat omakielisyyteen. Ainakaan Norja, Tanska ja Islanti eivät menestyneet tämänkertaisilla englanninkielisillä kappaleillaan.

Toisessa blogiartikkelissani totesin, että kisat eivät ole olleet ihmisoikeuksien juhlaa, mutta tässä mielessä tuntuu oikealta, että voitto meni sille ainoalle laulajalle, joka viitsi muistaa myös Azerbaidžanin tukahdutettua oppositiota. Hyvä näin, ja toivottavasti Loreen muistaa pitää ajatusta esillä jatkossakin, vaikkapa antamalla asiasta julkisia lausuntoja tai nostamalla muuten esiin Amnestyn ja muiden järjestöjen kampanjoita. Onkohan kukaan pystyttänyt keräystä pakkolunastuksen uhreille?

Mutta palataan viisuihin ja kerrataanpa muitakin ilmiöitä, jotka rajoittavat euroviisujen juhlahumun tasapuolista jakaantumista. Eri maiden äänestyskäyttäytyminen on joka kisojen jälkeen kuuma peruna, jota sensaatiohakuiset mediat saattavat referoida varsin yksinkertaistetusti. Valitetaan toisiaan äänestävistä naapureista tai ”Itä-Euroopan maista”. Vähemmän tosin ehkä tänä vuonna, koska läntinen Ruotsi voitti, mutta pohjoismaathan eivät koskaan äänestä toisiaan, eiväthän?

Euroviisuissa on olemassa monenlaisia ilmiöitä sen suhteen, mitä maita ihmiset äänestävät puhelimitse. Muistutettakoon, että sitä maata, jossa oleskellaan viisujen aikana, ei pysty äänestämään.

1. Ulkomailla (diasporassa) asuvat ihmiset äänestävät usein vanhaa kotimaataan automaattisesti, vaikka laulaja ja kappale olisivat mitä tahansa. Tunnetuimpia esimerkkejä ovat merkittävät siirtolaisjoukot kuten esimerkiksi turkkilaiset Saksassa, armenialaiset Ranskassa, romanialaiset läntisessä Etelä-Euroopassa ja georgialaiset muissa IVY-maissa. Yleensähän siirtolaiset ovat kotoisin köyhemmistä maista kuin asuinmaansa, ja siksi tämä luo kuvan että köyhemmät ja nimenomaan itäiset maat saavat euroviisuissa paljon pisteitä. Mutta entisen rautaesiripunkin takana on maita, jotka ovat hiukan muita vauraampia ja joilla ei ehkä siksi ole diasporaa jota hyödyntää; näitä ovat esimerkiksi Unkari, Slovakia ja Tšekki.
2. Asuinmaassaan vakituisena etnisenä vähemmistönä elävät ihmiset äänestävät ”kulttuurista emämaataan”. Tällaisia vähemmistöjä on ympäri Eurooppaa, mutta luulen että parhaiten tästä hyötyy Venäjä, sillä venäläisvähemmistöjä on kaikissa entisen Neuvostoliiton maissa.
3. Tietyn maan hyvin monet ihmiset äänestävät tiettyjä muita maita lähinaapureissaan tai kauempana, koska pitävät näitä etnisinä tai poliittisina ”veljeskansoinaan”. Pitkäaikaisin tällainen blokki kautta viisuhistorian lienee... Pohjoismaat! Alkuperäisiin neljään (Ruotsi, Tanska, Norja, Suomi) on sittemmin liittynyt myös Islanti ja jopa toisinaan Viro. Ylivoimaisesti selkein esimerkki viime vuosikymmeninä on kuitenkin iänikuinen ”veljespari” Kreikka & Kypros, mutta nykyisin myös Romania & Moldova sekä Turkki & Azerbaidžan pystyvät samaan. Suomen ja Viron pisteidenvaihto on näiden rinnalla pientä.
4. Ihmiset äänestävät naapurimaiden laulajia, jotka tunnetaan hyvin heidän omassakin maassaan. Pohjoismaissa tästä(kin) hyötynee Ruotsi, mutta selkein esimerkki on varmasti entinen Jugoslavia. Sikäläisissä levykaupoissakin on erillinen osasto ”entisille kotimaisille” artisteille. Varsinkin kroatialaiset ja serbialaiset laulajat ovat tunnettuja ympäri ex-Jugoslaviaa. Tuossa Euroopan kolkassa siis laulajasuosikit ja tuttu kieli painavat vaakakupissa enemmän kuin sotatraumat 1990-luvulta.
5. Ihmiset jättävät (muualla kuin ex-Jugoslaviassa) äänestämättä maansa tai kansansa ”vihollismaata”. Selkein esimerkki lienee se, että Azerbaidžan ei koskaan anna pisteitä Armenialle. (Toisin päin sen sijaan tämä ei päde, sillä Armenia on antanut azereille 1 pisteen vuonna 2009.) Pitkään Kypros ja Turkki olivat myös ”vihapari”, mutta tämä trendi murtui väliaikaisesti 2003-2004. Nyt Turkki on löytänyt toisenkin inhokin: Serbian. Ei yhtään sille annettua pistettä vuoden 2004 jälkeen. Lieneekö syynä Serbian profiloituminen balkanilaisten muslimikansojen sortajana Bosniassa ja Kosovossa?

Edellä kuvattujen ilmiöiden takia vaikeinta on niillä mailla, joilta puuttuu ulkomailla niin diaspora, sukulais- tai veljeskansaryhmät tai omien laulajien suosio. Lisäksi näitä tekijöitä pitäisi olla mahdollisimman monessa maassa. Jokseenkin paitsiossa tuntuvat nykyään olevan esimerkiksi Portugali, Sveitsi, Alankomaat ja Belgia, viimeksi mainituilla kuin on korkeintaan toisensa. Portugalilaisilla ja italialaisilla olisi 1970- ja 1980-luvuilla ollut saumaa diasporaäänestyksissä, he olivat ja ovat edelleenkin merkittävä siirtolaisvähemmistö esimerkiksi Ranskassa. Mutta nyt muita diasporaa ”tuottavia” maita on niin paljon, että nämä jäävät jalkoihin. Ja jos läntinen Eurooppa olisi kuten itäinenkin aikanaan jakaantunut moniin pieniin valtioihin muutaman suuren sijaan, sen valtiot juhlisivat ilmiöiden 2-4 ansiosta nykyeuroviisuissa useammin.

Joskus ihmettelee, jättävätkö ihmiset myös äänestämättä maata, jonka olemassaoloa he eivät tunne tai noteeraa? Esimerkiksi Makedonia saa aina äärimmäisen vähän pisteitä läntisestä Euroopasta, tämänkinkertaisella upealla kappaleella. Vai onko kyseessä läntisen ja itäisen musiikkimaun erot? Onko mitään tehtävissä? Ihmisten kannattaisi käyttää euroviisuja hyväkseen tottuakseen edes hiukan enemmän vieraisiin musiikkityyleihin.

Toivottavasti raadit, joiden vaikutus pisteisiin on 50 %, korjaavat jonkin verran kaikkia mainittuja epätasapuolisuuksia. Raatien ongelma voi sen sijaan olla lahjottavuus, kymmenisen vuotta sitten tällä spekuloitiin paljon.

Se siitä, kisat pidetään ensi vuonna länsinaapurissamme.

Koska tämänkertaista isäntää, Azerbaidžania, on tullut arvosteltua, sanottakoon siitä välillä jotain hyvääkin. Ihmiset tosiaan olivat hyvin ystävällisiä ja avuliaita. Paikallinen ruoka oli erittäin hyvää, sisälsi epäilemättä paljon vaikutteita turkkilaisesta keittiöstä ja mieleen jäivät erityisesti herkulliset dolmat ja pinaattia sisältävät ruuat. Bakun keskusta oli tyylikkäästi uudistettu monine raikkaine suihkulähteineen ja rantabulevardeineen, onhan sekin positiivista, niin kauan kun kukaan ei siitä joudu kärsimään.

Ensi vuonna ihmisoikeusongelmia tuskin tulee viisukaupungissa tapetille, ellei sitten päätetä kieltää vaikkapa ruotsidemokraattien järjestämää mielenosoitusta... ;-)

Päivitetty kello 18.32. Toisin kuin jutussa aluksi väitettiin neljänneksi tuli Azerbaidžanin, ei siis Turkin, kappale.

Tweet