Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Hiilidioksidi talteen meren pohjaan ja maan alle

12.10.2007 1.00

Elina Heino

TULEVAISUUDESSA KIVIHIILI saattaa olla yksi vähiten saastuttavimpia energialähteitämme. Jopa 90 prosenttia hiilen hiilidioksidista voidaan tehdä vaarattomaksi estämällä sen vapautuminen ilmakehään joko ennen tai jälkeen polton.

Teollisuuden edustajien mukaan hiilen puhdistusteknologian käyttöönotto kuitenkin kasvattaisi uuden voimalaitoksen investointeja vähintäänkin 50 prosenttia ja tuotantokustannuksia 40–70 prosenttia, eli liikaa.

Puhtaan hiilen tekniikoita (Clean Coal Technology, CCT) testataan ympäri maailmaa. Yhdysvallat tavoittelee päästötöntä hiilivoimalaa vuoteen 2015 mennessä.

Norjan hallitus vaati uuden kaasuvoimalan rakennusluvan ehdoksi, että tuleva voimala ei päästä ilmakehään yhtään hiilidioksidia. British Petroleum suunnittelee rakentavansa samantapaisen voimalan Skotlantiin.

Raha on hidaste hiilidioksidin talteenotolle, mutta varastointi voi muodostua sen esteeksi. Hiilidioksidin varastoiksi on kaavailtu tyhjiksi pumpattuja kaasu- ja öljykenttiä, meren pohjaa, suolaveden täyttämiä hiekkakivikerroksia sekä mineraalikarbonointia.

Viimeksi mainitussa menetelmässä hiilidioksidi sidotaan kemiallisesti luonnon silikaattikiviin ja lopputuloksena syntyy hyödynnettävää kalkkikiveä.

Mereen varastoitu hiilidioksidi vaatii kovan paineen pysyäkseen nestemäisenä. Suoraan meren pohjaan hiilidioksidia ei voi sijoittaa ekologisista syistä, mutta 500–700 metrin syvyys riittää paineen luomiseen.

Ympäristöjärjestöt ovat varoittaneet, että hiilidioksidivarastoista voi tulla ekologinen riski. Hiilidioksidi pitää eristää ilmakehästä ainakin sadaksi vuodeksi.

Suurin vaara on varaston vuotaminen. Meren pohjassa tällainen vuoto voi Greenpeacen mukaan uhata meren ekosysteemejä, kun veden happamuus lisääntyy. Järjestön mukaan hiilidioksidin talteenotto nostaisi polttoaineen hintaa 50–100 prosenttia, mikä tekisi kilpailevista uusiutuvista energialähteistä kilpailukykyisiä.

Hiilidioksidin varastointia tutkitaan eri puolilla maailmaa.

ympäristöteknologia  kivihiili  energiapeli 


Lisää aiheesta:



Viite