Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

6.3.2015

Aurinkopaneeleilla toimiva lentokone aloittaa sunnuntaina maailmanympärimatkan Saudi-Arabian Adu Dhabista.

14.5.2014

Sähköautojen kalleus ja tekniset ominaisuudet hidastavat edelleen uusien autojen käyttöönottoa. Suurimpana haasteena pidetään sähköautojen akun kestävyyttä. Suomessa on noin 500 sähköautoa ja 60 latausasemaa.

30.8.2010

Vihreää taloutta, työelämän uudistamista, yrittäjyyden vahvistamista ja koko Suomen voimavarojen käyttämistä. Näitä pitää sisällään kasvutyöryhmän loppuraportti.

8.6.2010

Toimihenkilöunionin puheenjohtaja Antti Rinteen mukaan Suomeen tulisi perustaa uusia valtionyhtiöitä, jotka voisivat kantaa uuden teknologian kehittämisestä aiheutuvan riskin.

4.11.2009

Muun muassa kuvien, musiikin ja videoiden vapaampaa lisensointia ajava Creative Commons -järjestö on kehittänyt uuden konseptin, jossa ovat mukana urheiluvälinevalmistaja Nike ja elektroniikkaketju Best Buy.

23.10.2009

Joukko suuryrityksiä on alkanut vapauttaa ympäristöä säästävän teknologian patentteja. Kehitysmaiden tarpeisiin ideasta ei ole kuitenkaan apua.

3.4.2009

Ilmansuojelun maailmanmarkkinoiden arvellaan yli kaksinkertaistuvan vuoteen 2025 mennessä. Suomessa osaamista löytyy etenkin pakokaasujen puhdistus- ja mittausteknologiassa.

3.3.2009

Maailman rikkaat sijoittavat nyt ympäristöystävälliseen teknologiaan entistä innokkaammin. Sunday Timesin mukaan rikkaiden ympäristösijoitusten yhteissumma on peräti 267 miljardia puntaa.

22.1.2009

Suomalaiset bioenergiayritykset tekevät suurimmat investointinsa ulkomaille. Sitran Jukka Noposen mukaan bioenergian markkinat eivät ole kehittyneet Suomessa, koska niiltä puuttuu valtion tuki.

16.1.2009

Helsinkiläisen Natural Interest -yrityksen perustajat ovat ottaneet mallia Britanniasta. Sekä Suomessa että muualla ollaan kuitenkin vielä kaukana siitä, että kuluttajat voisivat kaupassa vertailla tuotteiden hiilipäästöjä hintojen tapaan.

14.1.2009

Idea krematorion hukkalämmön hyödyntämiseen on lähtöisin Ruotsista, jossa kirkon maille on suunnitteilla myös 400 tuulivoimalaa. Energiaa saattaa riittää myös myyntiin.

14.1.2009

Jos taantuma ei ole tyhjentänyt kukkaroa, nyt saattaa olla hyvä aika sijoittaa ympäristörahastoihin. "Ne ovat hittituotteita, kun markkinat alkavat elpyä”, sanoo Markku Savikko Suomen sijoitusrahastoyhdistyksestä.

13.1.2009

Suomen Discovery-kanavalla tänään alkavan Project Earth-sarjan ensimmäisessä jaksossa iskuryhmä selvittää, voitaisiinko Grönlanti pelastaa jättimäisellä peitolla, joka estäisi jäätikköjen sulamisen.

9.1.2009

Yhdysvallat ja Japani luottavat elvytyssuunnitelmissaan ympäristöteknologiaan. Greenpeace toivoo, että Suomi seuraa perässä. Järjestö nostaisi muun muassa bioenergian elvytyksen ykköskohteeksi.

10.11.2008

Peridotiitti-nimistä kivilajia voidaan käyttää ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. Erityisesti Omanista löytyvä kivi sitoo itseensä hiilidioksidia, väittää tuore tutkimus.

2.10.2008

Talouden taantuma vaikeuttaa neuvotteluja YK:n uudesta ilmastosopimuksesta, varoittavat asiantuntijat. Ympäristöinvestoinnit hakeutuvat nyt hankkeisiin, joista saa nopeita tuottoja.

1.10.2008

VTT:n tutkimus povaa investointeja uusiutuvaan energiaan, hiilidioksidin talteenottoon ja ydinvoimaan. Vesivoimaan investoidaan päästövähennystavoitteista riippumatta.

18.9.2008

Enfucell ja Winwind pääsivät Guardianin Cleantech-listalle. Euroopan kuumimmaksi puhtaan teknologian yritykseksi valittiin saksalainen Odersun.

11.9.2008

Bosch, DuPont ja Xerox ovat liittyneet Eco-Patent Commons -hankkeeseen. Tammikuussa käynnistyneen yhteistyön tarkoituksena on vapauttaa ympäristöystävällistä teknologiaa koskevia patentteja.

12.10.2007

Kivihiili on ilmastomuutoksen kannalta kaikkein pahin polttoaine. Lähivuosikymmeninä hiilen käyttö kuitenkin lisääntyy huimasti. Miten se on mahdollista?

5.10.2007

Jarmo Ovaskainen aikoo pelastaa maailman pellettibisneksellä.

22.9.2006

Öljy saattaa loppua, mutta hiiltä riittää pitkään Kioton sopimuksen jälkeenkin. Euroopan ja Aasian välisessä ilmastodialogissa hiiltä ei pidetty pelkkänä syntipukkina, vaan yhtenä ratkaisukeinona hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi.

Viite