Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Kun tuulivoima yleistyy, myy kaikki

25.8.2006 0.00

Jussi Karmala

Nykyisen kaltainen raaka-ainekauppa alkoi 1600-luvulla Japanissa, missä riisisatoja alettiin myydä jo etukäteen futuureina. Ensimmäiset raaka-ainepörssit perustettiin 1800-luvulla Yhdysvaltoihin.

Raaka-aineiden nousukaudet kulkevat noin 30 vuoden sykleissä. Viimeksi nykyisen kaltainen voimakas raaka-aineiden arvonnousu nähtiin 1960–70-lukujen taitteessa. Tällä hetkellä raaka-aineiden hintaa nostaa kysynnän kasvu Aasiassa ja Intiassa.

Yhdysvaltain Columbian yliopiston professori Jim Rogers kirjoittaa Deutsche Bankin raaka-ainesijoitusoppaassa markkinoiden lähtevän laskuun, kun tuotanto alkaa nousta ja kysyntä laskea. Rogers ennustaa, että raaka-aineet kokevat vielä it-pörssihuuman kaltaisen romahduksen – mutta eivät vielä vähään aikaan. Hän kertoo sijoitusoppaassa, mistä tunnistaa raaka-aineiden lähestyvän laskusuhdanteen:

”Äkkirikastuneet maanviljelijät hymyilevät talouslehtien kansissa. Marketeissa kotirouvat puhuvat soijapapusijoituksistaan. Televisio lähettää talousuutisia teurastamoilta. Pienistä autoista on tullut normi, asuintalojen lämpötilaa on laskettu pysyvästi viisi astetta ja kaupunkien laitamat on rakennettu täyteen tuulivoimaa. Silloin on aika kotiuttaa voitot."

tuulivoima  bisnes  raaka-aineet 


Lisää aiheesta:



Viite