Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Oras Tynkkynen: Kulutus kuriin

Natalia Baer

Kuvassa on Oras Tynkkynen.
Tukea uusiutuville. Oras Tynkkysen mukaan tukia voidaan maksaa fiksusti tai vähemmän fiksusti. Natalia Baer

Tukea uusiutuville. Oras Tynkkysen mukaan tukia voidaan maksaa fiksusti tai vähemmän fiksusti.

26.1.2007 13.32

Taina Ahtela

Kansanedustaja Oras Tynkkysen mukaan päästöjä voidaan vähentää reippaasti, vaikka käytössä olisi vain neljä ydinreaktoria.

Vihreiden kansanedustaja Oras Tynkkynen on tehnyt vuodelle 2020 kaksi ”harrastelijahahmotelmaksi” kutsumaansa energiamallia. Toivemallissa energiankulutus on vähentynyt jyrkästi ja Suomi saa uusiutuvista energialähteistä lähes puolet energiastaan. Tynkkysen realistisempana pitämässä mallissa Suomi saa vuonna 2020 uusiutuvista reilun kolmasosan energiastaan. Myös tässä mallissa energian kulutus on kääntynyt laskuun.

”Tämä erottaa vihreät selkeimmin muista puolueista. Muut lähtevät siitä, että kulutus kasvaa”, Tynkkynen sanoo. Jotta teollisuuden energiankulutus yhä kasvaisi reilusti, paperi- ja metalliteollisuuteen tarvittaisiin suuria investointeja. Tällaisia ei Tynkkysen mukaan ole realistista odottaa.

Hänen mukaansa säästö syntyy pieninä noroina muun muassa kotitalouksista ja palveluista. Eniten säästömahdollisuuksia on rakennusten lämmityskustannuksissa. Energiankulutusta voidaan vähentää radikaalisti jo olemassa olevilla matalaenergiatekniikoilla kuten paremmalla eristyksellä ja lämmön talteenotolla.

”Pikku hiljaa alkaa tulla myös nollaenergiataloja, jotka eivät kuluta lainkaan ulkopuolista energiaa.” Vanhan rakennuskannan osalta Tynkkynen tukisi pientalojen energiaremontteja valtion kassasta.


Tynkkynen uskoo, että jo viides ydinvoimala ja maakaasuverkon laajentaminen Länsi-Suomeen poistavat hiililauhdevoiman tarpeen. Vuonna 2020 hiilen käyttöä on vähennetty sähkön ja lämmön tuotannossa.

”Tämä on haasteellista, sillä hiilellä tuotettua kaukolämpöä käytetään suurten kaupunkien lämmittämiseen. Tämä on mallini heikoimpia kohtia, sitä pitäisi selvittää enemmän.”

Lauhdeturpeesta on vuonna 2020 luovuttu, ja hiljalleen turpeen käyttö lopetetaan kokonaan. Metsäteollisuuden sivutuotteena syntyvän metsähakkeen kaltaisen, turvetta vähemmän päästöjä synnyttävän bioenergian osuus kasvaa kolmasosaan.

”Bioenergiassa on lyhyellä aikavälillä suurin potentiaali. Pitkällä aikavälillä kiinnostavin on tuulivoima. Sen osuus, noin neljä prosenttia, on mallissani vielä aika konservatiivinen”, Tynkkynen sanoo.

Hänen mukaansa kuljetusongelmat ovat yksi syy siihen, miksei bioenergian osuutta voida nykyoloissa kasvattaa enemmän. Esimerkiksi metsähake pitää saada kerättyä ilman kohtuuttoman pitkiä kuljetusmatkoja.


Biovoimaloihin sopivan tekniikan ja korjuulogistiikan kehittämiseen tarvitaan tukea ja tutkimusta. Uusiutuvan energian tuottajille pitäisi maksaa syöttötariffeja eli eräänlaista takuuhintaa.

”Tukia ja tariffeja voidaan maksaa fiksusti tai vähemmän fiksusti. Niitä on mahdollista porrastaa niin, että panostetaan uuteen teknologiaan.”

Tynkkysen mukaan hänen ehdotuksensa eivät juurikaan käy valtion kukkarolle.

”Sähkön, polttoaineiden ja päästöoikeuksien hinta nousee riippumatta siitä, mihin suuntaan politiikka menee. Energiankäytön tehostamisesta tulee nykyistä kannattavampaa.”

Tynkkysen mukaan tariffien merkitys sähkön hintaan jää pieneksi, etenkin kun sitä verrataan markkinoiden tuomaan hinnan nousuun. Hän uskoo, että valtio saisi myös tutkimukseen ja kehitykseen satsaamansa rahat moninkertaisena takaisin.

Vihreä malli 2020

Kansanedustaja Oras Tynkkynen pitää realistisena, että vuonna 2020 Suomessa:

  • Kokonaiskulutus on 1 440 petajoulea, eli hieman pienempi kuin nyt. Kulutus on käännetty laskuun säästöllä ja energiankäytön tehostamisella. Vuoden 2020 jälkeen lasku jatkuu.
  • Puupolttoaineiden ja muun bioenergian, maakaasun sekä tuulivoiman osuus on kasvanut.
  • Uusiutuvat energialähteet kattavat yli kolmasosan energian kokonaiskulutuksesta.
  • Viides ydinvoimala on käytössä, mutta Loviisan toinen reaktori on ajettu alas. Yhteensä reaktoreita on siis neljä.
  • Sähkön nettotuonti on nollassa eli sähköä tuodaan yhtä paljon kuin viedään.
  • Hiililauhdevoiman käyttö on lopetettu ja hiilen käyttö vähennetty viidesosaan nykyisestä.
  • Öljyn käyttöä on vähennetty lämmöntuotannossa ja liikenteessä.
  • Rakennusten lämmityksessä käytetään nykyistä enemmän ilma- ja maalämpöpumppuja.
  • Autoilua verotetaan päästöjen mukaan. Iso osa autoista on hybridejä, autojen materiaalit ovat kevyempiä ja moottorit tehokkaampia. Polttoaineena käytetään bensan ja dieselin lisäksi maakaasua, sähköä ja kotimaisia biopolttoaineita.
  • Hiilidioksidipäästöt ovat 41 miljoonaa tonnia, eli vajaat 30 prosenttia pienemmät kuin 2004 ja vajaan kolmanneksen pienemmät kuin vuonna 1990.

Energialähteet:

  • Muut 2 %
  • Vesivoima 4 %
  • Tuulivoima 3 %
  • Puu ja bioenergia 27 %
  • Muut uusiutuvat 1 %
  • Ydinenergia 23 %
  • Maakaasu 18 %
  • Turve 4 %
  • Hiili 3 %
  • Öljy 15 %

ydinvoima  tuulivoima  syöttötariffi  uusiutuvat  turve  öljy  maakaasu  kivihiili  biopolttoaineet 




Viite