Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Tehdään siitä Green New Deal

14.11.2008

Elina Grundström

Käyttäjän Elina Grundström kuva

Lisää pääkirjoituksia löydät täältä.

YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moon ehdotti lokakuussa maailman pelastamiseksi uutta vihreää diiliä. ”The Green New Dealin” esikuva on Franklin Rooseveltin New Deal -ohjelma, jonka avulla Yhdysvallat voitti sekä 1930-luvun laman että toisen maailmansodan.

Roosevelt elvytti USA:n taloutta investoimalla muun muassa armeijaan.

Myös Green New Dealin ideana on lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Ajatuksena on, että valtiot investoivat puhtaaseen energian. Samalla kun talous elpyy, ilmastonmuutos hidastuu.

Diilistä ovat jo innostuneet ainakin Ison-Britannian Gordon Brown, Ranskan Nicolas Sarkozy ja Yhdysvaltain Barack Obama. Obama aikoo käyttää viherinvestointeihin 150 miljardia dollaria kymmenen vuoden aikana ja hän uskoo synnyttävänsä niillä viisi miljoona uutta työpaikkaa.

Vihreä diili on saanut ansaittua kritiikkiä siitä, että se on liian optimistinen, ja että valtion peukalointi voi myös vääristää energiataloutta. Esimerkiksi voimakkaasti tuettu USA:n bioetanoliteollisuus on nostanut ruuan hintaa, mutta etanolitehtaat ovat silti konkurssiaallon kourissa.

Yhtä kaikki, myös Suomi kaipaa juuri nyt omaa vihreää diiliään. Ilmastonmuutokset merkit ovat yhä selvempiä, työttömyys on alkanut kasvaa ja metsäteollisuus on lamassa.

Kaivattu diili voisi perustua Suomen uuteen ilmasto- ja energiastrategiaan. Strategia on Green New Deal -henkinen siinä, että sen tavoitteena on lisätä energiatehokkuutta ja uusiutuvaa energia, jotka ovat suuria työllistäjiä.

Strategia jää kuitenkin puolitiehen. Siinä on vaisun kompromissin makua, liian alhaiset säästötavoitteet ja lobbareiden kädenjälkiä.

Mutta tehdään siitä Suomen oma vihreä diili: Aloitetaan luomalla toimivat syöttötariffit uusiutuville ja jatketaan suuntaamalla elvytysrahoja uuteen energiatalouteen.





Viite