Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Ympäristöpuolue blokkijaon vankina

22.9.2006

Ville Niinistö

Käyttäjän Ville Niinistö kuva
Kirjoittaja on Vihreän liiton varapuheenjohtaja. Hänen puolisonsa on Ruotsin vihreiden puheenjohtaja Maria Wetterstrand.

Porvarillinen allianssi voitti niukasti sunnuntain eduskuntavaalit Ruotsissa. 48 prosenttia äänistä riitti enemmistöön, kun pienpuolueet jäivät parlamentin ulkopuolelle. Näin Ruotsi saa ensimmäisen enemmistöhallituksen 25 vuoteen. Neljän porvaripuolueen tiivis yhteistyö kantoi hedelmää, sillä ensimmäistä kertaa porvarit pystyivät esittämään sosialidemokraatteja uskottavamman hallitusvaihtoehdon.

Ruotsia lähes keskeytyksettä hallinneet sosialidemokraatit ovat aina muodostaneet hallituksen yksin. Sosialidemokraattien hallitukset ovat olleet 1950-luvulta lähtien vähemmistöhallituksia. Kylmän sodan aikana järjestely perustui haluun pitää kommunistit hallituksen ulkopuolella. Sittemmin järjestelmää on ylläpitänyt sosialidemokraattien samastuminen hallitusvaltaan.


Perssonin aikana ensin tukea tuli keskustalta, myöhemmin vasemmistopuolueelta ja vihreiltä. Näissä vaaleissa demarit eivät pystyneet aistimaan uutta tilannetta. He ilmoittivat hakevansa ”ensisijaisesti omaa mandaattia”, kun vihreät ja vasemmistopuolue halusivat vasemmiston yhteisen hallituksen.

Muutoksen tuulet olivat aistittavissa, kun vaaliväittelyissä porvarit esiintyivät iloisesti yhdessä. Vasemmistosta vain vihreät esiintyivät muutoshaluisina yhteiskunnan kehittäjinä Perssonin pääviestin ollessa ”Ruotsissa on kaikki hyvin”. Ei ihmekään, että oikeistolaista ilmettään pehmentäneet porvarit saivat tukea puheilleen työn ja yrittäjyyden merkityksestä. Vaalivoitto oli valtiomiesmäisesti esiintyneen Fredrik Reinfeldtin voitto ylimielisestä Göran Perssonista.


Ympäristöpuolueen  kannatus nousi 4,6 prosentista 5,2 prosenttiin. Potentiaalia olisi ollut enempäänkin, mutta blokkijako osoittautui vihreille ansaksi. Puolue menetti viime metreillä Perssonin ja sosialidemokraattien valtakauteen kyllästyneitä sosiaaliliberaaleja kannattajiaan. Vihreiden vaalivoitto syntyi suurkaupungeissa, ja Tukholmassa puolue lähes kaksinkertaisti kannatuksensa 9,3 prosenttiin. Vihreät riemuitsivat myös ruuhkamaksujen voitosta Tukholman kansanäänestyksessä.


Asiaa mutkistaa kuitenkin 14 porvarivaltaisen Tukholman läänin kunnan varjokansanäänestykset, joissa ei-äänet voittivat. Tukholmaa aiemmin hallinnut punavihreä koalitio ilmoitti, että tukholmalaiset päättävät itse kaupunkinsa viihtyvyydestä. Tulosten tulkinta on epäselvää niin Tukholman kuin Ruotsin hallituksen siirryttyä porvarivaltaan. On skandaali, jos legitimiteettiä vailla olevat varjoäänestykset estävät tukholmalaisten tahdon toteutumisen.

Ilmastonmuutoksen torjuminen nousi vaalien loppumetreillä keskeiseen asemaan, ja se olikin ”vihreää kansankotia” rakentaneen vasemmistoblokin vahvin kortti. Porvarien ympäristöpolitiikka on suuri kysymysmerkki. Ensimmäisenä uusi hallitus joutuu testiin Tukholman ruuhkamaksujen kohtalon osalta.

 





Viite