Iiro Törmä

Valkoisen miehen taakka

4.6.2010 14.17

Taina Tervonen

Euroopan unioni on pulassa, koska sen entiset siirtomaat eivät suostu itsenäistymään.

ranskalainen voi matkustaa Ranskan sisäisellä lennolla Karibialle. Aurinkoisella Martiniquella hän voi vuokrata auton ja ajella köyhän saaren hämmästyttävän hyväkuntoisilla teillä, joskin lukuisat tietyöt hidastavat kulkua.

Jokaisen tietyömaan vieressä on kyltti, jossa on turistille tuttu näky, Euroopan unionin tähdet. EU rahoittaa asfalttitöitä Karibialla, sillä kaukainen Martinique on osa Euroopan unionia.

Se on Ranskan entinen siirtomaa, nykyinen derpartementti, ja saa syrjäisten alueiden tukea EU:n rakennerahastosta – aivan kuten Itä- ja Pohjois-Suomikin.

”EU on tiski, jolta haetaan tukipaketteja”, sanoo martiniquelainen sosiologi Justin Daniel.

”Jopa siinä määrin, että infrastruktuurien kohdalla EU on ottanut valtion roolin. Kun Martiniquella suunnitellaan uuden tien rakentamista, käännytään EU:n eikä valtion puoleen.”

Martiniquen kaltaisia siirtomaa-ajan jäänteitä on kuudella EU-maalla, Ranskalla, Iso-Britannialla, Tanskalla, Espanjalla, Portugalilla ja Alankomailla. Osa niistä on kiinteästi emämaahan kuuluvia departementteja, osa löyhästi emämaahan sidoksissa olevia itsehallinnollisia alueita eli niin sanottuja merentakaisia yhteisöjä.

Euroopan unionissa keskustellaan nyt siitä, onko siirtomaista tullut EU:lle pelkkä rahareikä. Niistä on tullut suoranainen taakka, sillä hyvin harva nykyisistä siirtomaista on kiinnostunut itsenäistymään EU:sta, päinvastoin.

Maaliskuussa 2009 Intian valtameressä sijaitseva piskuinen Mayotten saari äänesti siitä, pysyykö se Ranskan autonomisena merentakaisena yhteisönä vai muuttuuko se Ranskan departementiksi, ja samalla niin sanotuksi EU:n syrjäiseksi alueeksi. Tulos oli murskaava: yli 95 prosenttia asukkaista kannatti entistä läheisempää suhdetta emämaahan, ja Mayottesta tuli Ranskan departementti.

Se tarkoitti saarelaisille uusia veroja ja luopumista paikallisista käytännöistä, kuten moniavioisuudesta ja islamilaisen tuomarin, cadin, päätösvallasta – mutta myös parempaa sosiaaliturvaa.

Mayottella työttömyys lähentelee pariakymmentä prosenttia. Saarella on runsaat 185 000 asukasta, joista kolmasosan arvellaan asuvan maassa laittomasti. Naapurisaarten naiset esimerkiksi pyrkivät sankoin joukoin Mayottelle synnyttämään, jotta saisivat lapselleen Ranskan kansallisuuden.

Autonomiasta luopuminen oli Mayottelle taloudellisesti kannattava ratkaisu. Löyhästi Ranskaan kuuluneen Mayotten bruttokansantuote oli ennen äänestystä yhdeksän kertaa suurempi kuin täysin itsenäisillä lähisaarilla, mutta sen elintaso jäi vielä reipaasti jälkeen Ranskaan kiinteästi kuuluvasta Reunionin saaresta.

Raha on puhunut myös muiden siirtomaiden itsenäistymistä vastaan. Tammikuussa tänä vuonna Martiniquen ja Ranskan Guyanan asukkaat äänestivät, etteivät halua lisää itsenäisyyttä Ranskasta. Paikallisten poliitikkojen ajama itsehallintohanke olisi tuonut saarille oman vero- ja tullijärjestelmän sekä paikallishallituksen.

”Suurempi autonomia – itsenäisyydestä nyt puhumattakaan! – näytti kansalaisista takaiskulta, ei edistysaskelelta. Äänestäjät eivät olleet valmiit luopumaan nykyisestä elintasosta. Martiniqueta ja Guyanaa ympäröivät pienet itsenäiset saarivaltiot ovat taloudellisesti tukalassa tilanteessa”, sanoo Justin Daniel.

Virallisesti Ranskan hallitus oli tyytyväinen äänestystuloksiin. Se kuitenkin varoitti mayottelaisia, että sosiaalietuuksia ryhdytään maksamaan asteittain vasta vuodesta 2012 alkaen ja että saaren tulee hillitä laitonta siirtolaisuutta.

Siirtomaa-ajan jäänteiden halu pysyä osana Ranskaa on synnyttänyt valtion virkamiehissä napinaa, vaikka virallisesti maa on ylpeä merentakaisten alueiden tuomista ”rikkauksista” ja alueiden kiintymyksestä entiseen siirtomaaisäntään.

Käytännössä ranskalaiset ovat alkaneet pitää pitkin valtameriä ripoteltuja saarirykelmiään rahareikänä. 17,3 prosenttia Ranskan merentakaisten departementtien asukkaista saa toimeentulotukea.

Vuonna 2009 merentakaisista alueista tuli Ranskan valtiolle kustannuksia kaikkiaan 16,7 miljardia euroa, joista 6,4 miljardia kului peruspalveluihin, kuten kouluihin ja oikeuslaitokseen, ja 3,3 miljardia verohelpotuksiin.

”Minusta tuntuu, että Ranskan kaukaisten saarten todelliset itsenäisyystaistelijat istuvat maan valtiovarainministeriössä Pariisissa”, naurahtaa sosiologi Justin Daniel.

Samaa keskustelua käydään myös laajemmin EU:ssa, mutta hiukan toisesta näkökulmasta.

EU-valtioilla on kahdenlaisia siirtomaita: kiinteästi EU:hun kuuluvia ja niitä merentakaisia alueita, joissa ei sovelleta suoraan EU-oikeutta, vaikka asukkaat ovat EU-kansalaisia.

Käytännössä nämä vain löyhästi EU:hun sidoksissa olevat merentakaiset alueet kuuluvat maapallon köyhimpiin maihin ja saavat tukea Euroopan kehitysrahastosta – eli kehitysyhteistyövaroista. Ne saivat tätä rahaa yhteensä 286 miljoonaa euroa vuosina 2008–2013.

Lisäksi alueet voivat hakea tukea tavanomaisten EU-ohjelmien, kuten tutkimus- tai koulutusohjelmien, piiristä.

EU-maiden keskusteluissa hiertää lähinnä se, mistä rahat otetaan. Se, että muutaman jäsenmaan alaisuuteen kuuluvia alueita rahoitetaan yhteisistä kehitysyhteistyövaroista, särähtää muiden EU-valtioiden korviin.

EU:ssa on alettu vaatia muutosta suhteessa sen autonomisiin merentakaisiin siirtomaihin. Nykyinen EU:n ja näiden maiden suhteita säätelevä sopimus päättyy vuonna 2014. Komissio ehdotti viime marraskuussa, että siitä eteenpäin suhteet perustuisivat köyhyyden torjumisen sijasta kilpailukyvyn ja alueellisen yhteistyön parantamiseen.

”Emme olisi EU:lle enää taakka vaan valttikortti. Se olisi hyvä juttu”, sanoo Uudesta-Kaledoniasta kotoisin oleva meppi Maurice Ponga.

Kaikki kaukaisten alueiden asukkaat eivät tyydy asemaansa EU:n köyhänä periferiana. Ranskan Martiniquen ja Guadeloupen asukkaat menivät tammi–helmikuussa 2009 yleislakkoon, jolla he vastustivat elinkustannusten nousua ja sitä, että entisten siirtomaaherrojen jälkeläiset omistavat valtaosan saarten teollisuudesta.

EU:n entisten siirtomaiden joukossa on yksi toisinajattelija, Tanskalle kuulunut Grönlanti. Se irrottautui omasta halustaan EU:sta vuonna 1984 ja siirtyi neuvoston siunauksella EU:n merentakaiseksi alueeksi, eli sen itsemääräämisoikeutta laajennettiin.

Grönlanti kuitenkin neuvotteli itselleen edullisen sopimuksen unionin kanssa. Grönlanti ei saa senttiäkään Euroopan kehitysrahastosta, mutta laskuttaa jäsenmailta yhteensä 42,8 miljoonaa euroa vuosittain EU:n kalastusoikeudesta Grönlannin vesillä – ja samalla grönlantilaisten kalatuotteiden tullivapaus EU-alueella säilyi.

”Grönlanti tavoittelee laajaa autonomiaa, ja sillä on maaperänsä mineraalien ja kalastusmahdollisuuksien takia selkeä neuvotteluetu suhteessa EU:hun”, sanoo EU:n ja merentakaisten alueiden suhteisiin erikoistunut oikeustieteilijä Danielle Perrot.

Vuodesta 2007 alkaen EU on lisäksi maksanut Grönlannille 25 miljoonaa euroa vuodessa koulutusjärjestelmän uudistamista varten.

Grönlantilaisista 80 prosenttia äänesti itsemääräämisoikeuden laajentamisen puolesta, mutta täydestä itsenäisyydestä ei ollut siinäkään kyse. Entisten EU-siirtomaiden itsenäisyydestä ei puhu oikeastaan enää kukaan.

”Huomannette, että loppujen lopuksi on yksinkertaisempaa olla muuttamatta mitään”, Perrot hymähtää.

Mitä hyötyä entisistä siirtomaista on EU:lle?

• Tukikohtia joka mantereella. Merentakaisilla alueilla on strategista arvoa.
• Diplomaattisia suhteita. Merentakaiset ja syrjäisimmät alueet tarjoavat EU:lle neuvottelukenttiä. Niiden kautta EU voi hoitaa suhteita kaukaisiin valtioihin, kuten esimerkiksi Brasiliaan.
• Valtava biodiversiteetti. Pelkästään Uudessa Kaledoniassa on yli 2 000 paikallista kasvilajia ja 1 600 kalalajia. Mayottelta löytyy 200 korallilajiketta.
• Meripinta-ala. Merentakaiset ja syrjäisimmät EU-alueet ovat suurimmaksi osaksi saaria ja muodostavat 90 prosenttia EU:n meripinta-alasta.
• Uusia kulkureittejä. Kun jäätiköt sulavat, aukeaa EU:lle Grönlannin kautta uusi merireitti Pohjoisnavalle.
• Raaka-aineita. Esimerkiksi Grönlannin maaperästä löytyy mineraaleja ja hiilivetyä.
• Uusiutuvan energian laboratorioita. EU:lla on mahdollisuus kehittää tuuli-, meri-, aurinko- ja geotermistä energiaa hyvin erilaisissa olosuhteissa.
• Koekenttiä. Ranska on tehnyt yli 180 ydinkoetta Mururoan atollilla. Euroopan avaruusjärjestön kantoraketit ammutaan Ranskan Guyanan avaruuskeskuksesta.

Tweet