Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Mogadishu Avenue

23.11.2007

Pekka Haavisto

Käyttäjän Pekka Haavisto kuva
Kirjoittaja on vihreiden kansanedustaja. Hän tapasi Somalian taistelevia osapuolia viime viikon alussa Asmarassa Eritreassa.
Pekka Haavisto

Somalia on kriisipesäke, josta tulevat uutiset eivät enää edes säväytä. Kun viidentoista vuoden aikana on ollut neljätoista rauhankokousta, mutta ihmiset joutuvat edelleen juoksemaan Mogadishussa ampumisen ja pommien alta suojaan, kyynisyys nostaa päätään. YK:n mukaan humanitaarinen tilanne Somaliassa on pahempi kuin viiteentoista vuoteen.

Naapurimaa Etiopia on lähettänyt Somalian väliaikaishallituksen avuksi 60 000 sotilasta, mutta ne ovat ajautuneet sisällissotaan hallituksen vastustajien kanssa. Viime viikolla oppositio ilmoitti, että myös Ugandasta tulleet Afrikan Unionin parituhatta rauhanturvaajaa ovat heidän vihollisiaan. Kansainvälistä ruoka- ja lääkeapua uhkaa lisääntyvä merirosvous Somalian rannikolla. Kuormasta varastetaan tiesuluilla, ennen kuin apurekat ovat pahimmilla hätäalueilla. Tänä vuonna jo kahdeksan tästä kaaoksesta raportoivaa toimittajaa on murhattu.

Uudet pakolaisvirrat virtaavat Somalian naapurimaihin ja kohti Eurooppaa. Myös Suomen somaliyhteisö on viime päivinä osoittanut mieltään väkivaltaisuuksia vastaan ja uuden rauhanprosessin puolesta.


Mistä sitten ainekset rauhanprosessiin? Somalia saa tällä viikolla uuden pääministerin, ja hänen hallituksensa tehtävä on valmistella uutta perustuslakia ja vapaita vaaleja 2009. Kesän lopulla kokoontui rinnakkain kaksi rauhankokousta: toinen hallituksen tukemana Mogadishussa, toinen opposition järjestämänä Eritreassa, Asmarassa. Näiden rauhankokousten suurin ero ei ollut agendassa tai suosituksissa, vaan ketkä niihin osallistuivat.

Oppositio vaatii Etiopian joukkojen lähtöä maasta ennen kuin vuoropuhelu voi alkaa. Väliaikaishallitukselle ja Etiopialle hävinnyt Islamic Courts -ryhmä on saatava mukaan maata rakentamaan. Eri taistelevia osapuolia tukevat ja rahoittavat liikemiehet on saatava rauhan kannalle. Sodasta on tullut joillekin bisnes, josta he eivät raaski luopua.


Tiekarttaan kohti
rauhaa kuuluvat poliittinen dialogi, uusi perustuslaki, valvotut monipuoluevaalit ja pitkäkestoinen rauhanturvaoperaatio. Rauhanturvaoperaatio mahdollistaisi etiopialaisten joukkojen vetäytymisen maasta.

Sodan jalkoihin jääneille siviileille konfliktin lopullinen ratkaisu on kuitenkin liian kaukana. He tarvitsevat apua nyt. Vaikka Somalian väkivaltainen lähihistoria melkein turruttaa, on ihminen yhtä arvokas kaikkialla – myös Mogadishussa, somalikylissä tai Kenian ja Etiopian pakolaisleireillä.





Viite