Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Zeitgeist-liike etsii sopivaa tonttia

27.5.2011 10.19

Mari Valkonen

  • Liike perustettiin Yhdysvalloissa elokuvaohjaaja Peter Josephin toisen elokuvan, Zeitgeist Addendumin, julkaisemisen jälkeen. Liikkeellä ei ole johtohahmoa, hierarkioita eikä virallista jäsenyyttä.
  • Zeitgeist ajaa kokonaisvaltaista maailmanjärjestyksen muuttamista. Raha ja politiikka korvattaisiin niin sanotulla resurssitaloudella, jossa päätökset perustuisivat ”tieteellisiin tosiasioihin”.
  • ”Mitään asiaa ei tarvitse päättää poliittisesti. Kansanedustajilla ei riitä kapasiteetti huomioida kaikkia tarvittavia muuttujia. Kun päätöksentekoa vielä värittävät arvot ja tehokkuuden kannalta merkityksettömät asiat, ihmisen päättämiskyky ei pysty kilpailemaan koneen kanssa”, sanoo liikkeen aktiivi Eetu Karioja.
  • Liike ei valvo kannattajiensa kannanottoja. ”Jokainen saa itse ajatella mitä haluaa. Joku saattaa puhua hyvin innokkaasti siitä, miten paska talousjärjestelmämme on ja miten pankit kusettavat kaikkia, joku taas lähestyy asiaa hieman hengellisemmin. Asiat ovat silti aivan samaa”, Karioja sanoo.
  • Kansainvälinen Zeitgeist-liike etsii parhaillaan aluetta, jossa unelmamaailman toteuttamista voidaan kokeilla.


Lisää aiheesta:



Viite