Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Kaikki eivät voita sosiaaliturvan uudistuksessa

11.1.2008 0.00

Jukka Vahti

Sosiaaliturvan kokonaisuudistusta on kuvattu nykyhallituksen tärkeimmäksi hankkeeksi. Uudistusta valmistelevalta Sata-komitealta odotetaan ensimmäisiä konkreettisia esityksiä eduskunnalle ensi syksynä. Komiteaan kuuluvan Osmo Soininvaaran mukaan hankkeessa joudutaan peruskysymysten äärelle.

”Hyvinvointiyhteiskunnan perusteita joudutaan pohtimaan paljon. Samoin sitä, mikä on yksilön oma vastuu itsestään”, hän sanoo.

Soininvaara toteaa, että uudistuksen mittakaavaa ei tiedä vielä kukaan.

”Menossa on tunnusteluvaihe, vielä ei tiedetä tuleeko siitä takki vai tuluskukkaro. Mutta jos tulee takki, siitä puhutaan ja paljon. Jos monta järjestelmää pannaan uusiksi, kaikki eivät voi voittaa.”




Viite