Israelilainen kupla

5.8.2011

Lea Pakkanen

Jälleenrakennusleirin jälkeen Israelissa viettämäni viikko oli vähintäänkin mielenkiintoinen.  Valmiin talon luovutusseremoniasta saadusta hyvänolontunteesta piti pidellä kiinni kaksi käsin siirryttyäni Anatasta muurin toiselle puolelle.

Länsi-Jerusalemissa shoppailijat, nähtävyyksiä ihmettelemään tulleet turistit ja kahviloissa istuskelijat vaikuttivat autuaan tietämättömiltä kivenheiton päässä tapahtuvista julmuuksista. Hostellissa matkalaiset vertailivat rusketuksiaan ja matkakokemuksiaan: Kuka kävi Eilatissa, kuka Kuolleella merellä, mikä oli makein paikka?

Miehitystä ei mainittu sanallakaan, missään, vaikka Kuollut meri sijaitsee Miehitetyillä palestiinalaisalueilla.

Hostellin aamiaishuoneessa israelilaisnuorukainen Yann oli kiinnostunut kuulemaan mielipidettäni hänen kotimaastaan. Hän on ammatiltaan matkaopas, ja puhui silmät säkenöiden Israelin mahdollisuuksista ekoturismikohteena, jonne ulkomaalaiset voisivat tulla viihteellisille vapaaehtoistyöleireille yhdistämään huvin ja hyödyn.

”Mitä mieltä olet Israelista nyt, nähtyäsi paikan omin silmin?” hän kysyy minulta. ”Israelista mediassa välittyvä kuva on niin kovin yksipuolinen, tiedäthän.”

Kun kerron hänelle olleeni toisenlaisella leirillä, Länsirannalla jälleenrakentamassa palestiinalaisperheen taloa ja että näkemäni Israel oli oikeastaan paljon pahempaa kuin median perusteella odotin, hän asettuu puolustuskannalle ja heittää kehiin rutiininomaisen vastauksen: ”Israelin on pakko puolustautua terrorismilta”.

Keskustelu muuttuu vaikeaksi. Emme ymmärrä toisiamme, emme puhu edes samasta asiasta. Hän yrittää vaihtaa puheenaihetta keveämpiin ja epäpoliittisiin, minä en pysty. Tuntuu, kuin välissämme istuisi valtava elefantti.

Samantapainen tilanne toistui usein. Useimmat keskustelukumppanini eivät olleet koskaan kuulleetkaan Israelin harjoittamasta systemaattisesta palestiinalaistalojen tuhoamisesta, eivät  olleet koskaan käyneet Länsirannalla, eivätkä tunteneet ainoatakaan palestiinalaista, eivät Israelin sisällä saati sitten Miehitetyiltä palestiinalaisalueilta.

Silti he kokivat voivansa kumota omakohtaiseen kokemukseen perustuvat näkemykseni “Israelin on puolustauduttava terrorismilta”- lausahduksen kaltaisilla latteuksilla.

Heidän kantansa eivät tuntuneet muuttuvan millään tavalla kerrottuani, ettei palestiinalaiskotien tuhoamisissa ole kyse terrorismin torjumisesta, sillä tuhoamisoperaatioiden yhteydessä asukkaita ei esimerkiksi pidätetä terrorikytköksistä epäiltyinä.

Heidän mieltään ei muuttanut myöskään kansainvälisen lain pykälien kertaaminen, joiden mukaan Israelin harjoittama miehitys on laiton, samoin Länsirannalle rakennettu muuri ja Israelin Palestiinalaisalueille rahtaamat puoli miljoonaa juutalaissiirtokuntalaista.

Useimmat heistä eivät halunneet puhua miehityksestä, palestiinalaisista tai politiikasta ollenkaan. Israelilaishallinnon harjoittama aivopesu turvallisuusesiripun taakse naamioituneena on tehnyt miehityksen kyseenalaistamisesta israelilaisille lähes mahdotonta, jopa ajatuksen tasolla.

Palestiinalaisten varastoiminen näkymättömiin ja kuulumattomiin puolestaan on tehnyt siitä kaukaisen asian, joka kuitataan uutisista kuulluilla ja ulkoa opituilla lausahduksilla. Israelilaiset elävät hallituksensa luomassa kuplassa sokeina ja kuuroina miehityksen vaikutuksille.

Realismin reikiä kuplaan olettaisi puhkoutuvan nyt, kun Israelin historian suurimmat mielenosoitukset keräävät kaduille tyytymättömiä kansalaisia ympäri maan.

Kolme viikkoa sitten alkanut liike vaatii oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa ja kohtuullisia asumiskustannuksia. Tel Avivin Rotchild Avenuelle on noussut 400 telttaa mielenilmauksena sietämätöntä asunto- ja taloustilannetta kohtaan. Viime lauantaina 150 000 israelilaista kautta maan osoitti mieltään näyttävissä kulkueissa.

Voisikin olettaa, että kritisoitaessa Israelin valtion taloudenpitoa myös maan tähtitieteellinen puolustusbudjetti ja miehitykseen käytetyt verorahat nousisivat telttaliikkeen puheenaiheiksi.

Israelilaisen talousasiantuntijan Shir Heverin mukaan Israel käyttää vuosittain noin yhdeksän miljardia dollaria miehityksen ylläpitämiseen. Se on lähes kymmenen prosenttia maan koko vuosibudjetista.

Pienin kulu eivät ole palestiinalaisalueille rakennetut juutalaissiirtokunnat, jotka saavat valtiolta valtaisia tukipaketteja. Niiden ansiosta asuminen siirtokunnissa on äärimmäisen edullista.

Telttamielenosoitukset ovat kuitenkin tieten tahtoen päättäneet esittäytyä epäpoliittisina, jotta mukaan saadaan mahdollisimman paljon osanottajia ja kaikkien puolueiden tuki. Tämä tarkoittaa myös sitä, ettei palestiinalaiskysymystä oteta esiin.

Taktiikka onkin kantanut hedelmää: telttailemassa on israelilaisen yhteiskunnan koko kirjo maallistuneista hipsterinuorista ortodoksijuutalaisiin. Vieraillessani Rotchild Avenuella tiistaina se muistutti värikkyydessään Helsingissä järjestettävää jokakeväistä Maailma Kylässä-festivaalia; jokaisen aatteen ja ajattelutavan edustajilla oli kojunsa.

Epäpoliittiseksi julistautuminen on absurdia, kun avoimesti kritisoidaan valtion politiikkaa. Telavivilainen, niinikään teltta-alueella päivänsä viettävä 28-vuotias Yaeer kuvasi liikkeen profiloitumista epäpoliittiseksi samalla tavoin kuin minä tunsin oloni hostellin aamiaishuoneessa pari päivää aiemmin: “elefantti olohuoneessa”.

Palestiinalaiset ja miehitys ovat osa Israelin realiteetteja, sanottiin sitä ääneen tai ei. Ja kuin kyseistä elefanttia lihottaakseen keskiviikkona mielenosoittajien joukkoon liittyivät siirtokuntalaiset ja äärioikeiston edustajat, iskulauseenaan “juutalainen valtio”.

Se kalskahtaa varmasti viereisessä teltassa istuvien Israelin palestiinalaiskansalaisten korvaan. Jos epäpoliittisuus on status quon ylläpitämistä, on telttaliike uusien jäsentensä myötä saavuttamassa tavoitteensa.

Poikkeuksellisuudessaan ja laajuudessaan israelilaismielenosoituksilla olisi mahdollisuudet herätellä israelilaisia uudelleenarvioimaan nykyhetken syitä ja seurauksia vuosikymmenien ajan vahvistuneen kuplan tarjoamien vanhojen kelojen ulkopuolelta.

He voivat valita realiteettien kohtaamisen. Tai he voivat jatkaa kuten ennenkin ja voimme yrittää jutustella ekoturismin kaltaisista iloisista asioista. Silloin on vain hyväksyttävä elefantti, joka tuijottaa suoraan silmiin pöydän toiselta puolelta, sekä israelilaisia, että keskustelukumppaneita.

Kirjoittaja on Vihreän Langan toimitusharjoittelija.

Tweet