Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Vanhasesta tulee uusi Lipponen

11.1.2008 0.00

Jussi Karmala

Toisen kauden Matti Vanhasta verrataan tänä vuonna yhä useammin toisen kauden Paavo Lipposeen.

”Vanhasen julkisissa ulostuloissa alkaa olla kaikuja edeltäjästään entistä enemmän. Samaan aikaan Paula Lehtomäen palatessa äitiyslomalta kiihtyy keskustelu Vanhasen seuraajasta”, arvelee vasemmistoliiton kansanedustaja Paavo Arhinmäki.

Turun yliopiston eduskuntatutkimuskeskuksen johtaja Ville Pernaa veikkaa, että vasemmisto-oppositio jatkaa tänä vuonna pääministerin tykittämistä Tehy-jupakan malliin.

”Nykyinen porvarihallitus vastaan vasemmisto-oppositio on klassinen hallitusasetelma, joka varmasti ruokkii debattia.”

Oman lisänsä Vanhasen soppaan tuo myös demarien puheenjohtajataisto.

Eero Heinäluomalla saattaa olla tarve profiloitua voimakkaana johtajana, jolla on homma hanskassa. Pääministeri voi joutua Heinäluoman maalitauluksi”, Pernaa arvelee.

Pernaan mukaan pääministerille lankeaa vuosittain vakiomäärä julkisuutta, teki hän mitä tahansa. Vaikka Vanhanen yrittää jarrutella, media tarttuu vuorenvarmasti tämän yksityiselämän kiinnostaviin käänteisiin.




Viite