Sammeli Heikkinen

Piilovihreät äänestämään

9.1.2015 9.46

Sammeli Heikkinen

Oulun vaalipiiri on Suomen toiseksi suurin pinta-alaltaan. Vihreiden ehdokkaiden pitää rohkaista piilovihreät äänestämään.

”Jokainen teistä saa viisisataa ääntä. Vähintään viisisataa. Täyte-ehdokkaita ei ole. Ja täyte-ehdokkaatkin saavat vähintään viisisataa ääntä”, sanoo viestintäkonsultti Sallamaari Muhonen ehdokaskoulutuksen aluksi.

Oulun vaalipiirin ehdokkaat katselevat Oulun Kumppanuuskeskuksen kokoustilan seiniä, joku ehkä nyökkäileekin. Muhosen esittämä vaatimus taitaa vaikuttaa kovalta.

Helsinkiläinen Muhonen on vaalikampanjoiden veteraani. Hän on saapunut aamuyöstä junalla Ouluun ja nukkunut muutaman tunnin Oulun piirin puheenjohtajan Marja Lähteen vierasvuoteessa.

Kokoustilan suurten, Isokadulle ja sen takaiseen Mannerheimin puistoon antavien ikkunoiden takana harmaa lauantain alkuaamupäivä valkenee sen verran kuin se vuoden lopulla näillä leveysasteilla valkenee.

Vaalipiirin ehdokkaista paikalla ovat Kati Kaarlejärvi, Jenni Pitko, Sirkka Timonen ja Kati Kurvi Oulusta ja Aila Paaso Iistä, kolmenkymmenen kilometrin päästä. Tässä vaalipiirissä kolmekymmentä kilometriä on vielä lyhyt matka. Silja Keränen vauvansa kanssa on matkustanut Kajaanista 180 kilometriä ja Mika Flöjt Kuusamosta liki 220 kilometriä.

Oulun vaalipiiri on pinta-alaltaan maan toiseksi suurin. Vaikka Oulun kaupunki on perinteisesti ollut vihreille aika hyvä tukialue, sitä ympäröivä maaseutu ei – puhumattakaan Koillismaasta ja Kainuusta Suomen itäkyljellä.

Edellisissä eduskuntavaaleissa vihreät saavuttivat edustajanpaikan noin sadan äänen marginaalilla. Äänipotista suurimman osan keräsivät kolme kärkiehdokasta, joiden väliset erot jäivät pariin sataan ääneen. Nyt näistä ehdokkaista kaksi on poissa varmuudella: kansanedustaja Satu Haapanen ja veteraanivihreä Erkki Pulliainen. Kolmannen – Fennovoima-hankkeen kriitikkona profiloituneen Hanna Halmeenpään – ehdokkuudesta ei ole varmuutta.

Vastassa on valtavassa gallupmyötätuulessa kiitävä keskusta ja sen puheenjohtaja Juha Sipilä kotikentällään. Keskustan valta-asema on täällä edelleen niin vahva, ettei osa ihmisistä edes uskalla tunnustaa äänestävänsä muita puolueita, ainakaan vihreitä.

Ei siis ihme, että viidensadan äänen tavoite tuntuu kovalta. Jokaiselle paikalla olevalle ehdokkaalle kyseessä on ensimmäinen eduskuntavaalikampanja.

Ehdokkaille puhuva kansanedustaja Haapanen korostaa heti puheensa kärkeen, ettei kampanjaa voi tehdä puolivaloilla. Paitsi ehdokkaan, myös tukiryhmän ja perheen täytyy olla mukana.

”Tärkeintä on, että olette tunnettuja.”

Haapasen mukaan se, että hän pääsi vuoden 2011 vaaleissa eduskuntaan johtui pitkälti siitä, että vuoden 2007 vaaleissa läpimeno oli jo lähellä. Media ja äänestäjät pitivät häntä siksi merkittävänä vaihtoehtona ja potentiaalisena voittajana.
Mutta miten nämä ehdokkaat saavat nimensä lehteen? Moni on jo kunnan- tai kaupunginvaltuutettu, ehkä tunnettu ja haastateltu paikallislehdessä. Maakuntasarja on toinen juttu. Miten nimen saa tutuksi muillekin kuin kunnanvaltuuston päätöksiä seuraaville?

Silloin kun tilaisuus julkisuuteen tulee, sitä ei saa munata.

”Esimerkiksi vaalipaneeliin valmistautumisessa kaikista tärkein seikka on varmistaa paikka ja aika. Jos myöhästytte, ainoa asia mitä teistä kirjoitetaan on, että olitte myöhässä”, Haapanen sanoo.

Suuri osa kampanjasta tehdään edelleen kadulla. Kampanjoinnissa ehdokas ei saa olla liian kiltti tai arka. Kahvinkeittäminen ja kaataminen pitää jättää tukiryhmän hommiksi. Ehdokkaan tehtävä on loistaa. Ja pitää huolta siitä, että myös näyttää hyvältä.

”Ihmiset tykkäävät tyylikkäistä, reippaista ja siisteistä ihmisistä. Nuku hyvin, syö hyvin, pukeudu hyvin. Katso ettei vaalipöydällä ole kahviläikkiä, ja että esitteet ovat siististi.”

Katukampanjoissa ei keskustella turhaan eikä yritetä käännyttää, ei etenkään väitellä. Mutta silloin kun mahdollisen äänestäjän kanssa vaihdetaan pari sanaa, se tehdään keskittyneesti.

”Kuuntelet, mitä asiaa ihmisillä on. Muista personal touch: kättelet, katsot silmiin.”

Haapanen päättää samaan teemaan, josta Muhonenkin puhuu: Miltä ehdokas näyttää? Mikä on hänen tarinansa? Millä ehdokas myydään äänestäjälle?

”Olet tarjouskahvipaketti, rakas ehdokas. Meillä on lavallinen helvetin hyvää kahvia, jota ihmiset ei kuitenkaan mene kiljuen ostamaan. Miettikää sitä tarinaa, miksi rupesit ehdokkaaksi, miksi valitsit juuri vihreät. Sitä teiltä kysytään ja se pitää tukiryhmäläistenkin teistä kertoa”, Muhonen sanoo.

Oulun koulutustilaisuudessa on vain yksi miesehdokas, pari muuta on poissa. Viidestätoista ehdokkaasta valtaosa on siis naisia. Miten esimerkiksi 30–40-vuotias vihreä ­naisehdokas erottuu toisesta?

”Mekin ollaan molemmat Kateja, sukunimen ensimmäinen kirjain on sama”, Kati Kaarlejärvi sanoo ja Kati Kurvi pöydän toisella puolella nyökkää.

Muhosen mukaan vaaliteemojen ja sloganeiden loputon hiominen on hukkaan heitettyä aikaa. Ehdokkaan pitää olla selvästi jotakin, jokin yksi asia. Joka tapauksessa julkisuus – jos ehdokas sellaista saa – lyö tietyn leiman. Leiman voi itse ainakin yrittää valita.

”Se voi olla joku ihan politiikkaan suoraan liittymätön juttu: koiraharrastus tai jokin muu.”

Kurvi pohtii, kuinka paljon itsestään on kampanjaan annettava, miten paljon heittäydyttävä julkisuuteen. Mika Flöjt taas miettii, onko hän jo ollut liikaakin esillä Kuusamon paikallislehdessä, kyllästyvätkö äänestäjät samaan naamaan.

Silja Keränen jatkaa ehdokasprofiilista ja puolueen merkityksestä.

”Kuka nyt muistaa sloganeita ja sitä, että kuka se Silja tai Kati on. Mutta se, että on vihreä, se vielä muistetaan. Perussuomalaisilta pitäisi oppia siitä, miten ne teki jytkyn. Se ei tullut vahingossa, vaan kyllä ne tekivät sitä paljon. Ja perussuomalaiset näkyvät nytkin Kuhmon ja Kajaanin torilla. On ihmisiä, on kahvia ja lehtiä. Niillä on paletti kunnossa.”

”Eikä niiltä kukaan tule kysymään politiikan sisällöistä tai teemoista”, Muhonen jatkaa ”Päivän voi käyttää teemojen nysväämiseen, sen jälkeen alkaa julistaminen. Teillä pitää olla joku teille helppo asia, joka erottaa teidät keskustalaisista.”

Niin, keskustalaiset ja maaseudun paikkakunnat, mikseivät pikkukaupungitkin. Flöjt pukee vihreän ehdokkaan ongelman sanoiksi: moni puolueen teemoista tuntuu pohjoissuomalaisen taajaman raitilla kovin kaukaiselta. Joukkoliikenteestä on paha puhua, kun kaikki tietävät ettei ilman omaa autoa pääse liikkeelle kuin kävellen tai pyörällä.

Lounasjonossa salaattiravintola Oliviassa Aila Paaso kertoo, miten vahvasti Iissä asiat ovat keskustalaisten käsissä.

Viime kuntavaaleissa vihreillä meni kuitenkin sen verran hyvin, että valtuustoon saatiin kaksi valtuutettua.
Sirkka Timonen taas kertoo, että vihreillä on yllättävääkin piilokannatusta. Eikä piilo-etuliite ole liioittelua.

”Tullaan sanomaan, kun kukaan muu ei ole kuulolla, että kyllä minä sinua kannatan, mutten voi julkisesti sitä näyttää.”

Keränen on parkkeerannut lastenvaunut pöydän päätyyn. Lapsi nukkuu makuupussin sisällä, mutta herää pian ruokailun aloittamisen jälkeen. Muhonen ottaa lapsen Keräseltä syliinsä ja alkaa liekuttaa tottuneesti.

”Jostain tämä heti tulee, vaikka siitä on jo parikymmentä vuotta, kun oma oli tämän kokoinen.”

Keränen, Muhonen ja Kati Kaarlejärvi vertailevat hetken lapsenhoitokokemuksiaan. Keränen sanoo, että käynti Oulussa on samalla myös testi, onnistuuko liikkuminen lapsen kanssa.

Pian palataan ehdokasprofiiliin. Kaarlejärvi on työskennellyt aiemmin rikosseuraamusalalla, nyt hän tekee projektitöitä Setlementti-yhdistykselle.

Muhosen mielestä Kaarlejärven kampanjan väri voisi olla tummansininen – Kaarlejärvellä on yllään tummansininen mekko – siis viranomaisen väri. Ja Setlementtiliiton puheenjohtajaksihan valittiin juuri Pekka Haavisto, hänet pitää ehdottomasti saada mukaan johonkin Kaarlejärven ehdokastilaisuuteen.

Kaarlejärvi vielä kertoo, että Anna-lehti on tehnyt hänestä haastattelun, jota ei vielä ole julkaistu.

”Fantastista!” Muhonen huudahtaa.

Ehdokasprofiili ja kampanja alkavat muodostua...

Keränen taas pohtii, pitäisikö hänen markkinoida itseään nimenomaan diplomi-insinöörinä.

”Koska diplomi-insinöörihän minä olen ja ehkä vih­reässä insinöörissä on jotain sellaista, että se herättää luottamusta.”

Jotain ominaisuutta itsestä on korostettava johdonmukaisesti. Mutta mikä kiinnostaa äänestäjää ja mediaa?

”Ihmiset aina sanovat, että haluavat äänestää tavallista ihmistä. Mutta tavallisen ihmisen sanomiset eivät sitten oikein kiinnosta ketään”, Keränen miettii.

Kaarlejärvi palaa vielä julkivihreyden vaikeuteen. Hän kertoo eräästä pienellä paikkakunnalla elävästä ystävästään, joka pohti kunnallisvaaliehdokkuutta vihreiden riveissä. Hän kuitenkin alkoi epäröidä, sillä asui suuressa omakotitalossa ja ajoi tila-autolla. Joutuisiko hän sen vuoksi heti vastustajien hampaisiin?

”Pienessä paikassa joutuu olemaan esillä niin omana itsenään”, Kaarlejärvi tiivistää.

Ja siltikin, potentiaalista kannatusta vihreille luulisi syrjäseuduiltakin löytyvän. Suuri osa ihmisistä asuu muualla kuin kaupungissa juuri ympäristön takia. Oulussa ja Lapissa vallitseva keskustalaisuus taas on pitkälti konservatiivisuutta, jota suuri osa ihmisistä ei ainakaan rakasta.

Kun kävelemme takaisin Kumppanuuskeskuksen matalaan kokoustilaan läpi harmaan Mannerheimin puiston, Kaarlejärvi kertoo sukujuhlasta, jossa perinteisesti politiikasta vaienneet sukulaiset alkoivat muutaman drinkin jälkeen puhumaan politiikkaa.

”Yllättävän moni osoittautui piilovihreäksi.”

Miten nämä piilovihreät saadaan äänestämään? Ehdokkaiden mielestä päävastustaja tuntuu olevan keskustapuolue, mutta Muhonen taas sanoo, että päävihollinen on äänestämättä jättäminen.

”Tiedättekö mikä on tutkimusten mukaan tärkein syy, miksei äänestetä? Se, ettei ole koskaan nähnyt elävää poliitikkoa.”

Katukampanjoinnin idea on siis näyttää elävä poliitikko mahdollisimman monelle ihmisille, maksimoida kontaktien määrä.

”Liikkukaa aina tukiryhmän kanssa. Yksinään seisova, esitettä ojenteleva tyyppi on friikki, joka kierretään kaukaa. Mutta kun siinä on kaksi ihmistä, toisella liivit ja muutama ilmapallo, niin se on jo tapahtuma.”

Eikä kampanjoija mielellään saa seisoa paikallaan. Ehdokas ja hänen possensa kulkevat ja kampaavat ihmisvirtaa. Katsekontakti, tervehtiminen, esite ja sitten seuraava kontakti.

Kaikkiin tilaisuuksiin, jossa on mahdollisuus levittää sanomaa, pitää tarttua.

”Sirkan tanssit vaikka, jokainen tanssi Sirkan kanssa maksaa vitosen. Tarjan (Cronberg) kampanjassa se onnistui hyvin. Tosin Tarja oli silloin jo europarlamentaarikko ja maakuntajohtaja. No, Sirkan pitää huomioida se hinnoittelussa.”

Sirkka Timonen nauraa ja niin nauravat muutkin. Muhonen on kokenut ja ilmeikäs esiintyjä: Hän elehtii paljon, sanoo samassa virkkeessä ”mie” ja ”believe me” kuulostamatta falskilta.

Tarkimmat muistiinpanot ehdokkaat näyttävät tekevän, kun puheena ovat käytännön asiat: kampanjan talous ja niin edelleen. Mutta yhtä tärkeä osa Muhosen koulutusta tuntuu olevan se, että ehdokkaat saadaan mieltämään itsensä ehdokkaiksi. Ja uskomaan omaan kampanjaansa.

Kun Muhonen ottaa uudelleen puheeksi viidensadan äänen vähimmäistavoitteen, siihen suhtaudutaan jo normaalina juttuna.

Kukaan ei pääse eduskuntaan pelkällä katukampanjalla. Mitä muuta tarvitaan? Luultavasti maksettuja mainoksia maakuntalehdessä. Mutta myös muuta julkisuutta. Vaikka Muhonen korostaa, ettei pelkästään sosiaalisessa mediassa tehdyllä kampanjalla ole vielä kukaan päässyt eduskuntaan, se on otettava haltuun.

”Minkä kanavan sitten valitsettekin, siinä pitää olla mukana, sen pitää olla osa elämänvirtaa. Päivitätte hampaita harjatessa tai puuroa keitellessä, ei sillä tavalla, että puoli tuntia työpäivän jälkeen.”

Selviää, että kaikki paikalla olevat ehdokkaat ovat ainakin jotenkin mukana sosiaalisessa mediassa. Muhonen itse suosittelee Twitteriä, sillä Facebookissa on nykyään vaikea saavuttaa suurta määrää ihmisiä, jos ei halua maksaa markkinoinnista.

”Henkilö vetää Twitterissä. Menette haastamaan niitä, joilla on paljon seuraajia, titmeisteriä eli Arman Alizadia, Enbuskea ja Stubbia. Ja vastaatte alueen toimittajien tviitteihin.”

Facebookiin taas pitää pystyttää salainen ryhmä vaalipiirin ehdokkaille. Sitä kautta voi sitten koordinoida vaikkapa Twitter-kommentointia.

”Jos joltain teistä tulee vaikka blogi, niin muut jakavat. Kokoomuksen vahvuus on se, että niillä ihan kaikki paikalliset toimijat jakavat, jos vaikka Stubb, Sampsa Kataja tai kuka tahansa tviittaa. Niin jokainen tviitti saa valtavasti yleisöä.”

Selviää, että Aila Paaso on jo pidemmän aikaa julkaissut Bitstips-applikaatiolla laadittuja nettisarjakuvapätkiä, jossa seikkailevat hän itse sekä hänen kampanjapäällikkönsä.

Kurvi taas kertoo, että hänen ystävänsä piirtää sarjakuvaa Kurvin elämästä. Sitä käsikirjoittaa Kurvi itse.

”Kannattaisiko sillä kampanjoida? Viekö se uskottavuutta, kun se on härskikin?”

”Ei vie, härski on hyvä. No niin, nyt susta saadaan sarjakuvablondi-Kati!”

Brändäys etenee.

Ilta on jo pimentynyt ja Muhosen pitää sännätä junayhtey­den korvaavaan bussiin. Ehdokkaat keräilevät tavaransa ja lähtevät tummanharmaaksi hiipuneeseen kaupunkiin, osa kauemmas.

Puheenjohtaja Marja Lähde, Jenni Pitko ja Mika Flöjt sekä heidän kampanjapäällikkönsä Aino-Kaisa Manninen ja Hanne Koivujärvi lähtevät vielä vapaakauppasopimus TTIP:iä vastustavaan mielenosoitukseen.

Matkalla Pitko miettii vielä, miten itsensä saa tehtyä tunnetuksi suurelle äänestäjäjoukolle.

”Minä olen kaupunginvaltuustossa ja -hallituksessa. Ne ihmiset, jotka seuraavat asioita tuntevat minut ja osaavat minua äänestää. Miten sitten murtaudutaan tavallaan seuraavalle tasolle?”

Mielenosoituskulkue etenee Kauppatorilta kävelykatu Rotuaarille. Rotuaarilla muutaman kymmenen ihmisen joukko pysähtyy. Vetäjä pitää pienen puheen megafoniin ja kertoo jatkotilaisuudesta, jossa yksi puhujista on Flöjt.

Vasemmistonuorten lippu roikkuu tyynessä alkuillassa, viiksekkäällä miehellä on yllään SKP:n tulipunainen liivi.

Niiden takaa erottuu hyvin vihreiden suuri lakana. Sen taakse on ryhmittynyt kuusi vihreää. Tästä se lähtee.

Rovaniemellä Santa Claus -hotellin kahvilan ikkunan takana Koskikatu näyttää harmaalta. Joulukuussa ei ole vielä täysin kirkastunut Lapin vihreiden vaalikampanjakaan.

Miikka Keränen on toinen Lapin vaalipiirin nimetyistä vihreistä ehdokkaista. Keränen on Lapin Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden puheenjohtaja. Toinen on Kalle-Pekka Hietala Kemistä.

”Kampanja on aika alkutekijöissä. Meillä on tavoite vaaliliitosta. Odotellaan, onnistuuko se. Jos se kokonaan kariutuu, aletaan tosissaan oman kampanjan tekoon”, Keränen sanoo.

Lapin vaaliliittokuvioissa vaihtoehdot alkavat käydä vähiin. Vasemmistoliiton kanssa vihreät virittelivät yhteistyötä, mutta liittoa ei syntynyt.

Kokoomus ja keskusta ovat Lapin vihreistä kovin kaukana, joten demareiden kanssa vaaliliittoa pitäisi yrittää. Vihreän Langan mennessä painoon vaaliliitosta ei kuitenkaan ollut mitään varmuutta.

Satakunnassa kokoomus olisi kelvannut vihreiden kaveriksi, mutta porvaripuolue ei lopulta lähtenyt liittoon. Keräsen mielestä käytännön politiikan pitää joskus antaa mennä idealismin edelle, mutta Satakunnassa valmistelu ei mennyt ihan putkeen.

”Saatiin kielteistä julkisuutta muttei kuitenkaan tulosta.”

Satakunta ja Lappi ovat vaalipiireinä yllättävän samankaltaisia. Lappi on Suomen pienin vaalipiiri seitsemällä kansanedustajapaikallaan ja Satakunta toiseksi pienin kahdeksalla. Molemmissa vihreiden kannatus on muutaman prosentin luokkaa ja piilevä vaalikynnys kymmenessä prosentissa tai korkeammalla.

”Ilman vaaliliittoa ei käytännössä ole mahdollista saada ehdokasta läpi”, Keränen sanoo.

”Jos vaaliliittoa ei saada, ehdokkaille pitää antaa mahdollisuus kasvattaa paikallista kannatusta: siis keskittyä paikallisiin teemoihin.”

Keräsen mielestä vihreät voisi käyttää vaaleja kylmän viileästi ponnahduslautana seuraaviin vaaleihin. Esimerkiksi eurovaaleissa Oulusta olisi voinut nostaa ykkösehdokkaaksi jonkun sellaisen, josta olisi voinut leipoa eduskuntavaalien ykkösehdokkaan.

”Viime vaaleissa mekin oltiin täällä vähän passiivisia, köpöteltiin vaalimökillä. Moni ehdokas tuli sillä tavalla pystymetsästä, että oli ollut poissa julkisuudesta vuosia. Sellaisessa tilanteessa lähdetään takamatkalta vaaleihin.”

Vaaliliiton varaan on laskettu paljon. Vihreiden listan täytöllä ei ole ollut kiirettä, sillä vihreitä vaaliliiton listalle mahtuisi ehdolle vain kaksi.

Lapin vihreiden kenties vahvin ehdokaskandidaatti on Riikka Karppinen, nuori kunnanvaltuutettu umpikeskustalaisesta Sodankylästä. Karppinen on profiloitunut rauhoitettua Viiankiaapaa uhkaavan kaivoshankkeen kriitikkona. Toistaiseksi Karppinen ei ole ehdokkuuttaan vahvistanut. Vaaliliitossa hänellä olisi mahdollisuus päästä läpi.

Keräsen mukaan Karppinen olisi hyvä ehdokas siksikin, ettei häntä erityisesti vastusteta. Vakavin kritiikki on kohdistunut siihen, että joku on nähnyt Karppisen vanhempien pihalla koiran juoksutusnarussa. Ja saako se vihreä pitää koiraa tuolla tavalla...

Jos liitto vielä saadaan aikaan ja Karppinen ehdokkaaksi, Keränen aikoo luopua ehdokkuudesta.

”Pyydän heti Riikalta kampanjapäällikön paikkaa. Veli on Oulussa politiikassa mukana ja hän sanoi, että jos vaaliliiton saatte, niin toinen ehdokas on sitten mies, joka suljetaan kampanjan ajaksi perunakellariin ja päästetään ulos vain siksi aikaa, että se voi äänestää meidän ykkösehdokasta.”

Vaaliliitossa ratkaisevaa on saada keskitettyä äänet mahdollisimman hyvin yhdelle ehdokkaalle.

Mutta jos vaaliliittoa ei saada aikaan, Keräsellä on edessään eduskuntavaalikampanja. Hän tunnustaa, ettei tee sitä ihan täysillä muun muassa opintojen vuoksi.

”En pysty tekemään sellaista kampanjaa, että menisin läpi.”

Onko puolue auttanut Lapin vihreitä tarpeeksi? Keränen vastaa muistelemalla, mitä on tehty tähän mennessä. Kansanedustajia ja muita vaikuttajia on käynyt. Puoluehallitus on pitänyt kokouksensa maakunnassa.

”En tiedä, onko sillä vaikutusta, että kokoustetaan tai jaetaan torilla teetä. Toisaalta ei puolueella ole sellaista taikasauvaa, että se muuttaisi tilanteen Lapissa. Mekään emme pystyneet tarjoamaan esimerkiksi oululaiselle kansanedustajalle Satu Haapaselle oikein muuta foorumia kuin torin. Satua pitää kiittää siitä, että hän on ollut puolen Suomen kansanedustaja.”

Keräsen mielestä tärkein apu puolueelta pohjoiseen on nyt pitää vaalilain uudistusta entistä enemmän esillä ja kynnyskysymyksenäkin, jos hallitusneuvotteluihin päästään.

”Vaalipiirien yhdistäminen on laastarointia. Ja jos meidät yhdistettäisiin Ouluun, siinä olisi puoli Suomea edustettavana.”

Vihreiden vaikuttajien vierailut tuovat paljon kaivattua julkisuutta. Keränen harmittelee vain sitä, että esimerkiksi helsinkiläiseltä kansanedustajalta Anni Sinnemäeltä kysyttiin Lapissa vain susista ja Vuotoksen tekoaltaasta. Niistä kysytään pohjoisessa vihreiltä ylipäätään.

”Itse olen päässyt julkisuuteen, kun minulta on kysytty, miten homomies deittailee Lapissa. Ei siinä paljon talouspoliittista ajattelua pääse avaamaan.”

Vihreän Langan analyysi Oulun ja Lapin vaalipiireistä: Kepun maa

Oulun vaalipiiri on paikkamäärältään keskikastia. Sieltä valitaan 18 edustajaa, suurin piirtein saman verran kuin neljästä muustakin vaalipiiristä.

Lappi taas on paikkamäärältään pienin vaalipiiri, pinta-alaltaan suurin. Kun Oulun maa-ala on valtakunnan toiseksi suurin, nämä kaksi vaalipiiriä kattavat puolet Suomesta.

Alueen maaseutu ja suurin osa pienistä kaupungeista on vankasti keskustan hallussa.

Vihreiden kannatus jäi viime eduskuntavaaleissa monissa kunnissa pariin kolmeen prosenttiin, Lapissa alimmillaan vain yhteenkin.

Oulu on ollut vihreiden tukialue. Lähinnä sen äänten turvin vihreillä on ollut Oulun vaalipiiristä kansanedustaja Vihreä liiton perustamisvuodesta 1987 lähtien.

Lapissa paikka on jäänyt aina kauas, lukuunottamatta vuoden 2007 vaaleja, joissa vaaliliitto kokoomuksen kanssa avitti vihreät varapaikalle saakka.

Viime vaaleissa vihreät saivat Oulun vaalipiirissä noin viisi prosenttia äänistä, eli 12 000 ääntä. Satu Haapasen läpimeno oli täpärä, joten paikan varmistamiseen tarvitaan vähintään samanlainen yhteispotti.

Keskusta sai viime eduskuntavaaleissa rumasti kuokkaan perussuomalaisilta. Siitä huolimatta keskustalaisia edustajia tuli Oulun piiristä kuusi ja Lapista kolme.

Nyt keskustan gallupvire on hurja ja Oulussa vaaliveturina on valtakunnanjulkisuudessa paistatellut puheenjohtaja Juha Sipilä.

Etukäteen vaalivoitto on siis pedattu keskustalle ja muille puolueille jää mitä jää. Lapissa keskusta voi viedä neljäkin paikkaa, jolloin muille jää jaettavaksi kolme.

Oulu on kiinnostavampi, sillä kepun jytkykin jättää jaettavaksi useita paikkoja. Perussuomalaisten vire on mollivoittoinen, joten puolueen neljästä paikasta yksi tai kaksi voi mennä muille.

Vasemmistoliitto sai viimeksi kolme edustajaa, mutta nyt puuttuvat sekä ääniharava Merja Kyllönen että Martti Korhonen.

Vihreiden tilanne näyttää samankaltaiselta. Toisaalta vihreillä on sekä Koillismaalla että Kainuussa paikallisesti melko tunnetut ehdokkaat ja esimerkiksi Kuusamossa vihreät kasvattivat kuntavaaleissa äänisaalistaan eniten kaikista puolueista.
Mahdollista on myös, että nykykeskustan vahvasti konservatiivinen profiili ajaa vapaamielisempiä äänestäjiä vihreidenkin taa.

Oulun vaalipiirin vihreät ehdokkaat (5.1): Samu Forsblom, Mika Flöjt, Janne Hakkarainen, Kati Kaarlejärvi, Silja Keränen, Kati Kurvi (ehdokkuus vahvistetaan tammikuussa), Latekoe Lawson Hellu, Aila Paaso, Jenni Pitko, Maarit Sihvonen, Sirkka Timonen.

Lapin vaalipiirin vihreät ehdokkaat (5.1.): Kalle-Pekka Hietala, Miikka Keränen.

Tweet