Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

11.3.2015

Ilmastonmuutos uhkaa oluen osalta erityisesti humalatuotantoa, sillä kasvava kysyntä ja pienenevät sadot ovat moninkertaistaneet hinnat viimeisen vuosikymmenen aikana. Toinen tulevaisuuden haaste on veden saatavuus, sillä Yhdysvaltain länsiosissa kärsitään jo nyt kuivuudesta.

13.2.2015

Hämäräksi on jäänyt, onko keskusta hylännyt tavoitteensa kauppojen 3,7 prosentin rajasta. Vihreä Lanka kysyi asiaa ja sai yllättävän vastauksen.

15.9.2014

Saksalaiset tutkijat ovat tutkineet, mitä kiinteitä aineita maan oluista löytyy. Tutkittavia oluita oli yhteensä 24 ja jokaisesta löydettiin muovihiukkasia, osasta jopa lasia tai hiekanjyviä.

25.4.2014

Kahdeksan kansanedustajaa jätti perjantaina lakialoitteen, jossa pienpanimoille sallittaisiin korkeintaan 9,5-prosenttisen oluen ulosmyynti.

12.3.2014

Panimoiden ulosmyyntioikeus on mukana alkoholilain kokonaisuudistuksessa, jonka on määrä edetä eduskuntaan loppukeväästä. Käytännössä muutos tarkoittaisi sitä, ettei panimolta edellytetä elintarvikemyyntiä, jotta se voi myydä olutta.

15.11.2013

Perjantain Vihreä Lanka -lehdessä on juttu siitä, kun toimittajat Sammeli Heikkinen ja Lasse Leipola kokeilivat, millaista olutta syntyy kotioloissa ilman aiempaa kokemusta.

10.8.2012

Vihreiden varapuheenjohtaja Krista Mikkonen toivoo nostetta kotimaiselle lähioluelle. Hän ihmettelee, mikseivät pienpanimot saa viinitilojen tapaan myydä oluttaan suoraan kuluttajille.

23.3.2011

Nokian panimon Keisari Luomu Pils ja KKK-Vihanneksen Onnelliset Luomu Snack-kurkut on valittu vuoden luomutuotteiksi. Suomalaisten ostamista elintarvikkeista hieman yli prosentti on luomua.

16.11.2010

Kotimaiset luomuoluet rynnivät vauhdilla kauppoihin. Eilen julkistettiin Nokian panimon luomuolut ja nyt oman luomuoluensa lanseeraa Hartwall.

15.11.2010

Nokian panimo tuo markkinoille ensimmäisen luomuoluensa. Keisari Luomu on suodattamaton vaalea pils, jossa käytetty mallas on tehty eteläsuomalaisilla tiloilla kasvaneesta ohrasta.

Viite