Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

19.4.2013

Vihreä Lanka sai käsiinsä vuoden 2010 kipsiallasvuodon jälkeen tehdyt tarkastusraportit. Niissä varoitetaan säilyttämästä vettä kipsisakka-altaissa.

17.12.2012

Kaivosyhtiö Nordic Minesin mukaan rikastushiekkaputkilinjan tiiviste rikkoutui ja lietettä vuoti kymmeniä kuutioita. Kaivoksen mukaan lietettä on vuotanut korkeintaan 80 kuutiota.

9.11.2012

Muovin repeäminen ei ole mikään syy vuotoon. Padon tai patoaltaan pitävyys ei saa olla puolentoista millin muovikalvon varassa. Itse altaan pitää olla vedenpitävä. Tämä on selvästi ilmaistu myös Talvivaaran ympäristöluvassa.

8.11.2012

Paljon pahempi päästö oli lähellä, sillä Talvivaaran arvion mukaan kipsisakka-altaan keskelle tulleesta halkeamasta karkasi kaikkiaan 600 000 kuutiota jätevettä.

7.11.2012

Kaivosyhtiö on joutunut säilömään valtavia vesimassoja kaivosalueella, myös vuodon saaneessa altaassa. Muutama viikko sitten kaivoksen katselmuksessa Sotkamossa yhtiö kertoi, että sateisen kesän ja syksyn jäljiltä kaivoksessa on peräti 1,4 miljoonaa kuutiota ylimääräistä vettä.

7.11.2012

Jätevettä karkaa kipsisakka-altaasta noin 6 000 kuutiota tunnissa. Jos varopadot täyttyvät liian nopeasti, vettä voidaan joutua päästämään vesistöön.

6.11.2012

Kaivokselta karkaa parhaillaan tuhansien kuutioiden tuntivauhtia jätevettä, jossa on valtavia pitoisuuksia raskasmetalleja.

5.11.2012

Talvivaara on ollut tänä vuonna pahassa pulassa kaivokseen varastoidun liikaveden vuoksi. Suomen Luonnon mukaan yhtiö kertoi itse kolme viikkoa sitten, että kaivokseen on säilötty 1,4 miljoonaa kuutiota saastunutta sadevettä.

5.11.2012

Säteilyturvakeskuksen mukaan Talvivaaran vuotavassa jätealtaassa on uraania korkeimmillaan noin 0,1 grammaa kiloa kohti. Suurin osa uraanista on sitoutuneena kipsiin.

Viite