Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019


2.10.2018

”Samat oikeudet, velvollisuudet ja mahdollisuudet pitäisi olla kaikilla sukupuolilla”, Krista Mikkonen sanoo.

19.9.2018

Millä poliittisella päätöksellä ei ole suurta vaikutusta, mutta siitä puhutaan paljon? Näin asiantuntijamme arvioivat.

29.4.2018

”Se, että ilmasto on julkilausuttu osa turvallisuutta, mahdollistaa ilmastoon investoinnin aivan uudella tavalla.”

25.4.2018

Puolustusvoimat on havahtunut ilmastonmuutoksen aiheuttamaan uhkaan Suomen turvallisuudelle. Tällä viikolla pilotoitiin, miten ilmastoturvallisuus otetaan osaksi maanpuolustuskurssia.

8.2.2012

<p>Varuskuntien määrästä tulee päättää koulutuksen ja maanpuolustuksen tarpeista lähtien, sanoo Sadankomitean varapuheenjohtaja Jan Koskimies. Järjestö kiittelee keskiviikkona julkistettua lakkauslistaa.</p>

28.9.2011

<p>Puolustusministeriö haluaisi sotilaskäskyasiat puolustusvoimain komentajalta puolustusministerille. Kyseessä on Marskin ajoilta peräisin oleva komentajan etuoikeus.</p>


Viite