Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019


26.5.2015

Syksyllä 2011 Teknologiateollisuus varoitti, että rikkidirektiivistä aiheutuu ”jopa 1,2 miljardin euron eli 24 000 henkilötyövuotta vastaava lisäkustannus Suomen ulkomaankaupalle”. Arvio näyttää menneen pahasti pieleen.

11.6.2014

<p>Valtaosaan Itämerellä kulkevista laivoista ei näillä näkymin asenneta rikkipesuria ainakaan ensi vuonna, vaikka merenkulun rikkipäästöjä vähentävä direktiivi tulee voimaan Euroopan pohjoisilla merialueilla vuoden 2015 alusta.</p>

23.8.2012

<p>Kuntavaalit, laivaliikenteen rikkidirektiivi, vihreät investoinnit ja vanhuspalvelulaki kuumentavat ensi viikolla alkavan budjettiriihen.</p>

16.2.2012

<p>Meriliikenteen rikkipäästöjä halutaan rajoittaa vuosikymmenen puolivälistä lähtien Itämeren ja Pohjanmeren lisäksi myös eteläisessä Euroopassa.</p>

26.10.2011

<p>Teknologia-, Kemian- ja Metsäteollisuuden arvion mukaan direktiivi, joka rajoittaa terveydelle haitallisia laivojen rikkipäästöjä Itämerellä vuoden 2015 alusta, uhkaa vientiteollisuudessa jopa 24 000 työpaikkaa.</p>


Viite