Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019


21.12.2018

Hakemusten lisääntyminen on selvä suunnanmuutos. Työkyvyttömyyseläkkeelle pyrkivien määrä on ollut laskussa viime vuodet tämän vuoden alkuun saakka.

27.6.2018

Hallituksen kiinnostus perustulokokeiluun on haihtunut. Ajan henki on keppi ja aktiivimalli.

21.5.2018

”Ihmisen tulee olla koko ajan toimelias ja mieluiten näkyvillä julkisessa tilassa. Muuten häntä pidetään vähän epäilyttävänä.”

20.2.2018

Kuluttajan syyllistäminen ilmastonpäästöistä ei auta. Valtaosa ilmastopäästöistä syntyy valinnoista, joihin ihmisen on vaikea vaikuttaa, sanoo kulutustutkija.

25.1.2018

Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto uskoo, että seuraavissa presidentinvaaleissa yhä harvempi on puolueen ehdokas.

19.1.2018

Lääkärin vuoden loppuun määräämällä sairauslomalla olevalle pääkaupunkilaiselle kerrottiin te-toimistosta, että aktiivimallin vaatimukset koskevat myös tätä. Kela vahvistaa ongelman olemassaolon.


Viite