Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

15.11.2019

”Luonto on suhteessa ihmiseen diktaattori ja ihminen on talouden diktaattori. Tämä on luonnonlaki, talous ei ole luonnonlaki.”

25.6.2019

Yksi vihreiden vaikutusvaltaisimpia hahmoja on Tiina Kivinen. Hän on luotsannut eduskuntaryhmää melkein 30 vuotta. Hän toimii kansanedustajien olkapäänä vuorokauden ympäri.

15.3.2019

Helsingin vihreiden varapuheenjohtaja Milo Toivonen muistuttaa, että narikkamaksu puolueen tilaisuuteen on toisille iso raha.

14.3.2019

”Haluan olla mukana, seistä samassa rintamassa nuorten kanssa. Mun sukupolvihan tämän sössi, mä haluan olla mukana siivoamassa niitä jälkiä.”

11.1.2019

”Jos aiemmin ajattelin, että Suomeen pitää ottaa pakolaisia, koska se on oikein ja koska meillä on siihen varaa, niin nykyään ajattelen, että meillä ei ole oikeutta olla ottamatta, koska se on meidän velvollisuutemme.”

27.12.2018

Vihreä Lanka täytti 35 vuotta 2018. Lehden päätoimittajana 1994–1996 toimineen Päivi Sihvolan mukaan poliittisen lehden on turha tehdä propagandaa.

27.12.2018

Vihreä Lanka täytti 35 vuotta 2018. Vuosien 2006–2010 päätoimittaja Elina Grundström näkee puolue- ja poliittisten lehtien tehtävän täsmentyneen.

27.12.2018

Vihreä Lanka täytti 35 vuotta 2018. Päätoimittajana vuosina 1990–1994 toimineen Timo Harakan mukaan puoluelehden ei kannata saarnata samanmielisille.

21.12.2018

Sote-uudistusta aitiopaikalta seurannut perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko vastaa myös kysymyksiin alkoholipolitiikasta, perhevapaista ja omasta tulevaisuudestaan.

14.12.2018

”Kyllä me koemme, että jos on mahdollisuus, pitää yrittää tehdä mahdollisimman paljon. Nämä kriisit ovat niin silmittömiä.”

5.10.2018

”En usko, että muutan enää koskaan kokonaan Suomeen. Minulla on ammatti ja perhe muualla.”

5.10.2018

”Olen myöhemmin katunut, että sanoin niin jyrkästi lipuista. Olisi pitänyt sanoa, että kaikkien maiden asukkaat, jotka haluavat iloita voitostani, voivat tehdä sen.”

28.9.2018

”Olen kyllästynyt änkyröihin, edustivatpa he mitä tahoa tahansa. Jos halutaan päästä eteenpäin, meidän on pakko toimia yhdessä.”

27.9.2018

Suomalainen koulujärjestelmä rakentaa yhä myyttiä yhden kielen ja mielen Suomesta, sanoo Pirita Näkkäläjärvi.

25.6.2018

Kaikki puolueet sanovat ajavansa tasa-arvoa, siksi vihreiden on välttämätön olla feministejä, sanoo vihreiden naisjärjestöä johtava Emma Kari.

14.3.2018

Kansanedustaja Jani Toivolasta koulun tärkein tehtävä on räjäyttää nuoren tajunta. Siksi hän on huolissaan koulutuksen säästöistä.

9.2.2018

Olympialaisiin suuntaava hiihtäjä Martti Jylhä huolestui ilmastonmuutoksesta, kun lumettomat talvet alkoivat uhata hänen ammattiaan.

5.1.2018

Ihmisoikeusinstituutin johtaja Elina Pirjatanniemi johtaa selvitystä ulkomaalaislain muutoksista. ”Viesti, ettei meillä saa olla vetovoimatekijöitä, näkyy vahvana.”

15.9.2017

Jaaritteluun valtuustossa turhautunut komedienne Niina Lahtinen kokee vaikuttavansa huumorilla enemmän kuin poliitikkona. Mutta kaikista puolueista ei ole yhtä helppo vääntää vitsiä.

14.8.2017

Vihreät on Suomen nuorin ja naisvaltaisin puolue. Mutta se ei vielä tarkoita, etteikö tasa-arvo-ongelmia olisi. Siksi Iiris Suomelan mielestä kaikkien pitää perehtyä feminismiin, vaikka se joskus tuntuisi monimutkaiselta.

2.4.2017

Ville Niinistö on vihreiden pitkäaikaisin puheenjohtaja. Hän on rakentanut puolueesta kurinalaisen joukkueen.

24.2.2017

Irakilainen toimittaja Haneen Jameel, 26, pakeni Suomeen Isisiä. Nyt hän opettelee suomea ja pitää blogia. Sen kautta hän haluaa vaikuttaa erityisesti yhteen yhteiskunnalliseen ongelmaan.

22.12.2016

Suomessa on käynnissä ennen näkemätön vegaanitrendi. Se on saanut myös melkein kaksikymmentä vuotta mediaa vältelleen Mia Takulan suostumaan tähän haastatteluun. Viimeksi kun hän esiintyi julkisuudessa, häntä syytettiin iskusta turkistarhalle.

22.12.2016

Veganismi ei ole yleistynyt sattumalta. Sen takana on taktisia valintoja, joita on siivittänyt iso yhteiskunnallinen muutos.

17.10.2016

Tämä on tarina lappilaisesta lapsesta, joka kasvoi suolla, ja lukiolaisesta, joka alkoi puolustaa suota kaivosjättiä vastaan. Myöhemmin suo teki Riikka Karppisesta Lapin suosituimman vihreän poliitikon.

30.9.2016

Pekka Tuomola tuli tutuksi kodittomien, paperittomien ja päihdeongelmaisten auttajana. Sitten hän siirtyi yksityiseen terveydenhuoltoyritykseen Luonaan, jota syytetään turvapaikanhakijoiden terveyden laiminlyönnistä. Kyllästyikö Tuomola olemaan hyväntekijä?

8.4.2016

Eero Roslander teki tet-harjoittelunsa eduskunnassa. Suurin yllätys oli rento työilmapiiri. "Ihmiset suhtautuvat toisiinsa ihmisinä."

8.4.2016

Kirjasto kasvatti Kai Ekholmin ja muiden duunariperheiden lapset ja antoi eväät hakea yliopistoon, ensimmäisinä suvuistaan. Ekholm aloitti Kansalliskirjaston johtajana vuonna 2001. Viisitoista vuotta myöhemmin hän pelasti Kansalliskirjaston sen toimintaa uhkaavilta säästöiltä.

3.7.2015

Iiu Susiraja ottaa rujot omakuvansa vanhempiensa omakotitalossa. Hän ei matkustele tai käy näyttelyavajaisissa.

23.6.2015

Fennovoiman ydinvoimalahanke muutti Hanna Halmeenpään perheen elämän. Halmeenpään nousu vihreiden kansanedustajaksi on vain viimeisin muutos.

19.2.2015

Asuntola- ja laitosasuminen on myös pääsyy siihen, miksi Kari Aalto vihaa politiikkaa ja poliitikkoja. Hänen mielestään vammaisilla pitäisi olla samat oikeudet ja mahdollisuudet kuin normaaleillakin ihmisillä, eikä näin ole.

18.12.2014

Kaivopihan Unicafe Helsingin keskustassa on marraskuun lopun arki-iltana täynnä opiskelijoita. Ozan Yanar ei tällä kertaa mahdu joukkoon: on pakko siirtyä Vanhan ylioppilastalon kahvilaan.

14.11.2014

Turkulainen kapteeniluutnantti James Mashiri puolustaa Suomea sotilaana ja somessa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

28.2.2014

Entinen mielipidevanki on nykyään professori, jonka mielestä talouspolitiikan virallinen totuus on väärä.

18.10.2013

Jos rap-mummo Eila Nevanrantaa on erehtynyt luulemaan Punavuoren hennoksi ja hoikkanilkkaiseksi mummoksi, mielikuva karisee ensi kommenteissa.

4.10.2013

Arto Koskelo haluaa puhua nautinnosta, ei haitasta. Viinipirun mielestä Suomen alkoholipolitiikka on radikaalia.

6.9.2013

Langan potkut pudottivat Timo Harakan korkealta. Nyt hän jo kehuu vihreitä

17.5.2013

”Lohi on poliittinen kala”, Hannu Lehtonen sanoo. Lohen poliittisuuden ja kalaan liittyvän keskustelun kärjekkyyden Helsingin yliopiston kalatalouden professori Lehtonen on havainnut monta kertaa. Viimeksi tänä keväänä.

16.11.2012

Syyskuussa 2000 ilmestyneen Vihreän Langan kannessa myhäilevät Paavo Lipponen ja tuuheatukkainen Sauli Niinistö. Sisäsivulla uusi kolumnisti, Niemeläinen, moittii kansanedustajien palkkaremonttia tragikoomiseksi.

7.9.2012

Pertti Jarla piirtää huumorisarjakuvaa, muttei ymmärrä ironiaa. Jarla tunnustaa väriä ja toivoo sitä muiltakin.

25.5.2012

Keskustalaiset toivovat Tuomo Puumalasta entisen mahtipuolueen pelastajaa. Kukaan ei vain tunnu tietävän, mitä hän vallalla tekisi.

11.5.2012

Sekopäisten hahmojen täyttämän Fok_It-sarjakuvan luoja Joonas Rinta-Kanto on rauhallinen mies, joka on tehnyt rajun ratkaisun.

27.4.2012

Erkki Perälä oli Uuden Suomen blogipalvelussa hetken suositumpi kuin kohubloggaaja Jouko Piho. Siksi tämä Kallio-liikkeen isä on myös vihreiden nuori toivo.

9.3.2012

Näyttelijä-laulaja Olavi Uusivirta haluaa popmusiikille apurahajärjestelmän.

10.2.2012

Aerosolitutkimuksen huippunimi Markku Kulmala on nyt Suomen ilmastotsaari, joka uskoo Jumalaan ja neuvoo avioliittonsa kanssa kamppailevia.

27.1.2012

Guggenheim-museon puolustajana julkisuuteen ponkaissut Janne Gallen-Kallela-Sirén väittää, että politiikka on nykyään pitkälti taloustiedettä. Siksi ideologiset kamppailut käydään nyt taiteen kentällä.

13.1.2012

Presidenttikampanja pakotti Pekka Haaviston puolison Antonio Floresin hylkäämään yksityisyytensä. Nyt hän avautuu rattijuopumuksestaan, lapsuudestaan Ecuadorissa ja kertoo, että siellä hän ei ikinä voisi olla samalla tavalla oma itsensä kuin Suomessa.

2.12.2011

Kirjailija Laura Gustafssonin maailmassa ankaralla feministillä on irtoripset ja huumorintajua.

18.11.2011

Urheilu- ja kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki kertoo juuri oikeanlaisia tarinoita ja saa toimittajat syömään kädestään. Hänestä povataan jo Timo Soinin veroista mediapeluria.

16.9.2011

Pekka Haavisto on vastakohtien mies: Kuplavolkkariharrastaja ja vihreiden presidenttiehdokas, pienten mielipidelehtien perustaja ja valtiosalien vakiokasvo.

24.8.2011

Tiibetin hengellinen johtaja Tenzin Gyatso, ammatiltaan 14. dalai lama, uskoo maailmamme muuttuneen peruuttamattomasti.

23.6.2011

Lääketieteen vääräuskoinen, rasvasodan taustaideologi ja kohuparantaja Antti Heikkilä ei enää usko virallisiin totuuksiin.

10.6.2011

Jani Toivola on juuri se piristysruiske, jota vaalitappion kärsineet vihreät kaipaavat. Mutta onko hän valmis poliitikoksi?

3.6.2011

Eläinguru Ilkka Koivisto on pian 80-vuotias lapsi. Tosin tämän lapsen näkemys tulevaisuudesta on keskivertoa synkempi.

6.5.2011

Musiikkilehtien ylistämä Mirel Wagner olisi mieluiten kertomatta itsestään mitään.

15.4.2011

Hesarin uusi päätoimittaja Riikka Venäläinen toivoo lisää räksyttävää poliittista journalismia.

11.3.2011

Janina Andersson paljastaa todellisen syyn luopumiselleen eduskunnasta. Samoin sen, että neljän vuoden päästä edessä voi olla paluu Arkadianmäelle.

18.2.2011

Veronmaksajien keskusliiton Teemu Lehtinen vetelee Suomen veronaruja tärkeissä työryhmissä, mediassa ja hallitusneuvottelujen kulissiseissa. Mutta onko hän oikeasti sitoutumaton tavallisten ihmisten edunvalvoja?

21.1.2011

Miljonäärinunna äiti Inés pystytti luostarin rakkaan Amatitláninsa rannalle. Seuraavaksi hän haluaa puhdistaa jätevesien pilaaman järven.

14.1.2011

Bosnian sota päättyi 15 vuotta sitten, mutta maa on edelleen rikkinäinen, kaunainen ja kahtia jakautunut. Serbejä vastaan sotinut serbikenraali Jovan Divjak jaksaa silti taistella monikulttuurisuuden ja yhtenäisyyden puolesta.

26.11.2010

Ateisti Ilkka Pyysiäinen on viettänyt koko elämänsä uskonnon parissa.

12.11.2010

Elias Koskimies solvaa esikoiskirjassaan julkkiksia, mutta sanoo arvostavansa hyviä käytöstapoja.

29.10.2010

Huippuneurokirurgi Juha Hernesniemi yritti elokuussa herättää suomalaiset siihen, että ulkomaalaisten rajut pahoinpitelyt ovat lisääntyneet Helsingissä.

22.10.2010

Pakistanissa syntynyt Muhammad Arshad Farooq on suomalainen sosiaaliohjaaja, jonka intohimo on kääntää suomalaisia kirjoja urduksi.

15.10.2010

Kirjailija Sirpa Kähkönen tuo isoisänsä kautta esiin pimentoon jätettyä historiaa: kommunistivankien oloja 1930-luvun Suomessa.

1.10.2010

Internetin yhteisöpalveluihin sijoittava Taneli Tikka on muutakin kuin self-made-man, joka käyttää kallista kelloa.

17.9.2010

Kolumnisti Kaarina Hazard on niitä harvoja naisia Suomessa, jotka saavat aikaan kärkevää yhteiskunnallista keskustelua. Nyt hän meni ja kirjoitti Raimo Summasen kanssa kirjan jääkiekosta.

10.9.2010

Mediatalo Basson toimitusjohtaja Jan Zapasnik on niitä, jotka jokainen puolue haluaa omakseen – vaikka hän ei ole lainkaan poliittisesti korrekti.

27.8.2010

Akatemiatutkija Marjukka Myllärniemi ei halunnut ihmiseksi, jolla on terassi merelle, mutta ei aikaa istua siellä.

13.8.2010

Kehitysyhteistyöntekijä Esa Salminen asui kolme vuotta Sambiassa ja kaksi Mosambikissa. Hän ei halua edes harkita paluuta Afrikkaan, paitsi kirjoissaan.

11.6.2010

Maahanmuuttokriittinen kokoomusnuorten puheenjohtaja Wille Rydman kasvoi vasemmistolaisessa kodissa ja pelasi isän kanssa eduskuntapeliä.

29.1.2010

Rauman Lukon pelaaja Tommi Kovanen puhuu mieluummin tuotantoeläinten kohtelusta ja ministeri Sirkka-Liisa Anttilan ammattitaidottomuudesta kuin jääkiekosta.

21.11.2008

Jos Alpo Rusi tuo mieleesi vain Stasi-kohun, malta hetki. Rusi aloitti maailmanparantamisen jo 30 vuotta sitten. Nyt hän tekee sitä YK:n päämajassa New Yorkissa.

10.8.2007

Vihreän Langan uusi nettikolumnisti Jarkko Tontti on yksi syksyn kiinnostavimmista kirjailijoista. Hän on myös aktivisti, juristi ja runoilija, jolle suukopu on suojelukohde.

10.8.2007

Jarkko Tontti, 35.

9.8.2007

Elina Hirvonen, 32.

9.8.2007

Dokumentintekijä Elina Hirvonen palaa kuvauskeikalta Afrikasta, halaa miehensä, pesee pyykkinsä ja lentää seuraavana päivänä Italiaan esittelemään romaaniaan. Mistä hän saa rahaa, aikaa ja energiaa tällaiseen elämään?

8.12.2006

Euroopan vihreiden nuorten puheenjohtajaksi valittu Jehki Härkönen päätyi vihreään puoluepolitiikkaan sattumalta.

Tapaan Jehki Härkösen, 22, kahvila Soihdussa Etu-Töölössä. Kahvila ei ole vielä auki, mutta pääsemme silti livahtamaan takahuoneeseen. Soihdun omistaa osaksi Prometheus-leirin tuki ry, jossa Härkönen on leipätyössä. Osa-aikaisella järjestösihteerillä on aikaa toimittajille – ja politiikalle.

29.9.2006

Rosa Meriläinen haluaa antaa itselleen mahdollisuuden viisastua, jotta voisi paremmin parantaa maailmaa.

Rosa Meriläinen, 30, istuu kahvilapöydän ääressä ja tuijottaa tiukasti silmiin. Silmissä väreilee kyyneliä. Helsingin keskustan Café Ursula on torstaiaamuna lähes tyhjä, joten Meriläinen saa rauhassa kertoa tarinansa. Päätös luopua ehdokkuudesta ei ole ollut helppo. ”Olen oivaltanut, että elämä ja politiikka on vaikeaa. Kriittiseen ajatteluun kuuluu myös se, että myöntää asioiden vaikeuden.”

Viite