Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

19.10.2012

Selvästi suurin osa Vihreän Langan kyselyyn vastanneista kuntapäättäjistä tuomitsee poliittiset virkanimitykset ja luottamushenkilöiden kaksoisroolin.

19.10.2012

Vihreä Lanka näytti kyselyn kutsusähköposteineen, kyselylomakkeineen ja tuloksineen etukäteen Taloustutkimus oy:n tutkimusjohtaja Juho Rahkoselle. Rahkonen arvioi, että kysely vaikuttaa pätevältä.

19.10.2012

Vihreän Langan tutkimukseen vastanneista valtuutetuista 36 prosenttia sanoo kuntansa päätöksentekoon vaikuttavan epäterveen ja salaisen hyvä veli -verkoston. Kun kysyttiin, mitkä puolueet antavat epäterveiden verkostojen vaikuttaa toimintaansa, kokoomus nimettiin kaikkein useimmin, keskusta toiseksi useiten.

26.4.2012

Useimmin korruptio on varojen tai tiedon väärinkäyttöä, joita tutkitaan luottamusaseman väärinkäyttönä, virkarikoksina tai yrityssalaisuusrikoksina. Lahjontarikoksia päätyy poliisin tietoon melko harvoin.

16.4.2010

Vaalirahaviestien vuoto herättää kysymyksiä. "Ihmettelen, että kiertoteihin on menty, kun materiaali olisi kuitenkin tullut esiin oikeudenkäynnissä", sanoo Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Risto Uimonen.

15.4.2010

Vaikka poliisin esitutkintamateriaali on salaista, vaalirahoituksen poliisitutkimuksiin liittyviä sähköpostiviestejä on esitelty tällä viikolla näyttävästi mediassa. Hesarin Marko Junkkari, mistä saitte tiedot?

14.4.2010

Viestintäoikeuden asiantuntijan Päivi Tiilikan mukaan poliisi on saattanut rikkoa salassapitomääräyksiä, kun vaalirahatutkimusten aineistoa on vuotanut julkisuuteen. Asia on kuitenkin journalismin näkökulmasta yhteiskunnallisesti merkittävä, joten saatujen tietojen julkaiseminen on hänen mielestään perusteltua.

17.11.2009

Suomi putosi kansainvälisessä korruptiovertailussa sijalle kuusi. Ennen vaalirahakohua Suomi oli Transparency Internationalin vertailun kärjessä.

Viite