Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

27.9.2012

”Raakamaidon myynnin helpottaminen vastaa kuluttajien toiveisiin ja on osa hallituksen luomu- ja lähiruuan osuuden kasvattamiseen tähtäävää politiikkaa”, sanoo maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen.

10.8.2012

Vihreiden varapuheenjohtaja Krista Mikkonen toivoo nostetta kotimaiselle lähioluelle. Hän ihmettelee, mikseivät pienpanimot saa viinitilojen tapaan myydä oluttaan suoraan kuluttajille.

14.6.2012

Kuluttajat pitävät tuottajan saamaa korvausta työstään huomattavasti tärkeämpänä kuin mitä tuottajat uskovat sen kuluttajille olevan.

5.4.2012

Maakuntarajojen käyttäminen lähiruuan määrittelyssä voi olla ongelmallista. Varsinkin Lapissa etäisyydet saattavat olla pitkät, ja toisaalta rajojen tuntumassa naapurialueeltakin tuleva ruoka saattaa olla käytännössä lähiruokaa.

6.3.2012

Lähiruoka-käsitettä on pidetty ongelmallisena sen epämääräisen määritelmän vuoksi. Tuore lähiruokaselvitys esittää, että lähiruoka määriteltäisiin paikallisruoaksi, eli sen tulisi olla tuotettu saman maakunnan alueella.

6.10.2011

Kotimaisen ruuan markkinointi on muutettu lähiruuan mainostamiseksi.

12.7.2011

Kaupunkiviljely kasvattaa suosiotaan kerrostalojen pihoilla pääkaupunkiseudulla, kertoo ympäristöjärjestö Dodo. Kun jonot perinteisille viljelypalstoille ovat pitkät, on ympäri Suomea noussut viljelyksiä esimerkiksi joutomaille.

10.3.2011

Asiamies voisi Sinnemäen mukaan valvoa kaupan hankintoja sekä edistää esimerkiksi lähi- ja luomuruuan pääsyä valikoimiin. Britanniassa vastaava virka perustettiin viime vuonna.

21.10.2010

Kaikki puolueet haluavat nyt suomalaisten lautaselle luomu- ja lähiruokaa, mutta edes hallituksen selonteossa ei kerrota, miten temppu käytännössä tehdään.

20.10.2010

Eduskunta asettui yksimielisesti kotimaisen lähiruuan taaksen, kun se keskiviikkona käsitteli valtioneuvoston ruokapoliittista selontekoa.

14.10.2010

Suomen elintarviketuotannosta voi tulevaisuudessa olla luomua 30-40 prosenttia, maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila hekumoi hallituksen ruokaselonteon tiedotustilaisuudessa.

12.10.2010

Vihreiden ruokapoliittisissa linjauksissa tärkeimpiä avainsanoja ovat luomu ja lähiruoka. Kasviksien käyttöä halutaan lisätä, mutta eläintuotteillakin on oma osansa.

20.8.2010

Sörnäisten tukkutorilla trukit saavat lähivuosina tehdä tilaa lähiruokakeitaalle, luomuravintolalle ja kokkikoululle. Ensimmäisiä uusia vähittäisliikkeitä ilmestyy tukkutorille jo ensi vuoden aikana.

20.10.2009

Korkeasaaren aasianleijonat, lumileopardit ja ilvekset saavat huomenaamulla citykaneista valmistetun aterian. Kanit on pyydystetty loukoilla Helsingin puistoista.

23.9.2009

Viimeinen olutrekka lähtee Porin panimolta huomenna torstaina. Kansanliike järjestää surusaattueen ja aikoo jatkaa Sinebrychoffin tuotteiden boikottia.

19.5.2009

Helsingin keskustaan avatussa Kitch-ravintolassa melkein kaikki on vanhaa. Annoksissa suositaan luomu- ja lähiruokaa, jos raaka-aineita on saatavilla edullisesti.

30.4.2009

Lähi- ja luomuruokaan erikoistunut porvoolaisputiikki Anton & Anton aikoo levittäytyä koko Etelä-Suomeen.

8.4.2009

”Ruokaa citykaneista – ajatus on itseasiassa aika seksikäs”, Hans Välimäki sanoo. Kauppalehti julkaisi eilen keskiviikkona Välimäen suunnitteleman helsinkiläisen villikanipadan reseptin.

17.12.2008

Lähiruoka on kuubalaisille arkea. Ruokakriisin vaikutuksia pyritään torjumaan tuhansilla pienviljelmillä, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on noin 350 neliökilometriä.

31.10.2008

Haluaisitko syödä lähiruokaa ja luomua, mutta sinulla ei ole varaa niihin? Liittoudu, niin pääset halvemmalla.

20.8.2008

Lähiruokaviesti lähti maanantaina Suomussalmelta ja sen on määrä päättyä Helsingin Hakaniemeen perjantaina. "Yllätyksekseni kuulin, että ajatus on minulta lähtöisin", Heli Järvinen kertoo.

Viite