Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019


7.4.2014

Eläinjärjestöjen mukaan EU:n kemikaalivirasto ei toiminnassaan noudata omia ohjeitaan, joiden mukaan sen tehtävänä on arvioida eläinkokeiden tarpeellisuutta. Niiden mukaan testausehdotukset jäävät toteutumatta vain silloin, kun maahantuojat vetävät ne itse pois.

11.3.2014

<p>Animalian mukaan Suomessa tehdään eläinkokeita vuosittain noin 200 000 eläimelle, muun muassa hiirille, rotille, sioille, koirille ja lampaille.</p>

15.9.2011

<p>EU:n eläinkoekiellon viimeisen vaiheen oli määrä alkaa vuonna 2013, mutta komission tuoreen raportin mukaan teollisuus ei ehdi tähän aikatauluun.</p>

19.1.2011

Eläinten oikeuksia ajavat järjestöt käynnistävät tällä viikolla kosmetiikkateollisuuden eläinkokeita vastustavan kampanjan.

8.9.2010

<p>Uusi direktiivi laittaa rajat eläimille aiheutettavalle kivulle. Vihreät mepit kuitenkin pettyivät, etteivät jäsenmaat voi enää säätää direktiiviä tiukempia rajoituksia eläinkokeille.</p>

26.5.2008

<p> Uusi tietokanta kerää yhteen tiedot yli 15 000:stä kosmetiikkatuotteissa käytetystä raaka-aineesta. Eläinjärjestöt toivovat tietopankin vähentävän eläinkokeita. </p>


Viite