Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

21.2.2013

Työurien pidentäminen alku- ja loppupäästä ei riitä huoltosuhteen kohentamiseen, arvioi Tilastokeskuksen väestörakenne-ennusteista vastaava Markus Rapo. Hänen mukaansa julkisuudessa keskustellaan liikaa 20–24-vuotiaista sekä 62–64-vuotiaista, sillä heidän osuutensa työikäisistä on vain yhdeksän prosenttia.

5.4.2012

Miten nykyinen, nuoria sukupolvia sorsiva ja suuria ikäluokkia suosiva eläkepolitiikka muuttuisi, jos puolueiden nuorisojärjestöt saisivat päättää?

19.3.2012

Vihreiden nuorisojärjestö vaatii suurempia ja nopeampia muutoksia eläkejärjestelmään kuin mistä työmarkkinajärjestöt ovat sopimassa.

3.12.2010

Väestö vanhenee ja työ julkisella sektorilla lisääntyy, mutta työntekijöiden määrä laskee. Jos huoltosuhteen yhtälöä ei saada ratkaistua, Suomea odottaa kymmenen vuoden päästä sukellus.

22.7.2010

Finanssialan keskusliiton toimitusjohtaja Pia-Noora Kauppi sanoi keskiviikkona Suomi-areenassa, ettei työuran pituus ei ole itseisarvo. Eläkeiän nostamisen ehdoksi esitettiin malli, jossa työvuosia halkoisivat säännölliset kylpylälomat.

23.6.2010

12.11.2009

Tänä vuonna tehdään useita uusia päätöksiä, jotka käyvät pienten ikäluokkien kukkarolle. Valtionvelan kasvu kiihtyy, ja ilmastonmuutoksen aiheuttamat kustannukset alkavat selvitä. Apua pätkätyöläisille ei näytä tulevan myöskään Sata-komiteasta.

6.11.2009

Tänä syksynä on tarkoitus valmistua useampikin pohdinta Suomen eläkejärjestelmästä. Myös vihreät virittelevät avauksia eläkeasioista.

Viite