Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

4.11.2014

Saimaannorpan perinnöllinen monimuotoisuus on pienempi kuin millään muulla hyljepopulaatiolla maailmassa ja perimän muuntelu vähenee edelleen.

14.8.2014

Suomen luonnonsuojeluliiton mukaan suurin uhka saimaannorpille ovat paikalliset asukkaat ja mökkiläiset, jotka eivät tiedä tarpeeksi tai eivät välitä.

30.4.2014

WWF Suomen järjestämä saimaannorpan keinopesäkilpailu keräsi yhteensä 70 ehdotusta. Kilpailulla haettiin ratkaisuja tilanteeseen, jossa Saimaa ei jäädy talvella lainkaan.

8.7.2013

Metsähallitus tiedottaa, että viime viikolla on kuollut kaksi saimaannorpan poikasta eli kuuttia kalastajien verkkoihin. Verkkokalastuskielto päättyi kesäkuun lopussa.

27.6.2013

Viime vuonna viisi norppaa kuoli verkkoihin heti kalastusrajoituksien päätyttyä. Metsähallitus vetoaakin nyt kalastajiin, ettei sama toistuisi.

13.9.2012

Kalanpyydysrajoituksia on laajennettava alkukesästä heinä- ja elokuuksi, vaatii Suomen luonnonsuojeluliitto. Järjestö on käynyt läpi Metsähallituksen tilastoja ennen ja jälkeen kalastusrahoitusten aloittamisen vuonna 2010.

27.8.2012

Aiempaa tiukemmat verkkokalastusrajoitukset sekä kolmen viime talven riittävät lumikinokset ovat auttaneet kantaa kasvamaan nyt kolme vuotta peräkkäin.

2.5.2012

Huhtikuun puolivälistä näihin päiviin jatkuneissa laskennoissa löytyi 58 norpan poikasta, joista kaksi oli kuollut pesään. Pesäkuolleisuus on jäänyt matalaksi ja poikaset ovat hyväkuntoisia.

27.3.2012

Kalastajat ovat hakeneet Saimaalla poikkeuslupia verkkokalastukseen saimaannorpan elinalueille. Etelä-Savon ely-keskus päättää luvista tämän viikon torstaina.

4.4.2011

Saimaalla on ollut kunnon talvi ja rannoille kasaantuneet kinokset sopivat hyvin norpan pesintään. Kansallispuiston luontovalvoja Ola Jääskeläinen arveleekin, että kuuttivuosi voi olla hyvä.

10.6.2010

Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta haluaa tehostaa saimaannorpan suojelua. Valiokunta hyväksyi tänään torstaina mietinnön, joka koskee kalastuslain muutosta saimaannorpan suojelemiseksi.

8.6.2010

Suomen luonnonsuojeluliitto vastustaa rysäpyyntikokeilua Saimaalla. Järjestön mukaan alueellinen ELY-keskus on myöntänyt hankkeelle 240 000 euron tuen.

Viite