Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
11.3.2015 8.34
Ohjaaja Roy Anderssonin mielestä miehet ovat hauskempia kuin naiset.
Kulttuurimiestä ihailevat kaikki: vaimo, rakastajattaret ja toiset miehet. Kulttuurimies tarvitsee palvontaa, mutta ei halua sitoutua ihmissuhteisiin. Hänen on oltava vapaa. Kulttuurimies vie kaiken huomion eikä jätä tilaa kulttuuria tekeville naisille.
Kulttuurimies on hallinnut taidepiirejä liian pitkään. Hänen on aika väistyä.
Tällaista keskustelua Ruotsin kulttuurieliitti on käynyt viime aikoina. Sen innoittajana oli Lena Anderssonin ylistetty romaani Omavaltaista menettelyä. Ruotsin tärkeimmän kirjallisuuspalkinnon saaneessa teoksessa päähenkilö rakastuu vanhempaan taiteilijamieheen, joka kohtelee epätoivoista naista melko sikamaisesti.
Viime syksynä elokuvaohjaaja Roy Andersson nosti itsensä kertaheitolla keskustelun päähenkilöksi kerrottuaan haastattelussa, että hän on romaanin taiteilija. Anderssonilla ja Anderssonilla oli nimittäin takavuosina suhde, ja Roy epäili Lenan olevan siitä edelleen katkera.
71-vuotiaalla Roy Anderssonilla on puvuntakki, kauluspaita ja naururyppyjä pienten silmien ympärillä.
Tapaan hänet helsinkiläisravintolan kabinetissa, jossa hän antaa haastatteluja uuden, Venetsian Kultaisella leijonalla palkitun elokuvansa Kyyhkynen oksalla istui, olevaista pohtien tiimoilta.
Ohjaaja ottaa Lena Anderssonin kirjan puheeksi, kun kysyn kulttuurimiesten saamasta kritiikistä.
”Se ei ole mitenkään erityinen tarina, mutta siitä on tullut iso juttu. En ole vielä lukenut kirjaa, mutta olen luvannut tehdä sen. Se ei johdu siitä, että olisin ylimielinen tai että minua ei kiinnostaisi. Olen vain halunnut keskittyä tähän elokuvaan”, Andersson sanoo.
Täytyykö ihmisen olla itsekäs voidakseen tehdä taidetta?
”Itsekäs on ehkä vähän vahva sana. Taiteilija voi olla antelias ja tuntea empatiaa. Mutta visiostaan ei saa tinkiä.”
Onko sinun ollut vaikeaa yhdistää ihmissuhteet ja työ?
”Se on ollut vaikeaa koko elämäni ajan. Tunnen itseni melkein itsekkääksi kun sanon näin, mutta olen aina pannut työn suhteiden edelle. Erityisesti nuorena sitä rakastuu helposti. Huomasin, että ne, jotka alkoivat pysyvään suhteeseen nuorina, jäivät niihin jumiin. He eivät saaneet paljon aikaiseksi.”
Uusimmassa elokuvassaan Andersson kuvaa miesten suuruudenhulluutta ja miesten välistä ystävyyttä. Elokuvan harvat naiset ovat tarjoilijoita tai rakkaudenkipeitä itkijöitä.
”Mielestäni naiset eivät ole yhtä hauskoja kuin miehet. Mistä se sitten johtuu? Naiset eivät pidä itseään niin erikoisina kuin miehet. Miehellä on historiallisesti ollut painavampi rooli, joka hänen pitää täyttää.”
Andersson sanoo ymmärtävänsä kulttuurimiesten arvostelijoita. Hän ei kuitenkaan ole sitä mieltä, että naistaiteilijat tekisivät työtään eri ehdoilla kuin miehet tämän päivän Ruotsissa.
”Eihän kukaan ole estänyt naisia tekemästä elokuvaa! Ehkä heitä pidättävät historialliset ja sosiaaliset syyt. On totta, että naiset voivat pysäyttää itse itsensä. Mutta se on muuttumassa.”
Andersson ottaa esimerkiksi rakastamansa kuvataiteen: nuoren polven kiinnostavimmat ruotsalaistaiteilijat ovat hänen mukaansa naisia. Miehet taas ovat sammaleisia, hän itsekin, ohjaaja sanoo myhäillen.
Anderssonin Helsingin-vierailulla muutosta on vaikea huomata. Elokuvan kutsuvierasnäytöksessä uudessa Kino Sherylissä hän ei joudu vastaamaan yhteenkään sukupuolta käsittelevään kysymykseen.
Sen sijaan hän vastaa kysymyksiin leikkauksesta, kuvauspaikoista ja maalaustaiteesta. Kaikki kysyjät ovat nuoria miehiä.
Kyyhkynen oksalla istui, olevaista pohtien elokuvateattereissa 6.3. alkaen.
Tweet